Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Tänäkin kesänä tyttäreni on mukana kahdessa oopperassa. Toisessa nuorisokuoron osuus on vain alussa ja nuoret laulajat saavat lähteä sen jälkeen kotiin. Toisessa esityksessä, Carmenissa, sen sijaan nuorisokuorolaisia on esityksessä mukana loppuun asti. He tulevat myös lavalle muiden kuorolaisten ja pääesiintyjien kanssa vastaanottamaan ansaitut aplodit onnistuneen ja hienon esityksen jälkeen.
Oopperan ensi-illassa jaetaan kukat kaikille pääesiintyjille ja myös joillekin kuorolaisille. Savonlinnassa on lisäksi hyvä tapa, että kuorolaiset ojentavat pääesiintyjille ensi-illan jälkeen ihan aidot saunavihdat. Mutta koska lavalla voi olla yhdessä esityksessä jopa satoja esiintyjiä, on luonnollista, että kaikille esiintyjille ei anneta kukkia.
Viime Carmenin oopperan esityksen edellä 16-vuotias tyttäreni sanoi, että hän ei ole koskaan saanut ”kukkia lavalla”, vaikka on siis laulanut yli kymmenen vuotta kuorossa ja ollut mukana kymmenissä oopperoissa. Lupasin ostaa hänelle kukat. Ajattelin, että siinä esityksessä on muitakin, joille joku muu on ostanut kukkia. Vein kukat ennen esitystä Olavinlinnassa kansallispukuiselle naiselle, jotka yleensä vievät kukat lavalle. Hän ei uskaltanut luvata minulle, annetaanko kukat laulajille vasta esityksen jälkeen takahuoneessa vai missä? Tyydyin tähän vastaukseen ja ajattelin, että pääasia on, että tyttö saa kukat.
Esitys alkoi ja jatkui väliajan jälkeen, ja olin jo unohtanut musiikin lumoissa ostamani kukat. Kun oopperan viimeiset sävelet olivat hiljentyneet, Olavinlinnan täytti yli 2200 hengen yleisön valtavat aplodit. Vuorotellen kuorolaiset, pääesiintyjät, kapellimestari, orkesteri ja myös lapsi- ja nuorisokuorolaiset saivat upeat aplodit sekä bravo-huutoja, niin kuin oopperaan kuuluu.
Ihmisten katseet olivat kiinnittyneet lavalla olleisiin kymmeniin, jopa yli sataan esiintyjään, kunnes yhtäkkiä lavaa alkoi lähestyä kansallispukuun pukeutunut nainen kukat kädessään: vaaleanpunaiset ruusut kädessään. Minun ostamat kukat.
Katsoin hänen jälkeensä ja mietin missä tulevat muut kukkien jakajat? Muita ei ollut. Vain minun ostamat kukat.
Kaikkien katseet kiinnittyivät naiseen ja kukkakimppuun. He katsoivat kenelle pääesiintyjälle kukat menevät? Nainen ohittaa aikuisten kuoron, sitten pääesiintyjät ja muut. Esiintyjien päät kääntyvät kukkien mukana. Jäljellä on vain Olavinlinnan lavan rappusilla oleva lapsi- ja nuorisokuoro. Hän menee kuoron luo ja ojentaa siellä olevalle tytölle kukat. Minun tytölleni. Minun tyttärelleni. Vain yhdelle sinä iltana ojennettiin kukat.
Minun tyttäreni on kukkien arvoinen. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee meidän aplodimme. Jokainen lapsi ja nuori on kukkien arvoinen. Kenelle nuorelle tytölle tai pojalle sinä ojennat tänä kesänä kukat? Lapselle tai nuorelle, joka ei ole koskaan saanut kukkia. Lapselle tai nuorelle, joka on kukkien arvoinen, ainoana maailmassa ja lavalla.
Niin kuin minun tyttöni – kukkien arvoinen.
