Kirjoittanut
Olemme vihdoin edenneet kulttuurin opetukseen opinnoissamme. Tällä kerralla otimme tutustumisen kohteeksi vanhimman kulttuurivähemmistömme romanit. Omaan työtoimenkuvaani kuuluu olla tietoinen perheiden kulttuureista, tavoista toimia ja, että miten he elävät tätä elämää. En väitä nyt tietäväni kaikkea yhden luennon perusteella, mutta mietin muistiinpanojen pohjalta, mitä voisimme oppia heidän tavoistaan ja elämästään.
”Romanit ovat olleet vähemmistönä n. 500 vuotta Suomessa. Vasta viimevuosikymmeninä on alettu kiinnittää huomiota heidän asemansa parantamiseen yhteisössämme.” Meillä jokaisella on nyt näinä päivinä ollut miettimistä, mitä ajattelemme muualta tulleista ihmisistä ja heidän tekemisistään, kun pakolaiset virtaavat eri puolilla maailmaa. Olemmeko luoneet heille jo jonkin statuksen, joka kantaa leimana aina päivien loppuun asti? Se, että kuuluu vähemmistöön, ei oikeuta leimaamaan ihmisiä muottiin, joita vain murto-osa tekee.
Elävä esimerkki: keräsin vapaaehtoista lahjoitusta SPR:lle lukioikäisenä. Sillalle pysähtyi bussilastillinen romaneja, ja muistikuvani mukaan kaikki antoivat pienen lahjoituksen lippaaseen ja yksi siunasi rahasumman. Jo yksi kohtaaminen voi todella muuttaa väärät käsitykset ihmisistä.
”Heidän kulttuurinen identiteettinsä on vahvaa ja siihen sitoudutaan, josta yhtenä merkkinä on heidän pukeutumisensa. Tämä yleensä pistää silmään ja voi olla syy näkyvään syrjintään.” Tosin mietin meitä suomalaisia tässä kohden: missä määrin me olemme sinut kulttuurimme kanssa ja miten tuomme sen esille? Suomileijonapaidat ja liput kyllä liehuvat näkyvästi jos ja kun olemme voittaneet kultaa, sillä eihän hopea vielä ole mikään ylpeyden aihe. Vaatii rohkeutta olla esillä ja tuoda esiin omat juurensa päivästä toiseen.
”Romanien kulttuuri on perhe- ja sukukeskeinen. Tässä on muutamia esimerkkejä. Hautajaisiin voidaan lähteä koko suvun voimiin muistamaan vainajaa välimatkasta riippumatta. Lapsi saa kasvaa monen turvallisen aikuisen kanssa, ihmisistä pidetään huolta iästä, sairaudesta ja vammasta huolimatta ja he ovat myös vieraanvaraisia.” Jälleen yksi miettimisen paikka omaan aikaamme: miten usein näemme muita sukulaisia ja vietämme aikaa omaisten ja perheenjäsenten kanssa?
”Romanit omaavat tunnekulttuurin: kun jokin tunne tunnetaan tai koetaan, niin asioihin reagoidaan voimakkaasti että tunteellisesti.” Kun kulttuuri suuntaa itään päin, niin tunteiden ilmaiseminen voimistuu. Erään pastorin kokemuksen mukaan eräs hyvin tuohtunut arabinainen huusi lujempaa kuin laivan sumutorvi: niin vihainen hän oli. Tämä on tietysti vieraampaa meille suomalaisille, mutta koen itse tärkeäksi, että asiat saa sanottua ainakin ulos jollain lailla kuin että ne kätketään moneksi vuodeksi sisään.
Kulttuureista ja ihmisistä voi oppia niin kuulemansa kuin näkemänsä kautta. Niitä kannattaa opettaa ja kertoa. Muuten vihaamme ja vainoamme ihmisiä jonkin olemattoman perusteen vuoksi.
Lopuksi: näinä päivinä me kristityt voimme ottaa mallia vähemmistönä tästä kulttuurillisesta vähemmistöstä:
1) Olemalla vahvoja siinä, mitä edustamme ja näytämme sen kaikille.
2) Pidämme huolta jokaisesta perheenjäsenestä Kristuksen ruumiissa.
3) Tuomme esille mielipiteemme niin että se huomataan!
