Miksi tuhlaamme paukkumme?

Sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta taistelevat nostavat jatkuvasti panoksiaan sopivissa ja varsinkin sopimattomissa paikoissa.

Krista Sigfried ei vaikuttanut välittävän Suomen euroviisumenestyksestä. Tärkeintä oli saada julkisuutta homoliitoille euroviisuhistorian ensimmäisellä naisten välisellä suudelmalla. Arkkipiispa Kari Mäkinen otti Kirkolliskokouksen avajaispuheen teemaksi avioliiton, vaikka asiaa ei millään tavalla edes sivuttu kirkolliskokouksen asialistalla. Mielenkiintoista oli myös kuunnella, miten monet puhujat Kirkkopäivillä, keskustellessaan aivan toisesta aiheessa, sisällyttivät sanoihinsa tukensa sukupuolineutraalille avioliittolaille päälle liimatussa sivulauseessa.

Oli sukupuolineutraalista avioliittolaista mitä mieltä tahansa, on myönnettävä, että mielipidemittausten valossa laki tulee menemään läpi seuraavan viiden vuoden aikana. Elämme siis historiallisia hetkiä muutoksen kynnyksellä.

Kirkon sisällä herää jo taistelu siitä, mistä asetelmista lain hyväksynnän jälkeen aloitetaan uudestaan keskustelu samaa sukupuolta olevien vihkikaavasta. Siksi on harhaanjohtamista hiljentää kirkon konservatiiveja sanomalla, että yhteiskunnallinen laki ei pakota kirkkoa toimenpiteisiin. Varsinkaan, kun kirkon ylin johtaja on jo epäselvän selvästi lähtenyt toimenpiteitä itse ajamaan.

Tuntuu siltä, että kaikkea mitataan kohta suhtautumisella homoseksuaaleihin. Lähetysmäärärahoja jätetään pääkaupunkiseudulla jakamatta lähetysjärjestöille pelkän syrjintä olettaman varjolla. Enää ei edes riitä vakuuttelut että noudattaa kirkon päätöksiä, vaan ne täytyy osoittaa käytännössä todeksi.

Kateellisena katselen kuitenkin sitä intohimoa, paneutumista, verkostoitumista ja suunnitelmallisuutta, millä homoseksuaalien oikeuksien puolesta taistelevat vievät asiaansa eteenpäin.

Ajatelkaapa, jos kirkon sisällä haudattaisiin sotakirveet ja kaikki yhdessä panostaisivat tuon saman energian kirkon yhteisen sanoman taakse? Meille on annettu tehtävä välittää ilosanomaa, kertoa Jeesuksen sovitustyöstä kaikille syntisille. Innostuvatko edes kirkon työntekijät enää tästä perustehtävästä? Miksi tuhlaamme paukkumme muihin asioihin?

Epäilenpä, ettei Pietarin portilla kukaan saa pisteitä siitä, millä puolella on seissyt suhteessa sukupuolineutraaliin avioliittolakiin, vaan puheemme ja tekomme mitataan suhteessa siihen, kuinka olemme rakastaneet ja auttaneet lähimmäisiä lähemmäksi Jeesusta.

Joitakin vuosia sitten kuulin kansainvälisessä hengellisten johtajien seminaarissa Global Leadership Summitissa amerikkalaisen pastori Andy Stanleyn opetusta ristiriidoista. Hän puhui siitä, että joitakin ristiriitoja ei ole tarkoituskaan selvittää, vaan Jumala on antanut ne seurakunnalle, jotta erilaiset näkökulmat, erilaiset näyt ja missiot saavat omat kannattajansa ja kaikki tulisi tasapuolisesti huomioitua.

Suomen ev.lut kirkossa meidän erilaiset raamattunäkemykset ja niihin liittyvät avioliitto käsitykset ovat varmasti tällainen asia. Meidän on aivan turha yrittää vakuuttaa toinen toisiamme oikeammalla opilla. Sen sijaan toivon, että omasta kannasta riippumatta vakavasti mietimme, miten kirkossamme voisi olla tilaa, miten voisimme luoda sellaisia rakenteita, että erilailla uskovat ihmiset voisivat kuitenkin harjoittaa uskoa samassa kirkossa.