Miksi Obama vääristelee Israelin historiaa?

Yksi tämän joulunajan hämmentävimpiä lukukokemuksia on ollut Yhdysvaltojen edellisen presidentin Barack Obaman tuore elämäkerta Luvattu maa ja erityisesti sen 25. luku, jossa hän kirjoittaa Israelin historiasta varsin oudon version. Tämä tuntuu erikoiselta varsinkin siksi, että Obama syyllistyy juuri siihen mistä hän ja muut demokraattivaikuttajat ovat viimeiset neljä vuotta kovaan ääneen syyttäneet presidentti Trumpin hallintoa, eli ”vaihtoehtoisten totuuksien” esittämisestä.

Se, että Obaman auktoriteetillä oleva henkilö kirjoittaa jonkin toisen maan historiasta vaihtoehtoisen version, on hävyttömyydessään aivan omaa luokkaansa, koska hänen tekstinsä jäävät elämään kymmenien – jopa satojen – miljoonien lukijoiden mielissä totuutena ja niitä tullaan referoimaan eri medioissa ja opinnäytteissä tulevina aikoina. Ihmettelen suuresti, ettei kirjan kustantaja, yli kolmen miljardin dollarin liikevaihtoa tekevän Penguin Random House -konserniin kuuluva Crown Publishing Group ole puuttunut moiseen tekstiin. Kustannussopimuksesta käyty verinen kilpailu johti siihen, ettei kustantaja saanut oikeutta puuttua kirjailijan teksteihin muutoin kuin oikeinkirjoituksen osalta. Ihmettelen silti, että joku itseään arvostava megakustantaja suostuu julkaisemaan tällaista vääristelyä. Kirjan suomalaisella kustantajalla Otavalla ei luonnollisestikaan ollut pienintäkään kiinnostusta tarttua moiseen kauneusvirheeseen.

Jo kirjan nimen Luvattu maa valinta on erikoinen, koska Obama kytkee yhden tärkeimmän juutalaiseen narratiiviin kuuluvan termin omaan tarinaansa, jossa alkuperäisellä luvatulla maalla ei ole muuta osuutta kuin toimia kritiikin kohteena. Jos en ihan väärin muista, niin demokraatit ja heidän liberaalit hengenheimolaisensa aina meidän peräpohjolaa myöten ovat olleet ns. kulttuurisen sensitiivisyyden (engl. cultural sensitivity) aktiivisia puolestapuhujia ja kulttuurisen omimisen (engl. cultural appropriation) kovaäänisiä vastustajia ja syyllisten maalittajia. Nyt ei tätä kritiikkiä ole näiltä tahoilta kuulunut, ymmärrettävistä syistä.

Seuraavassa kymmenen Obaman keskeistä väittämää ja niihin tekemäni faktantarkistukset:

Obaman väite #1:

Arabien ja juutalaisten konflikti oli ollut Lähi-idässä avoin haava melkein sadan vuoden ajan alkaen Balfourin julistuksesta vuodesta 1917. Siinä tuohon aikaan Palestiinaa miehittäneet Britit lupasivat perustaa ”juutalaisille kansallisen kodin” etupäässä arabien asuttamille alueille.

• Faktantarkistus:

Arabien osoittaman juutalaisvihan juuret ovat vuosisataiset ja vihanpito juutalaisia kohtaan alkoi näkyä jo 1800-luvun alkupuolella juutalaisten alkaessa muuttaa Palestiinaan. Hyökkäykset olivat paikallisia, mistä yhtenä esimerkkinä mm. v. 1834 Palestiinan tärkeimmissä juutalaisyhteisöissä eli Safedissa, Jerusalemissa, Hebronissa ja Tiberiaksessa tapahtuneet väkivallan- ja kiusanteot juutalaisia kohtaan, jotka tapahtuivat kun arabimaanviljelijöiden kapina Egyptin ottomaanihallintoa vastaan kääntyi osittain juutalaisiin kohdistuneeksi hyökkäykseksi.

