Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Mikä tekee meditaatiosta eli mietiskelystä kristillistä? Tätä kysyy kirkkomme uskontokasvatussihteeri Pekka Y. Hiltunen juuri julkaistussa Lähetysteologisessa aikakauskirjassa. Mietiskely on saanut suuren suosion joissakin kristillisissä piireissä varsinkin hiljaisuuden liikkeen myötä. Meditaatio on vallannut alaa laajemminkin. Esimerkiksi mindfulness-tekniikka, hyväksyvä tietoinen läsnäolo, tähtää stressin hallintaan ja siihen, että ”saat parhaan esiin itsestäsi”.
Kristityn on syytä tutkia, mistä lähteestä mietiskely on peräisin ja mihin se tähtää. Tähtääkö se kenties itseensä keskittymiseen ja sisäisen jumaluuden löytämiseen? Kristillisen mietiskely tapahtuu elävän Jumalan edessä ja sen materiaalina on aina Jumalan sana. Jollei, mietiskely ei ole kristillistä, kuten Hiltunen toteaa.
Piispainkokouksen pääsihteeri dosentti Jyri Komulainen selvitti Kirkon lähetystyön keskuksen järjestämässä Intia-symposiumissa 12.11. sitä, miten intialainen uskonnollisuus vaikuttaa länsimaissa. Hänen mukaansa jo kirjakauppojen hyllyjä katsomalla voi nähdä idän uskonnollisten ajatusten leviämisen keskuuteemme. Varsinkin elämäntaitokirjallisuus sisältää paljon hindulaisia ajatuksia. Samaa voi päätellä levyhyllyn äärellä. Äiti Amman halaukset kokoavat tuhansia uskonnollista kokemusta janoavia suomalaisia tämän tilaisuuksiin. Idästä tulee myös sellainen muodikas ajatus kuin ”kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään”. Hindulaisuuden mukaan on syntiä sanoa ihmistä syntiseksi, koska ihminen on jumalallinen.
Itämaisten uskontojen vaikutus näkyy luterilaisen kirkkomme jäsenistössäkin, sillä hämmästyttävän suuri joukko uskoo jälleensyntymiseen, joka ei suinkaan ole Raamatun mukainen käsitys iankaikkisesta elämästä.
Komulainen kehotti miettimään, miten kristinuskon sanoma tulisi merkitykselliseksi eri olosuhteissa ja kiinnittyisi kuulijoiden nykymaailmaan. Hän neuvoi julistamaan Kristuksen ylösnousemusta julkisena totuutena, kuten apostoli Paavali teki Areiopagin puheessaan. Kristitty ylittää myös kulttuurirajoja, kuten Pietarin kerrotaan tehneen mentyään juutalaisten säännösten vastaisesti ei-juutalaisen Korneliuksen taloon.
Tuskin kaikki uushenkisyyteen ihastuneet edes tiedostavat, mistä lähteistä ajatukset nousevat. Onhan fiksumpaa ajatella, että sisältäni voi löytyä jumaluus kuin että olen perisynnin vaikutuksen alla elävä syntinen. Vaatii nöyrtymistä uskoa totuus itsestään. Sanoohan Jeesus ihmisen sydämestä lähtevän hurjan määrän pahuutta: pahat ajatukset, siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Synti ei lähde meditoimalla vaan Kristuksen verellä.
En ole niinkään huolissani siitä, että elämme globaalissa maailmassa erilaisten oppien ja uskomusten vaikutuspiirissä. Mutta miksi niin monet suomalaiset ihastuvat kaikenlaisiin vieraisiin ja jopa pakanallisiin asioihin? Eivätkö he tiedä kristinuskon totuudesta ja Jeesuksen tuomasta pelastuksesta?
Mitä monimuotoisemmaksi uskonnollinen tilanne Suomessa käy, sitä tarkemmin meidän on paneuduttava myös kristillisen uskomme perusteisiin. Ei olisi pahitteeksi kaivaa esiin katekismusta ja katsoa, kehen uskomme ja miksi. Katekismus ja Raamattu ovat elämäämme muuttavaa ainesta mietiskeltäväksi.
(Uusi Tie -lehden 47/2012 pääkirjoitus)
