Miksi piispat tukevat vääristynyttä palestiinalaisnarratiivia?

Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani (14.6.) Kirkkojen maailmanneuvosto Israel-boikotin airueena KMN:n ja Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen Kirkon Israelin mahdolliseen Jordanjoen alueliitokseen liittyvää kannanottoa sekä sen kestämättömiä historiallisia ja raamatullisia perusteita.

Valitettavasti arkkipiispa Tapio Luoma, Kuopion piispa Jari Jolkkonen ja Lapuan piispa Simo Peura antoivat 26.6. Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaisen kirkon piispalle Sani Ibrahim Azarille lähettämässään avoimessa kirjeessä Suomen evankelisluterilaisen kirkon siunauksen tuolle kannanotolle, tukien näin laajalle levinnyttä vääristynyttä narratiivia suhteessa Israeliin.

Kirjeessään piispat arkkipiispan johdolla vakuuttavat, että ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee Jordanian ja Pyhän Maan evankelisluterilaista kirkkoa, sen tekemää työtä rauhan ja sovinnon puolesta.”

Mikähän mahtaa olla Jordanian ja Pyhän Maan kirkon (ELCJHL) tekemä työ rauhan ja sovinnon puolesta?

Viitteitä siitä löytyy sen missiomääritelmän ensimmäisestä lauseesta: ”Jumala kutsuu ELCJHL-kirkkoa julistamaan evankeliumia arabikontekstissa Pyhällä Maalla.”

Avainsana on ”arabikonteksti”.

Kritiikittömästi palestiinalaismielinen ja anonymiteetin takana toimiva kirkon Lähi-Idän politiikkaa tekevä ja tukeva Pyhämaa-blogi avaa tätä kontekstia seuraavasti:

Palestiinan luterilaiset ovat kehittäneet oman kontekstuaalisen teologian, joka kumpuaa Raamatun lupauksista ja ilosanomasta maahan poljetuille sekä poliittisen sorron alaisille. Se todistaa rauhan ja oikeudenmukaisuuden toivosta.

Käytännössä tämä palestiinalainen oma kontekstuaalinen teologia edustaa puhdasta korvausteologiaa, jossa palestiinalaiset ovat omineet Vanhan testamentin juutalaiselle kansalle ja Israelille ilmoittamat lupaukset. Poliittisella sorrolla ei tässä tietenkään tarkoiteta korruptoitunutta palestiinalaishallintoa tai Gazassa palestiinalaisia ihmiskilpinä käyttävää Hamas-terroristijärjestöä, vaan Israelia – Lähi-Idän ainoata demokratiaa ja oikeusvaltiota – joka on joutunut rajaamaan tavallistenkin palestiinalaisten elämänpiiriä suojatessaan siviileitään palestiinalaisterroristeja vastaan.

Kontekstuaalinen teologia on linjassa vallassa olevan palestiinalaishallinnon tavoitteiden kanssa. Tämä ”rauhantyötä” tekevä kirkko ei ole tietääkseni koskaan tuominnut palestiinalaismilitanttien israelilaisia siviilejä kohtaan tekemiä terrori-iskuja eikä arvostellut palestiinalaishallinnon terroristeille tai heidän sukulaisilleen maksamia ns. pay for slay -palkkioita. Se ei myöskään ole koskaan kritisoinut palestiinalaislapsille tehtyjä koulukirjoja, jotka avoimesti yllyttävät juutalaisvihaan ja kertovat koko Israelin maan kuuluvan palestiinalaisille. Monet eurooppalaiset maat, viimeksi Norja 4.6., ovat ilmoittaneet keskeyttävänsä tuen palestiinalaishallinnolle, kunnes se lopettaa juutalaisvihaan yllyttämisen koulukirjoissa. Suomen ulkoministeriö ja Kirkon ulkomaanapu sen sijaan jatkavat palestiinalaishallinnon rahoittamista normaalisti, huolimatta esim. kansanedustaja Peter Östmanin jo 23.8.2018 asiasta tekemästä kirjallisesta kysymyksestä tai siitä, että Euroopan parlamentti tuomitsi toukokuussa palestiinalaishallinnon haluttomuuden poistaa vihapuhe koulukirjoista.