Juutalaistoimiston (Jewish Agency) sivuilla kuvataan juutalaisten ja arabien suhdetta 1800-luvulla: Alusta alkaen juutalaisten asutukset kohtasivat paikallisten arabien vastustusta. Vaikka useimmiten tämä oppositio oli lepotilassa, oli monia tapauksia, joissa se ilmaistiin julkisesti, satunnaisten hyökkäysten, maa-alueiden anastamisen ja vastaavien muodossa. On kyseenalaista, oliko tällä oppositiolla mitään poliittista merkitystä. Vuonna 1891, yhdeksän vuotta ensimmäisen aliyan alkamisen jälkeen, ilmestyi ensimmäinen merkki sionismia koskevasta poliittisesta vastustuksesta. Jerusalemin arabivaikuttajat kehottivat ottomaanien hallintoa kieltämään maahanmuuton ja maan myynnin juutalaisille. Tämä pyyntö toistettiin toistuvasti.

Britannian hallitus antoi Balfourin julistuksen 2.11.1917, jolloin he eivät vielä hallinneet Palestiinaa, joskin heidän voittonsa aluetta vuodesta 1517 hallinneista ottomaaneista oli jo todennäköinen ja brittijoukot pääsivät Jerusalemiin 11.12.1917. Ensimmäisen maailmansodan voittajavaltioiden kokous Italian San Remossa huhtikuussa 1920 antoi Palestiinan mandaatin Isolle Britannialla ja Kansainliiton kokous Lontoossa heinäkuussa 1922 vahvisti ko. mandaattihallinnon. Päätösasiakirjassaan Kansainliitto nimenomaisesti vahvistaa juutalaisen kansan historiallisen yhteyden Palestiinaan ja linjaa menettelytapoja juutalaisten maahanmuuton suhteen.

Palestiinan alueella oli 1917 luonnollisesti arabienemmistö, koska juutalaiset olivat olleet lähes 2000 vuotta karkotettuna maastaan eivätkä eri valloittajahallinnot – sen enempää islamilaiset kuin kristitytkään – sallineet heidän paluutaan isiensä maille. Vuonna 1917 Palestiinan alueen väestötiheys oli hyvin alhainen arabien määrän ollessa n. 500 000, joten maassa oli hyvin tilaa juutalaisille.

Obaman väite #2:

Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana sionistijohtajat mobilisoivat joukoittain juutalaisia muuttamaan Palestiinaan ja organisoivat hyvin koulutetut asevoimat puolustamaan siirtokuntiaan.

• Faktantarkistus:

Ns. ensimmäinen aliyah eli juutalaisten huomattava muutto Palestiinaan tapahtui jo 1881–1903, jolloin alueelle muutti n. 30 000 juutalaista lähinnä Itä-Euroopasta. Toinen aliyah osui vuosiin 1904–1914, jolloin muuttajia oli noin 40 000. Muuttoliikettä tapahtui myös seuraavina vuosikymmeninä, mutta sen taustalle ei tarvittu sionistijohtajia vaan tuolloin muuttoa motivoi ennen kaikkea juutalaisiin ensin Itä- ja sittemmin Keski-Euroopassa kohdistunut vihamielisyys, joka huipentui Natsi-Saksan holokaustiin.

”Hyvin koulutetut asevoimat” antaa juutalaisten itsepuolustusjoukoista aivan vääristyneen erinomaisen kuvan. Arabien kiihdyttäessä iskujaan ja brittien mandaattihallinnon ollessa kyvytön ylläpitämään järjestystä Palestiinassa, juutalaisyhteisön hallinnosta vastannut Juutalaistoimisto (Jewish Agency) perusti v. 1920 erilaisista aseellisista ryhmittymistä ja kodinturvajoukoista koostuneen Haganah-järjestön turvaamaan siirtokuntiaan. Haganah oli puolisotilaallinen organisaatio, jonka sotilaallinen kyvykkyys luonnollisesti seuraavan 20 vuoden aikana kasvoi ja Israelin itsenäistyessä 1948 siitä muodostui Israelin puolustusvoimien (IDF) ydin. IDF oli edelleen surkeasti aseistettu ja miesvoimaltaan altavastaaja suhteessa arabinaapureittensa armeijoihin, jotka saivat laajalti tukea brittiarmeijasta reserviin siirtyneiltä upseereilta, jotka myivät heille toisen maailmansodan ylijäämäaseita ja liittyivät arabiarmeijoihin niiden komentajiksi, kouluttajiksi ja neuvonantajiksi.

