Kirjoittanut
Kirjoittaja on Seurakuntalainen.fi -sivuston päätoimittajaNäsinmäen hautausmaa Porvoossa on Suomen neljänneksi vanhin kirkkorakennuksesta erillään oleva hautausmaa. Se on otettu käyttöön vuonna 1789.
Pari viikkoa sitten kiertelin kamera kädessä tuota kaunista ja kulttuurihistoriallisesti merkittävää hautausmaata. Kun pysähdyin kuvaamaan siunauskappelia, kuvan etualalle jäi kaunis veistos. En kiinnittänyt siihen erityistä huomiota, kunnes katseeni osui veistoksen yhteydessä olevan hautakiven nimiin. Kappas, siinähän on kuvanveistäjä Ville Wallgrenin ja hänen vaimonsa Viivin, niin ikään kuvanveistäjän, hauta. Yksi hautausmaan kuuluisista haudoista.
Jatkan kierrosta. Poikkeuksellisen massiivinen hautamuistomerkki herättää kiinnostukseni. Kukahan merkkihenkilö tuolla on haudattuna, mietin. Eugen Schauman. Hm, eikös hän ollut se nuori kaveri, joka ampui kenraalikuvernööri Bobrikovin ja heti perään itsensä. Suomen kuuluisin poliittinen murha.
Näsinmäen hautausmaalta löytyy useita aikansa merkittävien ja vauraiden henkilöiden hautoja ja jokunen aateliskappelikin. Nimet hautakivissä ovat minulle tuiki tuntemattomia.
Hautausmaakierros saa minut ajattelemaan elämän rajallisuutta. ”Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan”, lauletaan Maa on niin kaunis –virressä.
Pari sukupolvea myöhemmin, minua ei enää muisteta – eikä todennäköisesti sinuakaan. Voi olla, että joku muistaa nimen, mutta siinä kaikki.
Psalminkirjoittajan sanoin: ”Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne. Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa.” (Ps. 103:15-17)
Vuosituhansien ja varsinkin iankaikkisesta perspektiivistä ihmisen elämä on pieni häivähdys. Hetken kukoistamme ja sitten painumme unholaan.
Ihmisen elämä on hyvin rajallinen ja samalla mittaamattoman arvokas. Elämä on hauras laji. Kun kuolema muistuttaa itsestään, mieleen nousee ajatus elämän arvosta tässä ja nyt. Rajallisuudessa on jotain hyvin kaunista.
Hetki, jolloin ylitämme rajan, voi tulla yllättäen. Tänäkin vuonna ystäviä on siirtynyt ajasta ikuisuuteen.
”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Ps. 90:12
Kunpa osaisimme elää viisaasti tässä ja nyt.
