Kirjoittanut
Tarina kertoo tytöstä, joka istui hiljaa paikoillaan. ”Etkö sinä aio tehdä mitään. Istut vain”, kysyi työtä ja touhua pursuava äiti. ”Eikö sitä saa edes yhtä ajatusta valmiiksi ajatella?” vastasi tyttö.
Ajoittainen ajatustensa kanssa rauhoittuminen on jaloa puuhaa. Pysähtyessä havaitsee asioita, joita ei muuten huomaa. Ihmisen pitää kuunnella itseään. Pysähtyminen ja hiljaisuus ovat välttämättömiä myös Jumalan äänen kuulemisen ja hengellisen kasvun näkökulmasta.
Kristityllä on käytössään uskonvaelluksen voimanlähteinä Raamattu, rukous ja ehtoollisen ilmapiiriin pysähtyminen. Voimanlähteiden käyttäminen — mietiskellen ja kuunnellen — ylläpitää elämänrytmiä, jossa lähes huomaamatta tulee toteuttaneeksi säännöllistä hengellistä harjoitusta tasapainoisen elämän ylläpitämiseksi.
Ajatustensa kuuleminen nostaa esiin kysymyksen niiden sisällöstä. Kaikki ei ole aina kaunista. Pahan todellisuus tunkeutuu hiljaisiin hetkiin. Välillä tuntuu, että pilalle menee.
Eräs nuori mies tuli uskoon. Kun hän kertoi elämänmuutoksestaan isälleen, tämä kauhistui: ”Mitä, oletko sinä tosiaan antanut aivopestä itsesi?” Poika katsoi isäänsä ja vastasi: ”Jos sinä vain tietäisit, mitä kaikkea aivoissani liikkuu, olisit kyllä sinäkin sitä mieltä, että kunnon aivopesu on enemmän kuin tarpeen.”
Ajatustensa ”peseminen” vaatii arkielämän kurinalaisuutta. On pitkälti kyse siitä, millä ajatusmaailmaansa ruokkii.
Rentous ja kurinalaisuus
Arjen paineet ja ihmisen elämänkaaren eri vaiheet tuovat oman sävynsä mielen liikkeisiin. Halua tuumaukseen olisi, mutta kun pää ei pysähdy. Kiireistä ja aktiivista elämänvaihetta elävälle saattavat musiikki, hartauskirjallisuus, käsityöt, retkeily tai muu liikkuminen luonnossa olla hyviä apukeinoja, kun on saatava yhteys omiin ajatuksiinsa ja pysähdyttävä Jumalansa edessä.
Kurista ja velvollisuudesta puhuttaessa on todettava, että elämässä on eri syistä jaksoja, jolloin kurinalaisuus ahdistaa. Tilanteissa, joissa ei ole kyse hutiloinnista, laiskottelusta ja välinpitämättömyydestä vaan voimien loppumisesta, olisikin pyhän välinpitämättömyyden aika.
Jo edesmenneellä norjalaisella pastorilla ja retriittien uranuurtajalla Edin Lövåsilla oli alla oleva tarina, jolla hän havainnollisti, että tärkeitä eivät ole säännöt, vaan elämä itse. Rentoutunut asenne ja kurinalainen elämä eivät ole ristiriidassa keskenään.
Eräs pyhiinvaeltaja vieraili pyhän miehen luona. Pyhiinvaeltaja sai asuttavakseen huoneen ihailemansa ja hartaasta rukouselämästään tunnetun miehen huoneen vierestä.
Uteliaisuus oli kova. Illalla pyhiinvaeltaja asettui korva seinää vasten ja odotti. Kun pyhä mies vihdoin viimein tuli kotiin, pyhiinvaeltaja kuuli vain nämä sanat: ”Herra Jeesus, olen väsynyt. Mutta suhteeni sinuun on muuttumaton. Aamen!”
Sen jälkeen kaikki äänet kielivät vain siitä, että mies asettui vuoteelleen nukkumaan.
Entä jos…?
Väsynyt pyhä mies ei jaksanut rukoilla. Hän kävi nukkumaan, kun häntä niin kovasti väsytti.
Väsynyt mies eli aikana, jolloin ei ollut televisiota — somesta puhumattakaan. Jos hänellä olisi ollut televisio, olisikohan hän kuitenkin katsonut myöhäisillan elokuvan?
