Mihin kristittyjen yhteiskuntanäkemys perustuu?

Monet kristityt ovat huolissaan yhteiskunnan kehityksestä ja politiikan suunnasta. Tämä näkyy kriittisinä kannanottoina, yhteiskuntaeettisenä paheksumisena ja ärhäkkäänä hyökkäilynä milloin mitäkin asiaa vastaan. Varsinkin sosiaalisessa mediassa monet uskovat ovat kritisoineet avoimesti myös maan hallitusta, kuten viimeksi koronakriisin hoitamisen ja EU:n elvytyspaketin yhteydessä.

Ulkopolitiikassa on tavallista ottaa vahvasti kantaa varsinkin Yhdysvaltain presidentin ja Israelin valtion toimiin. Yhteiskunnalliset lempiaiheet liittyvät usein jollakin tavalla etiikkaan ja eskatologiaan. Näkemyksiä esitetään suurella varmuudella ja tunteen palolla, ja niitä perustellaan myös Raamatulla.

Kristittyinä meidän olisi kuitenkin syytä pysähtyä pohtimaan tarkemmin poliittisten näkemystemme perusteita. Aivan ensimmäiseksi on tärkeä kysyä, mikä yhteiskunnallisessa ajattelussamme on etiikan ja evankeliumin välinen suhde. Ja tähän liittyen: mikä on yhteiskunnan ja seurakunnan perustehtävä?

Kuten ruotsalainen pastori Peter Halldorf muistuttaa, evankeliumilla on oma ainutlaatuinen erityisluonteensa, jota ei pidä sekoittaa etiikkaan. Halldorfin mukaan uskovilla on kuitenkin vaara ryhtyä yhteiskunnan moraalinvartijaksi ja ottaa itselleen eettinen neuvonantajan rooli. Silloin seurakunta ajautuu helposti moralismiin ja menettää kristinuskon varsinaisen ydinsanoman: vapauttavan evankeliumin. Halldorf korostaa, että siellä missä etiikan ja evankeliumin välille ei osata tehdä selvää eroa, evankeliumin vaikutus heikkenee. Hän varoittaakin kristittyjä keskittymästä liikaa yhteiskunnallisiin moraalikysymyksiin ja unohtamasta evankeliumin ydinsanomaa. Ennen kuin siis kristittyinä otamme moraalisesti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, on syytä tehdä selväksi yhteiskuntaetiikan ja evankeliumin välinen ero.

Toiseksi on hyvä pysähtyä miettimään, millainen yhteiskuntateoria ajatteluamme ohjaa. Ei riitä, että otamme yksittäisinä kysymyksinä kantaa esimerkiksi maahanmuuttajiin, sukupuolivähemmistöihin, eutanasiaan, Suomen EU-suhteisiin, islamiin, Israelin valtion toimiin tai vaikkapa Trumpin politiikkaan ilman laajempaa yhteiskuntafilosofista kokonaisnäkemystä ja arvoperustaa. Jos kannanottoja perustellaan viittaamalla irrallisiin ja usein vielä asiayhteydestään irti otettuihin Raamatun jakeisiin, viestillämme ei ole painoarvoa eikä yhteyttä muuhun yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Kolmanneksi on tärkeä kysyä, mikä moniarvoisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on valtion oikea rooli suhteessa kansalaisiin? Miten lainsäädännössä otetaan oikeudenmukaisesti huomioon ne ihmiset, joilla on esimerkiksi erilainen uskonto ja eettinen näkemys kuin meillä itsellämme?

Neljänneksi tarvitsemme periaatteellisen kannan siihen, onko Raamatun arvopohjalta oikeudenmukaisempaa puolustaa omaa kansallista etua vai rakentaa kansakuntien yhteistä hyvinvointia. Mikä on suhteemme nationalismiin ja ihmiskunnan globaaliin etiikkaan?

On toki tärkeä, että otamme kristittyinä kantaa yhteiskunnan kehitykseen. Mutta vähintään yhtä tärkeää on, että teemme ensin itsellemme selväksi, millaisiin lähtökohtiin ajattelumme perustuu.

Ehkä meillä kristittyinä onkin suurempi tarve laajentaa omaa yhteiskuntakäsitystämme kuin esittää yksittäisiä kannanottoja päivänpoliittisiin kysymyksiin