Obaman väite #3:

Britannian vetäydyttyä alueelta vastapuolten välille puhkesi pian sota. Juutalaisten voitettua sen vuonna 1948 Israelin valtio itsenäistyi.

• Faktantarkistus:

Itsenäistymisen osalta tapahtumat menivät juuri päin vastoin: Israelin valtio itsenäistyi brittihallinnon vetäydyttyä Palestiinasta 14.5.1948 ja seuraavana päivänä arabikoalitio, johon kuuluivat Egypti, Transjordania, Irak, Syyria, Libanon, Saudi-Arabia ja Jemen, hyökkäsi kaikilla rintamilla pientä ja puutteellisesti aseistettua Israelia vastaan. Israel pystyi kuitenkin paitsi puolustamaan omaa valtiollista aluettaan, myös lyömään vihollisjoukot ja etenemään aina Jerusalemin länsiosiin saakka. Ns. itsenäisyyssota päättyi aselepoon 10.3.1949, siis kymmenen kuukautta Israelin itsenäistymisen jälkeen.

Obaman väite #4:

Juutalaisille se [juutalaisvaltion itsenäisyys] oli toiveiden täyttymys, oma valtio historiallisilla syntysijoilla satoja vuosia jatkuneen maanpaon, uskonvainojen ja äskettäisen järkyttävän holokaustin jälkeen. Mutta noin 700 000:lle Palestiinan arabille, jotka jäivät valtiottomiksi ja jotka häädettiin asuinsijoiltaan, saman tapahtumat kuuluivat Nakbaan (”katastrofi”).

• Faktantarkistus:

Keväällä 1948 huomattava osa Palestiinan 700 000:stä arabista lähti Israelista vapaaehtoisesti arabijohtajien luvattua, että he voisivat pian palata koteihinsa, kunhan juutalaisvaltio olisi tuhottu. Koska tämä arabien vihamielinen unelma ei onnistunutkaan, sadat tuhannet arabit jäivät kodittomiksi pakolaisiksi Israelin rajojen ulkopuolelle. Vain pieni osa heistä häädettiin asuinsijoiltaan osana sotatoimia.

Se, että arabit jäivät valtiottomiksi, oli ja on edelleenkin itseaiheutettu ongelma, koska heidän johtajansa eivät hyväksyneet YK:n 29.11.1947 määräenemmistöllä (2/3) vahvistamaa jakosuunnitelmaa, joka olisi antanut heille mahdollisuuden omaan valtioonsa.

Obama ei kerro kirjassaan, että arabimaat käynnistivät samanaikaisesti vainot maissaan asuvia juutalaisia kohtaan ja noin miljoona juutalaista ajettiin ulos kotimaistaan, joista he pääasiallisesti muuttivat Israeliin.

Obaman väite #5:

Seuraavien kolmenkymmenen vuoden aikana [1948-1978] Israel otti sotilaallisesti yhteen arabinaapureidensa kanssa voittoisissa sodissa; niistä huomattavin oli vuonna 1967 käyty kuuden päivän sota, jossa Israelin lukumääräisesti selvästi pienempi armeija voitti murskaavasti Egyptin, Jordanian ja Syyrian asevoimat.

• Faktantarkistus:

”Israel ei ottanut yhteen” vaan samat miesvoimaltaan ja aseistukseltaan ylivoimaiset arabiliittolaiset, jotka yrittivät tuhota juutalaisvaltion 1948, hyökkäsivät ilman Israelin aggressiota useaan otteeseen Israeliin ja tulivat joka kerta kuin ihmeen kaupalla Israelin lyömiksi.

Obaman väite #6:

Samassa yhteydessä [kuuden päivän sodassa] Israel sai Jordanialta haltuunsa Länsirannan ja Itä-Jerusalemin, Egyptiltä Gazan kaistan ja Siinain niemimaan ja Syyrialta Golanin kukkulat. Näiden menetysten muisto ja niihin liittyvä nöyryytys määrittivät arabien nationalismia, ja palestiinalaisten tukemisesta tuli arabimaiden ulkopolitiikan keskeinen opinkappale.

