Miksi ihmisen keholla on teologista merkitystä?

Raamatun punainen lanka kiteytyy pitkälti ihmisen syntisyyden ja Kristuksen ristillä suorittaman lunastustyön ympärille. Kaikkein tärkeintä on tietenkin keskittää fokus siihen, kuinka syntinen ihminen voi saada armahduksen ja päästä sovintoon Jumalan kanssa.

Liian usein ihmiskehon merkitys kuitenkin unohdetaan. Hyvin harvoin siitä kuulee raamatullista opetusta tai tulee törmänneeksi aihetta käsittelevään kirjaan. Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta on vähän aikaa sitten suomentanut australialaisen luterilaisen pastorin, John W Kleinigin, aihetta käsittelevän kirjan. Kirja-arvostelu löytyy Uusi Tie – lehden numerosta 21/2023 – 26.5.2023.

Kleinig toteaa kirjassaan Ihmeellisesti tehty – Raamatun opetus ruumiillisuudesta (Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta, 2022) että aiheesta on monenkirjavia ja ristiriitaisia näkemyksiä.

Osa palvoo kehoaan liikaakin. Se ilmenee loputtomana kuntoiluna, liiallisena rahankäyttönä omaan ulkonäköön tai ylipäätänsä liiallisena ulkonäkökeskeisyytenä, jolloin huomio keskittyy vain ihmisen kuoreen ja sisin jää vähemmälle huomiolle.

Toisaalta osa puolestaan laiminlyö kehon merkitystä ja inhoaa sitä. Moni on sosiaalisen median puristuksessa alkanut vihaamaan omaa kehoaan kokiessaan, että se ei täytä normeja ja vaatimuksia kuvankauniiden vartaloiden joukossa.

Miksi ihmeessä käsittelen blogissani näin ”maallista” aihetta? Eikö kiintopisteen pitäisi olla enemmän taivaallisissa ja hengellisissä? Eikö ihmiskeho ole kuitenkin suhteellisen merkityksetön? Eikö sen vallasta pitäisi vain vapautua? Onko sillä edes mitään teologista merkitystä?

Kleinig muistuttaa kuitenkin, että useat kristitytkin ovat omaksuneet epäraamatullisia kehokäsityksiä, esimerkiksi niin sanotun dualistisen ajattelutavan, jossa mieli ja keho erotetaan toisistaan. Jo Uuden Testamentin aikana oli olemassa tuollainen harhaoppi, gnostilaisuus. Gnostilaiset opettivat, että ihmiskeho on paha ja hengen tulee vapautua sen vallasta. Harhaoppi johti myös siihen, että ei ollut suurta väliä sillä, mitä ihminen kehollaan teki.

Miksi tähän ajatukseen on syytä kiinnittää tarkempaa huomiota? Tällainen kahtia jakautuva dualistinen opetus johtaa toisinaan myös kristittyjä harhaan. Se ilmenee esimerkiksi seuraavin tavoin:

1. Ihmisen sukupuolen määritteleminen oman kokemuksen perusteella. Jos ihmisen sukusoluilla ja fyysisellä olemuksella ei ole mitään merkitystä, voi ihminen pyrkiä määrittelemään oman sukupuolensa oman kokemuksensa perusteella. Lakimuutosten myötä juridista sukupuolta onkin mahdollista nykyään muuttaa kerran vuodessa omalla ilmoituksella.
2. Abortin laajempi salliminen. Koska naisen kokemus on tärkeämpi kuin viattoman, kohdussa kasvavan lapsen keho, voi raskauden keskeyttää oman kokemuksen perusteella. Oleellisempaa kuin pienen lapsen elämä, on oma kokemus siitä, onko lapsen syntyminen juuri nyt omaan elämäntilanteeseen sopivaa.

Ihmiskeholla on todellakin väliä ja sillä on myös suuri teologinen merkitys. Jos kehon merkitystä laiminlyödään, voi se johtaa vääränlaiseen ihmisen oman kokemuksen ylivaltaan ja palvontaan. Jumala loi ihmisen keholliseksi olennoksi ja totesi sen olevan hyvä. Samaten Jumala itse inkarnoitui, syntyi lihaan Kristuksessa eikä ollut vain ihmistä kaukana oleva henkiolento. Kristus uhrasi itsensä ja siinä yhteydessä myös hänen kehonsa murrettiin ristillä. Ehtoollisen asettamissanoissakin muistelemme Hänen murrettua kehoaan.

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. (Luuk. 22:19,20)