Kirjoittanut
Vuokko Vänskä on pitkän linjan journalisti, jolla on myös kahdenkymmenen vuoden kokemus lähetystyöstä Japanista.Kristillisen kentän toimintamuodoissa näytetään keskittyvän jumalanpalvelukseen tai messuun, kuten ehtoollisjumalanpalvelusta kutsutaan. Joitakin vuosia sitten herätyskristillisissä piireissä messu-sanaa vielä vieroksuttiin, koska sen ajateltiin vivahtavan katolisen kirkon suuntaan. Nyt katolinen kirkko ei ole enää pannassa edes maallikkoutta korostavien viidesläisten keskuudessa, paavin kirjoituksista kun saadaan tukea uskossa Raamatun ilmoittamaan Jeesukseen. Muutenkin viime aikojen eettisissä kahakoissa Rooman kirkon pasuuna on antanut selkeämmän äänen kuin luterilaisen kirkkomme moniarvoisuudesta nouseva kakofonia.
Oma luterilainen kirkkomme markkinoi messua kaiken toiminnan keskuksena ja hyvä niin. Messuyhteisöjen rakentamiseen ovat myös monet kirkon järjestöt alkaneet panna entistä enemmän painoa. Ja mikäpä sen parempaa latausta kuin kiireisen viikon jälkeen hiljentyä laulamaan syvällisiä virsiä, tunnustamaan synnit yhdessä seurakunnan kanssa ja kuulemaan synninpäästö. Jumalan sanan tekstit puhuttelevat aina ja saarnakin voi olla ravitseva puhumattakaan ehtoollisen siunauksesta.
Mutta milloin olit viimeksi seuroissa? Tai oletko ylipäätään koskaan osallistunut seuroihin? En tarkoita nyt kymmeniätuhansia kokoavia suviseuroja, vaan kodeissa, seurakunnan tai järjestön tiloissa järjestettäviä pienimuotoisia tilaisuuksia. Niiden puhujista ja puhujien järjestyksestä on saatettu päättää etukäteen, mutta pois suljettua ei ole sekään, että joku spontaani puheenvuoro mahtuu joukkoon. Kaava on hyvin yksinkertainen: puhe virsi puhe virsi, tai kuten viime aikoina, virsien lisäksi lauletaan Viisikielisestä vanhoja ja uusia hengellisiä lauluja.
Tässä messuinnossamme emme saisi unohtaa vanhanaikaisia seuroja, sillä vanhanaikainen ei välttämättä ole aina huonoa. Seurojen funktio on aivan toinen kuin messun. Ne rikastavat hengellistä elämää omalla tavallaan. Seurojen helmiä ovat maallikkojen puheenvuorot, miten Jumala on puhutellut, johdattanut tai auttanut. Yleensä puhe nivotaan johonkin omassa elämässä koettuun Raamatun sanaan. Viesti on sydämeenkäypää ja tulee kuulijaa lähelle.
Kun joku puhuu omasta uskoontulostaan, Jumalan hyvyys saa kuulijoiden silmät kyyneliin. Lyhyt puheenvuoro voi merkitä itse puhujallekin suurta siunausta. Näin seurat ovat yksi tapa jakaa uskon todistusta, ja kun sitä jaetaan, toiset saavat kokea rohkaisua ja iloa.
Seurojen ilmapiiri on epävirallinen ja lämmin. Uskovien yhteys on tunteissa koettavaa.
Kun puheet on kuultu, yhteisen kahvikupin ääressä vielä jaetaan sydämellä olevia asioita tai tutustutaan vain muuten toisiin seuravieraisiin. Uskon, että seuroihin on matala kynnys kutsua myös uusia ihmisiä mukaan.
Mitä jos virittäisimme viidesläisen seuraperinteen uuteen nousuun. Eikö se olisi yksi työmuoto, jossa vanhat ja nuoret voisivat kohdata toisensa? Miten ihanaa vanhemmasta polvesta olisikaan kuulla ja nähdä, kun nuoret todistavat Jeesuksesta. Ja uskon, että nuorille tekee hyvää kuulla vanhemman polven kokemusta.
