Miksi kirkosta erotaan ja mitä eroista on pääteltävissä?

Evankelis-luterilaisen kirkon uusin nelivuotiskertomus julkaistiin viime viikolla. Siinä oli paljon mielenkiintoisia lukuja ja tilastoja, joista voi paljon päätellä kirkon nykytilanteesta. Kauhean hyvältä tilastot eivät näytä. Tarkastelen nyt vain yhtä osa-aluetta eli kirkosta eroamisia ja niihin johtaneita syitä.

Kirkon jäsenten määrä laskee kaikissa hiippakunnissa. Viimeisen neljän vuoden aikana jokaisessa hiippakunnassa jäsenmäärä on laskenut 3-5 prosenttia. Helsinki tai suuret kaupungit eivät siis ole mikään poikkeustapaus, vaan missään ei ole jäsenyyden laskua onnistuttu pysäyttämään. Eniten kirkosta eroavat iältään kaksissakymmenissä ja kolmissakymmenissä olevat nuoret aikuiset, jotka ilman eroaan olisivat tärkeintä pitkäaikaista jäsenpohjaa kirkolle.

On hyvä huomata, että tämä jatkuva erovirta tulee aiheuttamaan valtavan kulttuurisen ja yhteiskunnallisen muutoksen. Esimerkiksi minä olen nyt virallisesti vähemmistöuskonnon edustaja oman ikäluokkani miesten keskuudessa. Suomessa 30–39-vuotiaista miehistä 48 prosenttia kuuluu kirkkoon. Helsingissä tilanne on vieläkin rajumpi. Oman ikäluokkani miehistä vain 33 % kuuluu kirkkoon.

Tilastollisesti siis suurin osa Helsingissä kohtaamistani ikäisistäni miehistä ei ole kirkon jäseniä. Samaan aikaan koko Suomessa 80-luvulla syntyneistä miehistä 29 prosenttia ilmoittaa olevansa uskonnollisia. Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingissä uskonnollisten miesten ja kirkkoon kuuluvien prosenttiosuudet alkavat lähennellä toisiaan.

Tämän pohjalta on pääteltävissä, että tulevaisuudessa ohuesti ja tavan vuoksi kirkkoon sitoutunut kulttuurikristillisyys loppuu ja kirkkoon jäävät vain uskontoa merkityksellisenä pitävä ja kirkon hengellisen viestin tosissaan ottava väki. Kansankirkkoideologia tulee mahdottomaksi, kun enemmistö kansasta hylkää kirkon jäsenyyden.

Samaa viestiä kertovat kirkosta eroajien ilmoittamat syyt erolleen. Eroajista 68 prosenttia sanoo, että kirkolla ei ole instituutiona minulle mitään merkitystä. Toiseksi suurin erosyy on se, että en ole uskonnollinen ihminen. Näin ilmoitti 62 prosenttia eroajista. Eroajista 61 prosenttia puolestaan sanoi, että ei halua maksaa kirkollisveroa ja 54 prosenttia, että ei usko Jumalaan.

Suurimmat syyt kirkosta eroamisiin liittyvät siis suoraan kirkon ydinsanomaan, ydintehtävään ja hengellisyyteen. Yksinkertaistettuna ne ihmiset eroavat kirkosta, jotka eivät usko jumalaan, jotka eivät ole uskonnollisia ja joille kirkko on täysin merkityksetön. Suurta kirkosta eroamisten jatkuvaa virtaa ei voi pysäyttää, ellei puututa sen juurisyihin eli siihen, että ei uskota kirkon perusviestiin ja hengelliseen sanomaan.

Kirkon tulisi siis panostaa entistä enemmän ihmisten evankeliointiin, uskon opettamiseen ja hengelliseen julistukseen. Esimerkiksi katolinen kirkko on Euroopan laskevien tilastojen myötä alkanut puhua ihmisten uudelleen evankelioinnista ja ottanut monia askeleita sen toteuttamiseksi. Tällaisia puheenvuoroja pitäisi meilläkin olla paljon enemmän. Nyt viimeistään pitäisi olla tullut jokaiselle selväksi, että on turha uneksia sellaisesta mallista, jossa ihmiset pysyvät kirkon jäseninä, vaikka eivät enää usko sen keskeisiin opetuksiin.

Haastetuksi tulee myös yleinen silmät ummessa kerrottu narratiivi, jonka mukaan kirkko konservatiivisuudellaan, patriarkaalisuudellaan ja muutenkin ajastaan jäljessä olemisellaan ajaa ihmiset pois kirkosta. Vain 30 prosenttia vastaajista on ilmoittanut kirkosta eroamisensa syyksi sen, että kirkko on liian suvaitsematon seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Vastaavasti 10 prosenttia ilmoittaa erosyyksi sen, että kirkko on liian suvaitseva seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Isossa kuvassa siis kirkon pitäytyminen perinteisellä kannalla aikamme kiistakysymyksissä ei ole niin merkittävä tekijä kirkosta eroamisiin kuin varsinaiset hengelliset syyt. Päivi Räsäsen lausunnoista aiheutuneet erot ovat määrällisesti hyvin pieni tekijä verrattuna niihin kirkosta eroamisiin, joita jatkuvasti joka vuosi tulee vuodesta toiseen vain siksi, että ihmiset eivät usko kirkon hengelliseen sanomaan.

Kirkosta eroamisten suurta virtaa ei tule mikään kirkon opin muuttaminen tai ajanmukaistaminen patoamaan. Pikemminkin näyttää siltä, että oppien muuttaminen vain kiihdyttää kirkkojen jäsenkatoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa liberaalin orientaation omaksuneet suuret protestanttiset kirkkokunnat ovat kokeneet valtavan romahduksen jäsenmäärissään ja joutuneet sen vuoksi marginaaliin. Kirkon oppien muuttaminenhan tarkoittaa suomeksi sitä, että niillä opeilla ei alun perinkään uskottu olevan mitään jumalallista arvovaltaa. Näin kirkko oppejaan muuttamalla rapauttaa omaa uskottavuuttaan.

Toistan edelleen, että lopulta vain ne jäävät kirkkoon, jotka näkevät kirkon hengellisellä sanomalla olevan jotain merkitystä. Tämän tietenkin totean sillä oletuksella, että kirkko ei aja heitä itse pois irtautumalla tuosta hengellisestä sanomasta. Tulisi siksi olla vähemmän huolissaan varsinaisista kirkosta eroamisista ja enemmän huolissaan siitä, että kristinuskon sanomaan ei uskota. Kun sanoma otetaan vastaan ja koetaan tärkeäksi, jäsenyys seuraa automaattisesti perässä.

Kirkon kannattaisi panostaa niihin, jotka uskovat niin kuin kirkko opettaa ja pyrkiä kasvattamaan heidän osuuttaan. Se on ainoa nähtävissä oleva strategia, jolla evankelis-luterilainen kirkko voi säilyä tuleville sukupolville.