Kirjoittanut
FT Eila Murphy tutkii Aasian mediakenttää ja kristillisten mediasisältöjen käyttäjiä. Hän on Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) projektityöntekijä.Mikä tuottaa sinulle mielihyvää? Tai mikä saa kokemaan itsesi onnelliseksi?
Se voi olla lukeminen, kirjoittaminen, käsityöt, liikunta, uuden oppiminen, korttipelit, palapelit, musiikki, laulu… tietokonepeli tai videopeli.
Jonotin pitkään kirjastosta kirjaa Dopamine Nation eli Dopamiinikansa. Kirjassa enimmäkseen kuvataan, miten amerikkalaiset ovat mielihyvän tavoittelun sankareita. Kipua ja pientäkin epämukavuutta vältetään kaikin keinoin ja mielihyvää pyritään lisäämään jopa niin, että siihen jäädään koukkuun. Kyseessä voivat olla lääkkeet, alkoholi, seksi, pornografia, tupakka tai huumeet. Kirjassa käydään läpi mm. antidepressanttien ja opioidien käytön yleistymistä Yhdysvalloissa ja todetaan henkisen kurjuuden lisääntyminen. Kurjuuden, joka pahenee, kun yritetään välttää kipua ja epämukavuutta.
Kirja antaa kivun ongelman ratkaisemiseen mielenkiintoisen ratkaisun: kivun tavoittelun. Esimerkiksi avantouiminen, liikunta, paasto eli asiat, jotka eivät ihan heti tuo mielihyvää, auttavatkin kivun kanssa elämisessä. Mielihyvän etsimistä parempi vaihtoehto onkin kivun kutsuminen elämään.
Nämä ajatukset eivät ole kaukana buddhalaisuuden ytimestä, eivät myöskään kristinuskon ytimestä. Buddhalaisuudessa ihannoidaan keskitietä eli tavallaan tasapainoillaan mielihyvän ja kivun välimaastossa. Buddhalaisuudessa ei siis suosita kumpaakaan, ei äärimmäisiä nautintoja eikä äärimmäistä asketismia.
Miksi kristinusko ei menesty Aasiassa?
Kristinuskossa puhutaan siitä, miten kulkemalla kaitaa tietä päästään taivaaseen. Muistan vieläkin sen pyhäkoulutaulun, jossa hankalaa, kapeaa tietä verrattiin leveään, helposti kuljettavaan tiehen. Tien loppupäässä selvisi, kumpi vaihtoehto on parempi. Raamatussa Jeesuksen seuraamista ei ole kuvattu helpoksi, vaan “ristinsä ottamiseksi” ja “itsensä kieltämiseksi”.
Eikös sitten buddhalaisten olisi helppo hyväksyä kristinuskon ydin, kun ollaan tavallaan samaa mieltä siitä, että kärsimys kuuluu elämään? Buddhalaisuudessa kärsimyksestä pyritään vapautumaan ja pääsemään nirvanaan. Kristinuskossa kärsimys on kohdannut sijaiskärsijää, ja Hänessä kärsimyksemme on kärsitty, Hän vie taivaaseen.
Olen työskennellyt muutamassa buddhalaisessa maassa, ja kristillisyyteen kääntyneiden prosentit ovat edelleen pieniä. Miksi? Esimerkiksi Thaimaassa kristinuskoa pidetään vieraana, länsimaisena uskontona. Kristinuskosta kerrottaessa asetutaan usein vastakkain, konfrontoidaan toista, mikä on täysin vastoin aasialaista tasapainon arvostamista.
Länsimaiset kirkon mallit eivät istu thaikirkkojen rakenteisiin. Kristinuskoon kuuluva demokratia ei sovi esim. Thaimaan sosiaaliseen rakenteeseen “suojelija vs. asiakas”. Tutkimus on osoittanut, että Thaimaassa nopeimmin kasvavia kristillisiä liikkeitä johtavat paikalliset pastorit, joilla on vahva sosiaalinen asema (Hilderbrand, 2015).
Kristinuskon sanoman vastaanottaminen on siis hyvin kulttuurikeskeistä. Sitä puntaroitaessa ei heti mietitä suhdetta Jeesukseen. Kukin meistä syntyy, kasvaa ja elää omassa ympäristössämme. Mielihyvän, kärsimyksen ja kivun kokeminen kumpuaa siitä.
