Kirjoittanut
Luonani kävi loppiaisena vieras. Olemme poikaystäväni kanssa tutustuneet häneen viime keväänä ja saaneet useaan otteeseen nauttia hänen vieraanvaraisuudestaan. Kerran hän on käynyt poikaystäväni luona, mutta nyt tapasimme ensimmäistä kertaa minun kotonani.
Jo ensimmäisillä tapaamisilla kävi ilmi, että uusi tuttavuutemme puhuu mielellään uskonasioista. Tällä kertaa kyselin häneltä, oliko hän lukenut
erään kirjailijan romaaneja, joiden tapahtumat sijoittuvat hänen kotiseudulleen. Hän ei ollut, ja sanoi muutenkin lukevansa mieluummin pyhiä kirjoituksia kuin kaunokirjallisuutta. Niinpä otimmekin Raamatut esille.
Keskustelun kuluessa katsoimme Raamatusta useita kohtia, mutta itselleni vaikuttavin oli tällä kertaa Matt. 25: 31 – 46, joka kertoo viimeisestä
tuomiosta. Kaverillemme tuo kohta ei ollut ennestään tuttu, mutta lukiessaan hän kommentoi tekstiä ääneen antaen samalla uusia näkökulmia
myös minulle, paatuneelle raamatunlukijalle.
Tuossa tekstissähän Jeesus kertoo, mitä tulee tapahtumaan hänen saapuessaan takaisin maan päälle. Kansat tullaan kokoamaan hänen eteensä ja jakamaan kahteen joukkoon, joista toinen hämmästelee sitä, että saa kiitoksen tekemistään hyvistä teoista ja toinen sitä, että saa rangaistuksen
tekemättä jättämisistään.
Tekstin aiemmin lukenut tietää, että ensimmäisen ryhmän kyseltyä, milloin he muka ovat nähneet kuninkaan nälkäisenä tai janoisena, kodittomana tai alasti, sairaana tai vankilassa, kuningas vastaa, että kaiken minkä he ovat tehneet yhdelle hänen vähäisimmistä veljistään, sen he ovat tehneet
hänelle.
Kaverillamme ei ollut ennakko-odotuksia tällaisesta jatkosta. Niinpä hän kuninkaan kiitokset luettuaan teki loogisen päätelmän; ennen valtaistuimelle pääsyään kuningas oli elänyt todella kurjissa oloissa. Kukaan ei ollut tiennyt, että hän olisi kuningas.
Tajusin, että kaverimme päätelmä oli aivan oikea. Jeesuksen kierrellessä Israelissa kodittomana tai roikkuessa alasti ja janoissaan ristillä rikollisten keskellä kukaan tuskin piti häntä kuninkaana. Vieläkin hänen kuninkuutensa oli salassa useimmilta ihmisiltä, ja niin on oleva hänen paluuseensa asti. Vasta hänen tullessaan takaisin ilmiselvänä kuninkaana myös ikuiseen kadotukseen joutuvat tunnustavat, että hän on Herra.
Luettuamme luvun loppuun minun ja poikaystäväni piti kiiruhtaa iltakirkkoon, joten keskustelu ei jatkunut pidempään. Kaverimme, joka ei itsekään halunnut myöhästyä rukoushetkestä, ymmärsi tarpeemme päästä lähtemään. Toivon kuitenkin, että voimme jatkaa keskustelua aiheesta vielä monta kertaa, kunnes kerran saamme olla yhdessä iloiten vastaanottamassa Jeesusta, jonka hyvät teot on luettu meidän ansioksemme. Ehkäpä sitä odottaessa opin myös jotain hyvän tekemisestä lähimmäisilleni tuolta turkkilaiselta kaveriltamme.
