Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Onko hyvä blogi sellainen, jota kehutaan paljon? Tai sellainen, jota kukaan ei kommentoi? Vai sellainen, josta muutamat loukkaantuvat pyhästi? Kaikissa on varmaan joku totuus. Saan joskus palautetta, että ”yleensä sinun blogit ovat hyviä…mutta nyt…”. Silloin yleensä heti tiedän, mistä on kyse? Olen yrittänyt olla satiirinen onnistumatta siinä. Tai itse asiassa, jos olenkin juuri silloin onnistunut? Siis, jos kymmenen sanoo ”ihan kiva blogi”, oliko se hyvä blogi oikeasti? Mutta jos pari-kolme vihaisena sanoo, että ”nyt ylitit rajan…”, entä jos silloin onkin ollut hyvä blogi?
Kuuntelen ja luen paljon. Muistissani on kaksi kirjoittajaa tai toimittajaa, jotka ovat olleet todella ärsyttäviä. Ja loukkaavia. Ja hyviä. Toinen oli edesmennyt Kotimaan päätoimittaja Jaakko Elenius. Hänen kirjoitukset oli joskus tosi loukkaavia tai niin luulin. Ainakin ne ärsytti. Tai niin luulin. Usein olin eri mieltä. Siksi hänen juttuja oli mukava lukea. Usein tuli pahalle päälle.
Toinen on YLEssä paljon kolumneja tekevä Kirsi Virtanen. Minullekin hänestä on valitettu. Hänet pitäisi vaientaa. Olen kuunnellut hänen juttuja. Ne ovat todella ärsyttäviä. Joskus olen loukkaantunut. Olen monista asioista hänen kanssaan täysin eri mieltä. Juuri siksi niitä kuuntelee mielellään. Niissä on sama kuin Jaakko Eleniuksen kirjoituksissa. Ne ovat ärsyttävän hyviä. Taidan tehdä valituksen YLE:lle. Varmuuden vuoksi myös Eleniuksesta.
Mutta yhtä ihmettelen. Mihin me oikein loukkaannumme, kun me joskus loukkaannumme? Tapahtuuko siinä, että me putoamme tunnekuoppaan, josta ei näe eikä kuule mitään? Ja kun sieltä nousemme muutaman päivän ja viikon kuluttua, niin oliko se asia niin suuri? Miksi me sitten loukkaannumme muitten puolesta? Ja epäilemme toisten motiiveja? Onko kirjoitus, juttu tai blogi itse asiassa silloin epäonnistunut vai onnistunut? Jos joku vaivautuu antamaan palautetta, niin sehän on hyvä asia. Jotakin liikahti. Eikö maailma ole täynnä täysin pliisuja juttuja, jotka ovat vain sievistelevää sanahelinää, joutavaa jorinaa ja konsensushenkistä mössöä. Johon ei edes loukkaannuta?
Mutta loukkaantuuko tästä blogista ja kolumnista kukaan? Ellei, niin minä olen todella loukkaantunut. Kyllä minullakin on siihen perustuslaillinen oikeus. Ainakin kerran vuodessa. Kaikkeni yritin, eikä kukaan loukkaantunut. Tuntuu niin pahalta. Tästä teen valituksen Rostamolle. Lopetan kohta koko uran ja poistun Patmoksen saarelle erakoksi. Ellei kukaan loukkaannu.
Mutta vielä siitä satiirista? Paras määritelmä, minkä olen kuullut on, että ”satiiri on peili, josta näemme toisten kasvot, siksi se naurattaa. Mutta kun näemme omat kasvot, se ei enää naurata”.Juuri siksi satiiria ei kannata käyttää. Pysyä vain asialinjalla. Ellei joku siihenkin loukkaannu.Blogi-rikasta uutta vuotta kaikille. Mutta muista: vain asia-linjalla!