• Faktantarkistus:

Obama ei kerro kirjassaan, että Israel esitti välittömästi kuuden päivän sodan jälkeen sodan hävinneille arabimaille suunnitelman, jossa se palauttaisi rauhansopimusta vastaan kaikki valloittamansa alueet heille. Tätä eivät arabimaat hyväksyneet ja se johti 1.9.1967 Arabiliiton kuuluisaan ns. Khartumin kolmen ein julkilausumaan: ei rauhaa Israelin kanssa, ei Israelin tunnustamista, ei neuvotteluja Israelin kanssa.

Obaman väite #7:

Miehitetyillä alueilla Israelin puolustusvoimat hallitsivat enimmäkseen pakolaisleireillä asuvia palestiinalaisia. Heidän liikkumistaan ja elinkeinotoimintaansa rajoitettiin voimakkaasti, mikä johti aseellisen vastarinnan vaatimuksiin ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) perustamiseen.

• Faktantarkistus:

Israelin vallattua Länsirannan kuuden päivän sodassa Jordanialta, jolla ei ollut kansainvälisesti tunnustettua oikeutta alueeseen, siellä asuivat edelleen vuoden 1948 sodan alta paenneet arabit alkeellisissa leiriolosuhteissa. Viimeisen 20 vuoden aikana heidän hyvinvoinnistaan eivät olleet kiinnostuneet sen enempää Jordania kuin muutkaan arabimaat. Koska arabit olivat tehneet ”aseellista vastarintaa” eli terrori-iskuja Israeliin jo vuosikymmenten ajan, Israel rajoitti alueella asuvien liikkumista.

PLO:ta ei suinkaan perustettu kuuden päivän sodan jälkeen vaan jo kolme vuotta aiemmin vuonna 1964. PLO:n perustaminen oli osa arabimaiden strategiaa, joka tähtäsi siihen, että PLO ryhtyisi hallinnoimaan ”vapautettua Palestiinaa” kunhan arabikoalitio olisi tuhonnut Israelin puolustusvoimat ja ottanut maan hallintaansa. Kuten todettua, tämä unelma ei toteutunut kuuden päivän sodassa 1967 eikä Yom Kippur -sodassa 1973. Näiden yritysten jälkeen arabimaat eivät ole Israelia vastaan hyökänneet sotilaallisesti.

Obaman väite #8:

Lisäksi [Oslon] sopimus määritteli puitteet itsehallinnollisen Palestiinan valtion perustamiselle – valtion, joka ihannetapauksessa eläisi rauhanomaista rinnakkaiseloa Israelin kanssa, kuten Israel vuorostaan muiden valtioiden kanssa. Mutta vanhat haavat säilyivät ja kummallakin puolella eri ryhmissä väkivaltaa pidettiin kompromisseja houkuttelevampana ratkaisuna, mikä muodostui ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

• Faktantarkistus:

Israel ei ole koskaan pitänyt väkivaltaa houkuttelevana vaihtoehtona, mutta arabit ovat, mikä on johtanut useisiin terroristisiin tekoihin juutalaisia kohtaan. Tästä syystä Israel on joutunut puolustamaan kansalaisiaan päättäväisesti.

Obama ei kerro kirjassaan, että ns. Oslon sopimus Israelin ja palestiinalaishallinnon välillä määritteli Länsirannan alueet A-, B- ja C-alueiksi, joista vain A-alue oli täysin palestiinalaishallinnon alaisuudessa, B-alue palestiinalaisten siviilihallinon ja Israelin turvallisuushallinnon alaisuudessa ja C-alue kokonaisuudessaan Israelin siviili- ja turvallisuushallinnon alaisuudessa.

Obaman väite #9:

…Hamasin Gazasta Israelin rajakaupunkeihin ampumia ohjuksia, joihin Israelin Yhdysvalloilta saamat Apache-helikopterit vastasivat hävittämällä kokonaisia asuinalueita maan tasalle.

• Faktantarkistus:

Israel ei ole koskaan hyökännyt palestiinalaisten siviilikohteisiin ilman, että niitä olisi käytetty ohjusten laukaisupaikkoina tai muutoin sotilaallisiin tarkoituksiin. On yleistä tietoa, että Gazaa hallinnoiva Hamas käyttää paitsi tavallisia gazalaisia ihmiskilpinä, myös hyödyntää kouluja, sairaaloita ja muita julkisia rakennuksia sotilaallisessa toiminnassaan luottaen siihen, ettei Israel iske niihin. Kun Israel tekee vastaiskuja Gazaan, niitä poikkeuksetta edeltää ennalta lähetetyt tekstiviestit tai taivaalta pudotetut lentolehtiset, joissa ilmoitetaan etukäteen mitä ja missä tulee tapahtumaan.

