Lokakuun 7. päivänä Kolumbian presidentti Juan Manuel Santosille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto aloitteellisesta roolistaan Kolumbian rauhanprosessissa.
Olen iloinen, että Nobel-komitea huomio Kolumbian rauhanprosessin ja osaltaan näin luo kansainvälistä painetta siihen, että jo 52 vuotta jatkunut verinen sisällissota vasemmistolaisten FARC-sissien ja hallituksen välillä saataisiin päättymään. Sodassa on kuollut arviolta jo 220 000 ihmistä ja yli 6 miljoona on joutunut kodittomaksi. FARC-sissien toiminta on rahoitettu huumekaupan ja muun rikollisuuden kautta. Sadattuhannet kristityt ovat joutuneet silmittömän väkivallan uhreiksi koska he ovat kieltäytyneet yhteistyöstä sissien ja siihen liittyvien rikollisryhmien kanssa. Vaikka ensimmäinen konkreettinen rauhansopimus kaatui kansanäänestyksessä juuri ennen Nobel rauhanpalkinnon julkistamista, itse rauhanprosessi jatkuu.
Presidentti Juan Manuel Santos ei ole kuitenkaan ainoa huomionarvoinen taho pitkässä tapahtumasarjassa, joka on mahdollistanut sen, että aselepo ja rauhansopimusluonnos saavutettiin FARC-sissien ja hallituksen välillä tänä syksynä. Juuret rauhaprosessiin kylvettiin jo reilut 30 vuotta sitten vuonna 1983 kun koko ikänsä Kolumbiassa asunut lähetystyöntekijä Russel Martin Stendal joutui FARC-sissien panttivangiksi viideksi kuukaudeksi. Tänä aikana hän sai jakaa evankeliumia sissien kanssa. Stendalin näky oli se, että vain evankeliumi voi tuoda rauhan Kolumbiaan. Hänen kylvämänsä evankeliumi on kantanut hedelmää. Tänä päivänä merkittävä osa FARC-sisseistä on tunnustavia kristittyjä.
Syksyn rauhanneuvotteluissa FARC-sissien pääneuvottelijana toiminut Ivan Marquez ylisti Stendalin osuutta rauhanprosessissa: ”Martin [Stendal] on rauhan apostoli, jonka sanoma loi pohjan rauhalle ja rohkaisee meitä etsimään poliittista ratkaisua Kolumbian sisällissotaan”, hän totesi. Melkoinen kommentti vasemmistolaisen sissiliikkeen johtajalta!
Kolumbian häämöttävä rauha on muistutus siitä kuinka ennakkoluuloton rakkauden evankeliumin jakaminen muuttaa sydämiä – ja lopulta koko yhteiskuntaa.
Ehkä Nobelin rauhanpalkinto kuuluisi todelliselle Rauhanruhtinaalle – Hänelle, joka opasti rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseään.