Kirjoittanut
Kirjoittaja opettelee itse ja rohkaisee muita elämään lähellä Jeesusta, jonka seuraaminen on vienyt hänet työskentelemään neljälle mantereelle viestinnän parissa.Eräänä syksynä asuin kolme kuukautta kämppiksen kanssa, joka ei puhunut minulle. Hän nukkui yläpuolellani kerrossängyssä, mutta vaikka olimme pienessä huoneessa fyysisesti lähellä, käytännössä hän tuntui olevan kuin toisella mantereella.
Varmaan olin loukannut nuorta naista jotenkin. Muistaakseni yritin selvittää asiaa, mutta hän ei halunnut puhua tai kyennyt selvittelemään. Voit kuvitella, että tällaisen kämppiksen kanssa tuntui näkymättömältä.
Kuuliaisuudessa on jotain samaa. Ellen halua olla kuuliainen Jeesukselle, on kuin menisin naimisiin, mutta sitten eläisin mieheni kanssa aivan erillistä elämää. Asuisimme samassa taloudessa ja ehkä joskus söisimme aamupalaa saman pöydän ääressä. Jeesus sanoisi huomenta. Minä katsoisin ohi.
Mitenköhän Jeesus kokisi tämän? Ei ehkä tuntuisi rakastetulta. Tuntuisiko hänestäkin näkymättömältä?
Kuuliaisuus ryöpsähtelee Raamatusta
Roomalaiskirjeessä Paavali puhuu uskonkuuliaisuudesta seitsemän kertaa. Bongasin tämän sanan ensimmäisen kerran junamatkalla Helsingistä Joensuuhun joskus 90-luvulla. Olin asunut siellä uskoontuloni aikaan, ja nyt olin menossa vapaaseurakuntaan puhumaan. Junassa kesäisten maisemien vilistäessä ikkunassa luin sinikantisesta Gideonien taskuraamatusta Roomalaiskirjeen läpi. Sydämessäni pirskahti. Huomasin, että Paavali kirjoitti paljon uskonkuuliaisuudesta. Ehkä en olekaan aivan hakoteillä.
Oliko innostuksessani jotain epätervettä?
Kuuliaisuus nimittäin oli kiehtonut minua jo aivan uskon matkani alusta asti. En kuullut siitä paljoa opetusta, eikä se näyttänyt innostavan monia. Huolestuin, onko uskoni lakihenkistä, onko kuvani Jumalasta vääränlainen. Oliko innostuksessani jotain epätervettä?
Kun tutkin teemaa Raamatusta, se ryöpsähteli joka paikasta, alusta loppuun. Mikä olikaan ensimmäinen asia, josta Jumala puhui ihmiselle? Saat vapaasti syödä kaikista puista, mutta et yhdestä puusta. Oliko se vain ehdotus vai odottiko Jumala kuuliaisuutta? Tuntuu, että mekin suhtaudumme Jumalan ohjeisiin joskus kuin tietäisimme paremmin. Ilmestyskirjan lopussa taas juhlitaan Karitsan häitä, ja morsiamen päällä on valkoinen hääpuku, joka “tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja” (Ilm. 19:8). Luulisi, että on kyse Jumalan mielen mukaisesta elämästä.
Kutsu keskustelevaan suhteeseen
Paavali siis kirjoittaa uskonkuuliaisuudesta. Mitä se tarkoittaa? Vaikka jotkut opettavat, että tässä on kyse vain uskoon tulosta, Raamatun kokonaisuuden valossa on mahdotonta ajatella niin. Siis, ettei sillä olisi väliä, miten uskoon tultuaan elää.
Alkuperäisille lukijoille evankeliumi olisi ollut viesti uudesta hallitsijasta: heille hyvä uutinen olisi ollut esimerkiksi se, että uusi keisari on syntynyt. Kuuliaisuuden ajatus liittyy siis elämäntapaan olla uskollinen todelliselle hallitsijalle. Jeesus itse kutsui kuuliaisuutta rakastamiseksi. “Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani,” hän sanoi (Joh. 14:23).
Dallas Willard kirjoittaa kirjassaan Hearing God, että Jumala haluaa meidän elävän keskustelevassa suhteessa Jeesuksen kanssa. Hänen mukaansa on kyse vuorovaikutuksesta kypsien persoonien välillä, joilla on yhteiset tavoitteet. Tällainen kanssakäyminen synnyttää luovuutta, jossa ihminen saa tehdä Jumalan kanssa asioita, joita ei olisi voinut kuvitellakaan.
Kuuliaisuus Jumalalle on kuitenkin ennen kaikkea olemista – sitä, miten elää elämäänsä. Siihen kokonaisuuteen sisältyvät ihmissuhteet ja raha-asiat, työ ja harrastukset, asenteet ja ajatukset. Kuuliaisuus on siis sitä, että valitsee luottaa, että Jumala tietää, mikä on parasta, ja ojentautuu sen mukaan elämänsä kaikilla osa-alueilla. Kaiken sen myötä tutustuu Jeesukseen paremmin, ja sitten siitä rakkauden ja kiitollisuuden osoituksena haluaa miellyttää Jeesusta, niin kuin nyt haluaa toimia myös muissa rakastavissa suhteissa.
Kuuliaisuus Jumalalle -sarja osa 2
Blogisarja perustuu Maarit Erosen raamattutyökirjaan Yhdessä, kuuliaisuutta joka päivä