Obaman väite #10:

Palestiinalaiset puolestaan olivat jakautuneet Arafatin kuoltua vuonna 2004: Gaza siirtyi Hamasin hallintaan ja joutui pian Israelin tiukasti valvomaan saartoon, ja Fatahin johtama palestiinalaishallinto, joka edelleen hallitsi Länsirantaa, alkoi jopa eräiden kannattajiensa silmissä vaikuttaa avuttomalta ja korruptoituneelta.

• Faktantarkistus:

Obama ei kerro kirjassaan, että Israel vetäytyi Gazasta vuonna 2005 ns. land for peace -odotuksella, minkä myötä alueen odotettiin rauhoittuvan suhteessa Israeliin. Vetäytymisen jälkeen Gazassa järjestettiin vaalit, jotka sekä EU:n että USA:n terroristijärjestöksi jo tuolloin nimeämä Hamas voitti. Vaalit jäivät alueen viimeisiksi ja Hamas on väkivaltakoneistonsa turvin pysynyt vallassa ja ampunut näiden vuosien aikana Etelä-Israeliin noin 20 000 rakettia, jotka ovat tappaneet yli 30 ja haavoittaneet noin 2000 israelilaista.

Obama ei myöskään mainitse, että myös Egypti on yhtälailla saartanut Gazaa, tai sitä, että Israelista kulkee – Hamasin aggressioista huolimatta – päivittäin satoja rekkoja Gazaan vieden gazalaisille elintarvikkeita ja taloustarvikkeita, toimittaa kantaverkostaan sähkön koko Gazaan, tarjoaa vakavasti sairaille hoitoa israelilaisissa sairaaloissa jne.

Barack Hussein Obaman Luvattu maa, 879-sivuinen pääasiassa hänen ensimmäiseen presidenttikauteensa keskittyvä teos, on hämmentävää luettavaa erityisesti Israeliin ja Lähi-itään liittyvien tekstien kohdalta. Obama selittelee ikäänkuin anteeksipyydellen hallintonsa Israel-politiikkaa enkä voi välttyä ajatukselta, että ilman molemmissa puolueissa olleita todellisia Israelin ystäviä, presidentin retoriikka ja toimet liittyen Israeliin ja Lähi-itään olisivat olleet kovin erilaisia. Tästä konkreettisena esimerkkinä hänen päätöksensä jättää käyttämättä veto-oikeutta YK:n turvallisuusneuvostossa 23.12.2016 liittyen Israelin tuomitsevaan päätöslauselmaan 2334. Tämä vain kolme viikkoa ennen hänen virkakautensa päättymistä.

Obama kritisoi kirjassaan pitkästi AIPACin, yhden USA:n vaikutusvaltaisimman pro Israel -lobbausjärjestön toimintaa. Muutos on melkoinen, kun hän kesällä 2008, tultuaan juuri nimitetyksi demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi, oli lausunut AIPACin konferenssissa pitämässään puheessaan seuraavaa:

Israelin turvallisuus on pyhä. Se ei ole neuvoteltavissa. Palestiinalaiset tarvitsevat vierekkäisen ja yhtenäisen valtion, joka antaa heille mahdollisuuden menestyä – mutta Palestiinan kansan kanssa tehtävissä sopimuksissa on säilytettävä Israelin identiteetti juutalaisvaltiona, jolla on turvalliset, tunnustetut ja puolustettavat rajat. Jerusalem pysyy Israelin pääkaupungina, ja sen on pysyttävä jakamattomana.

Kirjassaan Obama myös kuvaa Netanyahun suunnitelmia myöntää rakennuslupa 1600 asunnolle Itä-Jerusalemiin ja kertoo käskeneensä Hillaryä (ulkoministeri Clinton) soittamaan Netanyahulle ja kertomaan, että hän on tyytymätön pääministerin päätökseen. Samassa kappaleessa Obama kertoo Netanyahun vastanneen hänelle seuraavana päivänä AIPACissa pitämässään puheessa: ”Jerusalem ei ole siirtokunta, se on meidän pääkaupunkimme”.

