Kirjoittanut
Kahden taiteentekijän kirjoituksia maan ja taivaan väliltä, suurinpiirtein ihmisen kohdalta.
Television myöhäisillassa tehdään asioita kiireellä: autot pitää saada kunnostettua juuri ennen näyttelyä, kulta kaivettua maasta ennen kauden loppumista, uskomattomat ateriat valmiiksi ennen aikarajan päättymistä. Kiire lisää tärkeyden tuntua, kun seuraava autonäyttely ratkaisee korjaamon kohtalon, kullan määrä konkurssin tai äkkirikastumisen, nopeasti onnistunut ateria mestarikokin tittelin. Kaikki tämä tietysti onkin osallistujille tärkeää.
Luonnollisesti myös oma teatterityö tuntuu niin tärkeältä, että siitä haluaisi pitää kiinni kynsin ja hampain. Haluaisin ajatella, että omalla työllä on suurikin merkitys. Taide on usein myös kokonaisvaltaista tekemistä, jossa on mukana koko olemuksellaan. Kokoontumisrajoituksien aikana jouduimme muiden lailla perumaan normaalit keikat, esitykset, kurssit ja ohjaamamme teatteriryhmän kokoontumiset. Päätös tuntui hankalalta, vaikka tietysti niin tarvitsi tehdä.
Oman tärkeytensä keskellä joskus unohtuu, että tärkeät asiat ovat tärkeitä myös hitaasti. Taiteen tekemisen prosessit voivat kestää vuosia, ja jos se muuttaa ihmisten elämää, niin sekin tapahtuu useimmiten vähän kerrallaan. Jos maailman luomistyö olisi tosi-tv-ohjelma, niin Jumala olisi voinut kiireessä pusertaa luomakunnan valmiiksi ja viimeistellä paratiisin parilla ihmisellä juuri ennen aikarajan päättymistä. Jostain syystä hän kuitenkin päätti käyttää siihen aikaa useampia omia päiviään ja vielä yhden päivän lepäämisellekin. Hitaasti on siis syntynyt kaikki, millä on merkitystä.
Pandemian aikana olen havahtunut siihen, että voin luopua omasta kiireellisestä tärkeydestäni, omasta tarpeestani tehdä jatkuvasti mielestäni merkittäviä asioita. Olemme työssämme pyrkineet opettamaan, että ”elämä ennen teatteria” ja nyt on ollut taas aika itse soveltaa sitä käytäntöön. Taustalla on ajatus, että kaiken taiteelle uhraava asenne hukkaa lopulta myös sen, mitä varten taidetta tehdään. On hienoa kokea tekevänsä merkityksellisiä asioita, mutta kiire ei yksin tee asioista tärkeitä – samat asiat ovat tärkeitä vielä silloinkin, kun saa taas vapaasti kokoontua.