NGO Monitorin tekemän tutkimuksen mukaan Jordanian ja Pyhän Maan kirkko osallistuu aktiivisesti Israelia vastaan suunnattuun BDS-boikottikampanjaan, jonka tavoitteena on sulkea kategorisesti israelilaiset taiteilijat, tutkijat, urheilijat, opettajat, opiskelijat, poliitikot, liikemiehet ja yhtiöt ja organisaatiot ulos – ei vain kansainvälisestä yhteisöstä – vaan yliopistoilta, yleisötapahtumista, urheilukilpailuista, erilaisista yhteistyöhankkeista jne.

Poikkeuksena tässä boikotissa ovat omaan valtioonsa kriittisesti suhtautuvat muutamat kovaääniset israelilaiset, joita myös suomalainen media poikkeuksetta ja mielellään haastattelee, kun se haluaa juttuihinsa israelilaisen mielipiteen. Tämä edustaa samanlaista logiikkaa kuin mitä venäläinen media harrastaa pyytäessään Suomeen liittyvät kommentit Johan Bäckmanilta, tai kun neuvostoliittolainen lehdistö aikanaan haastatteli vallankumousta havitelleita taistolaisia ja muita suomalaisia kotikommunisteja. Näiltä saatiin aina oikeanlainen vastaus.

Yksi esimerkki kontekstuaalisesta teologiasta on sen suhtautuminen väkivaltaan, mikä tulee esiin KMN:n ja Kirkon ulkomaanavun pyörittämän EAPPI-ohjelman vapaaehtoisia palvelevan Jerusalemin keskuksen koordinaattorin Yosef Daherin kommentista, jossa hän selittää, miten palestiinalaiset näkevät Jeesuksen käskyn rakastaa vihollisia:

Katsomme israelilaisia tietysti vihollisinamme ja näemme, että vihollisemme on synnissä Jumalaa ja ihmiskuntaa vastaan… Ja jotta voimme osoittaa rakkauttamme – jos rakastat jotakuta, rakastaisit häntä olemaan vapaita synnistään – niin tämä on se, jossa yhdistimme rakkauden vastarintaan.

Voit katsoa ja lukea Yosef Daherin kommentit 15.1.2019 julkaistusta CBN-kanavan haastattelusta.

Palestiinalaisten kielenkäytössä tuo Daherin käyttämä sana vastarinta – resistance – on synonyymi Israelia ja juutalaisia siviilejä vastaan kohdistuvalle terrorismille. Se, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko tukee tällaista ”rauhantyötä”, on järkyttävää.

Jordanian ja Pyhän Maan Luterilainen kirkko ei ole ottanut kantaa palestiinalaishallinnon tai Gazaa hallitsevan Hamasin kristittyihin kohdistamaan vainoon, jonka seurauksena palestiinalaisalueiden kristittyjen määrä on romahtanut viimeisten vuosikymmenten aikana, vaan kääntänyt tämänkin Israelin syyksi. Kun asiasta keskustelee muiden kuin luterilaista kirkkoa edustavien palestiinalaiskristittyjen kanssa, he kertovat kovin erilaista tarinaa siitä, kuinka palestiinalaishallinto suhtautuu Raamattuun uskoviin kristittyihin, jotka eivät suostu värittämään evankeliumia arabikontekstilla, tai jotka rohkenevat puuttua palestiinalaishallinnon korruptioon tai muihin epäkohtiin.

Kirjeessään piispat viittaavat ”kasvavaan piittaamattomuuteen kansainvälisestä oikeudesta”, mikäli Israel liittäisi Länsirannan alueita omaan suvereniteettiinsa. ”Kansainvälinen oikeus” on yleisesti myös poliitikkojen ja median edustajien käyttämä pääasiallisesti Israelin tekemisiin liitetty termi, jonka taustoja hyvin harva käyttäjä tuntee tai ymmärtää.

