Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sleyn lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja.Kirkon muuttuessa yhä enemmän sitä ympäröivän liberaalin yhteiskunnan peilikuvaksi moni miettii omaa kirkkosuhdettaan. Joitakin kymmeniä vuosia sitten kysyttiin, onko oikein erota kirkosta. Varsinkin nuoremman sukupolven keskuudessa kysytään yhä useammin, onko enää edes oikein kuulua tällaiseen kirkkoon ja rahoittaa sen toimintaa kirkollisveroilla. Kirkosta eivät tänään eroa ainoastaan ne, joille kirkko ja sen usko ovat etäisiä. Monet kirkosta eroavat ovat sydämen kristittyjä, joille tekee kipeää nähdä heidän isiensä ja äitiensä kirkon nykytila. Erottuaan moni kysyy, missä on nyt hänen kirkkonsa?
Kristuksen yksi, yhteinen ja apostolinen maailmanlaaja ja ajan rajat ylittävä kirkko tulee näkyväksi siellä, missä julistetaan puhtaasti evankeliumia ja missä sakramentit toimitetaan Kristuksen asetuksen mukaisesti. Niinpä yksittäisen kristityn näkökulmasta hänen kirkkonsa on siellä, missä hän saa kuulla hyvää sanomaa Vapahtajasta ja missä hän saa polvistua yhdessä toisten kristittyjen kanssa Herran pöytään ja nauttia hänen ruumiinsa ja verensä. Siinä on Kristuksen kirkko koolla, siinä on Jumalan valtakunta maan päällä.
Kirkon historian aikana Kristuksen kirkko on eri puolilla maailmaa rakentunut lukemattomiksi erilaisiksi organisaatioiksi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on pitkään edustanut kansankirkkomallia. Kansankirkon perusta on kuitenkin rapistumassa, kun yhä harvempi suomalainen kuuluu kirkkoon. Muutoksen ja murroksen keskellä on hyvä miettiä, mikä on tärkeintä, ja palata lähteelle. Kristuksen kirkon ensimmäisestä seurakunnasta sanotaan: ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat.” (Ap.t. 2:42) Ensimmäisten uskovien esimerkkiä on hyvä seurata.
julkaistu pääkirjoituksena Sanansaattajassa 9/24
