Kirjoittanut
Kirjoittaja on Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin ja radio-ohjelmasarjan tekijä sekä kirjailija, joka on työskennellyt monipuolisesti myös journalistina.Donald Trumpin virkaanastujaisissa kunniapaikan olivat saaneet teknojättien toimitusjohtajat, muun muassa Elon Musk ja Mark Zuckerberg. He olivat valinneet puolensa ja lähteneet Trumpin kelkkaan, mikä ärsytti monia. Jo ennen virkaanastujaisia moni oli polttanut päreensä, kun Zuckerbergin johtama Meta luopui faktantarkastajien käytöstä Yhdysvalloissa.
Metan palvelut, kuten Facebook ja Instagram, siirtyivät käyttämään yleisön huomioita, eli samaa joukkoistettua tapaa valheellisen tiedon kitkemiseen, joka on jo ollut Elon Muskin X-palvelun käytössä.
Tätä mallia on epäilty. Siihen siirtymisen on esitetty johtavan vihapuheen ja vahingollisen sisällön lisääntymiseen, jopa väkivaltaisuuksiin. Malli nähtiin merkkinä heilahduksesta kohti konservatiivista politiikkaa.
Faktantarkastusorganisaatio oli noussut vallankäyttäjäksi, joka käytännössä vei mainostulot myös sellaisilta julkaisuilta, jotka yksinkertaisesti halusivat nostaa esiin kriittisiä äänenpainoja vaikkapa sukupuoliasioissa.
Omissa sosiaalisen median palveluissani olen huomannut, että on käynnissä jonkinlainen joukkopako Zuckerbergin ja Muskin alustoilta. Vaikka Euroopassa mikään ei tammikuussa muuttunut, yhä useampi näyttää perustaneen tilin esimerkiksi uuteen Bluesky-palveluun ja kertoo luopuvansa X:stä ja Facebookista. Ja mikäs siinä.
Faktantarkastusta pidetään tärkeänä asiana, koska sosiaalinen media on täynnä törkyä. Siellä levitetään suoranaisia valheita ja esimerkiksi koko ajan lisääntyvässä määrin tekoälyn tuottamia kuvia, joita väitetään oikeiksi. Lisäksi siellä on seksismiä, rasismia ja kaikenlaista huonoa käytöstä.
Mutta sosiaalinen media on täynnä tätä kaikkea siitä huolimatta, että se yhä yrittää tarkastaa faktoja. Ei tunnu onnistuvan. Siksi on hämmästyttävää, että nykyisen metodin muuttamista pidetään itsessään huonona asiana.
Sitä paitsi ammattimainen faktantarkastus ei ole millään tapaa ongelmatonta. Siitä on tullut viime vuosina merkittävä vallankäyttäjä, eikä sen valta rajoitu pelkästään sosiaalisen median palveluihin. Viime vuonna esimerkiksi brittiläisen Unherd-julkaisun paljastusjuttu Global Disinformation Index -faktantarkistajasta avasi monen päättäjän silmät.
Kävi ilmi, että yksittäinen faktantarkastusorganisaatio oli noussut vallankäyttäjäksi, joka käytännössä vei mainostulot myös sellaisilta julkaisuilta, jotka yksinkertaisesti halusivat nostaa esiin kriittisiä äänenpainoja vaikkapa sukupuoliasioissa. Tämä on vakava uhka sananvapaudelle.
Vapaa tiedonvälitys on suomalaisille ylpeyden aihe. Moni muistaa, kuinka Helsingin Sanomat toivotti Putinin ja Trumpin vuonna 2018 tervetulleeksi ”vapaan lehdistön maahan.” Naapurimaassamme ei ole lehdistön- eikä sananvapautta, vaan vallanpitäviä kritisoivat äänet sensuroidaan.
Tämän vuoksi on erikoista, miten auliisti niin moni meistä nyt kannattaa faktantarkastusta, vaikka sen käytössä on aito riski lipsahtaa uuteen sensuurin aikakauteen. Jos yhdistämme faktantarkastuksen valtaan tehdä julkaisupäätöksiä ja kontrolloida mainostuloja, tien päässä voi hyvinkin olla sensuuri. Riskinä on, että valheiden ohella myös väärät mielipiteet vaiennetaan dis-, mis- ja malinformaationa tai vihapuheena, vaikka millään näillä termeillä ei ole yksiselitteistä määritelmää.
Kirkko on ollut ison osan historiaansa asemassa, jossa sillä on ollut valta vaientaa puhetta. Nyt tuosta asemasta ei ole jäljellä muuta kuin huono maine.
Tästä huolimatta kirkko on ottanut kiitettävässä määrin kantaa vihapuhetta ja verkon valheita vastaan. Mutta kirkon rooli sosiaalisen median ajassa on vaikea. Tilannetta vaikeuttaa menneisyyden painolasti ja toisaalta se, että elämme aikaa, jolloin myös Raamattu voi muuttua vihapuheeksi, kuten Päivi Räsäsen yhä jatkuva oikeusjuttu todistaa.
Opetuslapset, puhumattakaan Jeesuksesta, eivät läpäisseet oman aikansa faktantarkastusta – heillä oli väärät mielipiteet. Sensuuri iski pahimmassa muodossaan.
Sensuuria kaipaavassa keskusteluilmapiirissä päättäjille voi tulla turvallisuudenhakuinen kiusaus tehdä kirkosta mahdollisimman hajuton ja mauton, jotta sen sanomassa ei olisi jäljellä mitään sensuroitavaa.
Tällainen kirkko olisi historiaton.
Kirkon juuret ovat vastakulttuurisessa liikkeessä, joka 2000 vuotta sitten haastoi vallitsevan maailmanjärjestyksen. Johannesta lukuun ottamatta kaikki apostolit menettivät henkensä uskoa puolustaessaan. Opetuslapset, puhumattakaan Jeesuksesta, eivät läpäisseet oman aikansa faktantarkastusta – heillä oli väärät mielipiteet. Sensuuri iski pahimmassa muodossaan.
Sensuuri voi tuntua hyväntahtoisen hallinnon aikana mainiolta ajatukselta. Apostolien kohtalo kertoo meille, että tuuli voi kääntyä.
On oikein vaatia yhteiskunnalta toimenpiteitä vihan ja valheiden kitkemiseen verkosta. Mutta vaikka Trumpia myötäilevät teknopomot ärsyttäisivät, sananvapauden rajoittaminen on väärä suunta.
Kirjoittaja on yrittäjä ja tv-tuottaja, jonka Päivän blogeja kuullaan Radio Deissä joka toinen torstai kello 8.10 ja 12.50. Eero Hietalan radiokolumnit ovat kuunneltavissa myös Dei Plussassa.
