Messun afrikkalaismausteet virittivät sielun taivastaajuudelle

Viime sunnuntaina, kun astuin kirkon ovesta sisään, iloinen laulu raikasi kirkkosalissa. Luulin, että messu oli jo alkanut, mutta ei ollut. Afrikkalainen lauluryhmä siellä harjoitteli juuri ennen messu alkamista.

Tuntui virkistävältä, ettei kaikki mennyt täydellisen täsmällisesti ja tarkasti niin kuin tavallisesti. Nyt liturgikin joutui hieman odottelemaan vuoroaan. Me suomalaiset olemme hyviä pysymään aikataulussa ja toteuttamaan jumalanpalveluksetkin tehokkaasti. Monella papilla tuntuu olevan tavoitteena, että messu olisi hyvä saada maaliin tunnissa. Kun mukana on afrikkalaista vahvistusta, tavoite hieman pakenee ja hyvä niin. Afrikassa aikakäsitys on erilainen ja messut saattavat kestää useita tunteja.

Sunnuntain messu saatiin pakettiin Tapiolan kirkossa noin puolessatoista tunnissa, minkä jälkeen jatkoiltiin kirkkokahveilla ja sen jälkeen oli vielä lähetystilaisuus.

Mutta palataan afrikkalaisiin siskoihin ja veljiin. Olimme saaneet riemastuttavan lauluryhmän vieraaksi messuun sulattamaan suomalaista jäistä jähmeyttä. Kongosta kotoisin olevat laulajat lauloivat ja liikkuivat rytmikkäästi sydän täynnä iloa ja riemua. Oli myös hauska havainnoida, kuinka afrikkalaisten lauluryhmä täydentyi uusilla laulajilla messun kuluessa. Kaikki olivat viimeisen päälle puettuja.

Laulujen sanat heijastettiin seinälle sekä kongon että suomen kielellä, ja ne olivat väkevät ja Jeesus-keskeiset. Sieluni riemuitsi, henkeni tuli kosketetuksi ja jalkani ja käteni alkoivat tapailla tarttuvaa rytmiä.

Messun kuluessa olin havaitsevinani pienoisen hymyn karehtivan yhden, jos toisenkin seurakuntalaisen huulilla. Kyllä, jäinen jäykkyys suli hieman.

Tuntui hyvältä tulla pöllytetyksi tietyistä kaavoista ja kankeudesta. Toki me suomalaiset olemme ja pysymme suomalaisina omine erityispiirteineen. Ei meistä afrikkalaisia tule, mutta jotain vapautumista voi silti tapahtua. Joka tapauksessa on hyvä saada muistutus siitä, että Kristuksen seuraajia on kaikissa kansakunnissa ja kerran kaikki yhdessä ylistävät Jumalaa.

Muistan takavuosina kuulleeni nyt jo edesmenneen tunnetun evankelista Reinhard Bonnken sanoneen eräässä saarnassaan, että jos taivaaseen mennään kansakunnittain, niin hän haluaa olla mieluummin afrikkalaisten kuin oman saksalaisen kansansa kanssa. Bonnke järjesti lukemattomia evankelioimiskampanjoita eri puolilla Afrikkaa.

Messun jälkeen pidetyssä lähetystilaisuudessa yksi kongolaisen lauluryhmän jäsenistä kertoi lyhyesti elämän tarinansa. Hänen perheensä oli joutunut pakenemaan Kongon sotaa Ruandaan, kun hän oli alle kymmenenvuotias. Sieltä perhe päätyi myöhemmin pakolaisstatuksella Suomeen. Nainen kertoi, kuinka he saivat pakolaisleirillä kokea, että heistä pidettiin huolta. ”Jeesus auttoi meitä”, hän sanoi.