Tuo edellämainittu päätöslauselma 2334 otti juuri kantaa Israelin siirtokuntiin ja kehottaa kaikkia valtioita, ottaen huomioon tämän päätöslauselman 1 kohdan, erottamaan asiaankuuluvissa asioissa Israelin valtion alueen ja vuodesta 1967 miehitetyt alueet. 

Päätöslauselman kohta 1 kuuluu seuraavasti: Turvallisuusneuvosto uudelleen vahvistaa, että Israelin perustamilla siirtokunnilla vuodesta 1967 lähtien miehitetyllä palestiinalaisalueella, mukaan lukien Itä-Jerusalem, ei ole oikeudellista pätevyyttä ja että ne ovat kansainvälisen oikeuden mukaan räikeitä rikkomuksia ja merkittävä este kahden valtion ratkaisun saavuttamiselle ja oikeudenmukaiselle, kestävälle ja kattavalle rauhalle.

Seurattuani Obaman kahta virkakautta ja luettuani hänen kirjaansa, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että AIPACille esitetty puhe oli puhdasta – ja valheellista – äänten kalastelua. Presidenttinä hän ei koskaan ilmaissut tukeaan jakamattomalle Jerusalemille, vaan päinvastoin, vaati sen jakamista kahden valtion pääkaupungiksi ja Länsirannan luovuttamista palestiinalaisvaltiolle, juuri tuon päätöslauselman 2334 mukaisesti. Että se siitä aidosta luvatusta maasta, Juudeasta ja Samariasta.

Erityisen hämmentävän kirjasta tekee paitsi sen lukuisat virheet – joita on enemmänkin kuin nuo referoimani kymmenen – myös se, mitä Obama ei vaivaudu kertomaan. Hänen narratiivinsa uppoaa Israelin ja Lähi-idän asioita tuntemattomille kuin häkä, mikä onkin vaarallista ajassamme, jossa antisemitistinen ja antisionistinen käyttäytyminen saa yhä uusia muotoja – tällä kertaa suositulta ja näennäisen sivistyneeltä valtiomieheltä.

Kaiken tämän jälkeen on syytä kuitenkin muistaa profeetta Jeremian (31:7-14) antama ilmoitus maailman kansoille:

7. Näin sanoo Herra: – Iloitkaa ja riemuitkaa Jaakobista, huutakaa ylistystä kansoista parhaalle! Kiittäkää Herraa, kaikukoon kaikkialla huuto: ”Nyt sinä, Herra, pelastat kansasi, kaikki, jotka ovat jäljellä Israelista!” 8. Minä tuon heidät takaisin pohjoisesta maasta, kokoan heidät maailman ääristä asti! Heidän joukossaan ovat myös sokeat ja rammat, raskaana olevat ja synnyttävät. Suurena joukkona he kaikki palaavat tänne. 9. He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.

10. – Kansat, kuulkaa Herran sana! Tulkoon se tiettäväksi merten ääriin saakka! Sanokaa näin: – Hän, joka hajotti Israelin, kokoaa sen jälleen, hän pitää siitä huolta kuin paimen laumastaan. 11. Herra pelastaa Jaakobin jälkeläiset, vapauttaa heidät sortajan kädestä. 12. He tulevat ja riemuitsevat Siionin kukkulalla, virtanaan he tulevat, nauttivat Herran hyvyyttä. Hän antaa viljaa, viiniä ja öljyä, lampaita ja härkiä. He itse ovat kuin kasteltu puutarha, heidän kukoistuksensa ei koskaan enää kuihdu. 13. Silloin neito iloitsee karkeloiden, nuoret ja vanhat yhdessä riemuitsevat. He ovat saaneet kärsiä, mutta minä muutan heidän surunsa riemuksi, lohdutan ja ilahdutan heitä. 14. Minä ravitsen papit uhrirasvalla ja ruokin kansani hyvillä lahjoilla, sanoo Herra.

Siunattua uutta vuotta 2021 kaikille lukijoille!

Väittämien 1,2, ja 3 faktantarkistusta korjattu 3.1.2021