Suomen YK-liitto määrittelee kansainvälisen oikeuden seuraavasti:

Kansainvälisellä oikeudella tarkoitetaan sääntöjä (säännöksiä, normeja, standardeja), jotka sääntelevät valtioiden välisiä suhteita ja kansainvälisten organisaatioiden toimintaa. Kansainvälinen oikeus on laaja oikeudenala, johon sisältyy muun muassa ihmisoikeudet, humanitaarinen oikeus, kansainvälinen rikosoikeus, kansainvälinen sopimusoikeus ja sodan oikeussäännöt.

Tämä määritelmä on hyvä ja kannatettava, mutta sen käyttö ja toimeenpano ovatkin sitten paljon ongelmallisempia, koska kansainvälinen oikeus sekotetaan yleisesti YK:n yleiskokouksen tai sen alajärjestöjen tekemiin poliittisiin ja useimmiten ei-sitoviin päätöslauselmiin.

YK onkin muodostunut politisoituneeksi ja vääristyneeksi lyömäaseeksi Israelia kohtaan, mistä kertoo mm. se, että Israel tuomittiin vuoden 2019 aikana YK:n yleiskokouksen istunnoissa kaikkiaan 18 kertaa, kun kaikki muut maailman maat saivat osakseen yhteensä vain 7 tuomitsevaa päätöslauselmaa! Kirjoitin tästä blogissani 31.12.2019 otsikolla Miksi kansakunnat vihaavat Israelia?

Se, etteivät arkkipiispa Luoma ja hänen piispansa vaivaudu kirjeessään oikaisemaan KMN:n vetoomuksessa tarkoituksellisesti esitettyä virheellistä rinnastusta Israelin Länsirannalla läsnäolon ja Venäjän Krimin miehityksen välillä, kertoo heidän vahvasta sitoutumisesta arabikontekstiin ja historian tahalliseen vääristelyyn.

Siinä missä Venäjä miehitti varoittamatta, perusteettomasti ja ilman Ukrainan minkäänlaista aggressiota Krimin heti Sotshin talviolympialaisten jälkeen 2014, Israel sai Länsirannan haltuunsa kuusi päivää kestäneessä puolustussodassa kesäkuussa 1967. Länsirantaa eivät tulloin – eikä koskaan aikaisemminkaan – hallinneet palestiinalaiset vaan Jordania, joka oli miehittänyt alueen hyökättyään juuri itsenäistynyttä Israelia vastaan toukokuussa 1948. Kirjoitin tästä blogissani 14.9.2019 otsikolla Miksi syksyn ylioppilaskoe vääristelee Israelin historiaa.

Jos KMN ja Suomen evankelisluterilainen kirkko olisivat oikeasti kiinnostuneita totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta Lähi-Idässä, se reagoisi juutalaisvaltion vuosia kestäneeseen suhteettomaan ja vääristyneeseen kohteluun ja puuttuisi luterilaisessa yhteisössä vallalla olevaan osin lähes vainoharhaiseen ja pakkomielteenomaiseen Israel-inhoon.

Kaikkein surullisinta piispojen lähettämässä kirjeessä kuitenkin on se, että he jättävät Raamatun ilmoituksen juutalaisista ja heidän paluustaan omaan maahansa täysin huomiotta, aivan kuten KMN kirjeessään. Totuus on vaihtunut kontekstuaaliseen korvausteologiaan, joka omii Jumalan lupaukset juutalaisille luvatuista maa-alueista palestiinalaisille. Tämä ei tokikaan yllätä, koska raamattu-uskollisuus kirkon ylimmässä johdossa on jo ajat sitten jäänyt politisoituneen ja liberalisoituneen raamatuntulkinnan jalkoihin, mutta surettaa monia suomalaisia kristittyjä, niin luterilaisessa kirkossa kuin sen ulkopuolellakin.

Onneksi Suomessa on kuitenkin vielä piispoja ja pappeja, jotka ymmärtävät Israelin ja juutalaisen kansan, valtion ja maa-alueen raamatullisen merkityksen tässä ajassa.

—

Kirjoitin blogiini Jordanjoen laakson maa-alueista ja niihin liittyvistä profetioista 14.9.2019 otsikolla Hesari, Hesekiel ja Jordanjoen laakso.

Alla linkki Espoon helluntaiseurakunnassa 11.6.2020 pitämääni puheeseen Israelin maa-alueet Raamatun valossa: