Kirjoittanut
Kirjoittaja on pastori, joka työskentelee Suomen Raamattuopiston palveluksessa.Oli vasta syyskuu, ja siellä ne jo jököttivät karkkihyllyjen kupeessa. Ryhdikkäinä ja houkuttelevina. Joulukalenterit. Eikä siinä vielä kaikki. Lokakuussa kalenteripinojen viereen kohosivat joulukonvehdit. Tai oikeastaan sadoista konvehtirasioista muodostuvat suklaavuoret. Pihisin kiukusta laskiessani oman rasiani kassahihnalle (täytyihän sitä varmistaa, ettei jää ilman).
Jouluähkyyn ei auta edes linnoittautuminen neljän seinän sisälle, sillä TV- ja somemainokset osaavat kertoa, mitä taloudestamme puuttuu. Ainakin terassilämmitin ja lihashuoltovasara. Kun työskentelin vielä seurakunnassa ja osallistuin ties kuinka monenteen perättäiseen jouluruokailuun (täytyihän papin olla paikalla), pohdin mielessäni, onko tässä mitään järkeä. Kysymys hautautui sinappihunnun alle. Toisaalta on pikkujouluissa jotakin hyvääkin. Niiden myötä suomalainen uskaltaa edes yhtenä iltana puhua työkavereista kiittävään sävyyn.
Kulutusjuhla turruttaa mielen ja turvottaa kropan. Se tekee kaikesta tasaista mössöä. Kun ihmispolo on jo etukäteen pumpattu täyteen kinkkua, ei joulupäivän ateria tunnu enää miltään. Kun korvisssa soivat taukoamatta Nisset ja Nasset, ei sekaan mahdu enää todellista joulun sanomaa. Vähän sama kuin urheilijan ylikuormitustila: kisapäivän koittaessa maataan sohvan pohjalla.
Myönnän auliisti, että olen hitusen kateellinen ortodoksikirkolle, jonka veljet ja sisaret valmistautuvat jouluun 40 päivää kestävällä paastolla. Se on siis jo alkanut. Heille paasto on hengellinen harjoitus, jonka tarkoituksena on kuljettaa ajatukset joulun ydinsanoman, Jumalan ihmiseksi tulon, äärelle.
Ehkä tässä on jujua. Joulupaasto on vastaveto pinnalliselle instant-kulttuurille, joka suosii nopeutta ja näyttävyyttä. Pikavoittoja tavoitteleva aikamme menettää odottamisen siunauksen. Luit aivan oikein: odottamisen siunauksen. Jumalan kellon viisari näyttää nimittäin kulkevan eri tahtiin kuin ihmiskunnan.
Kirkolliset juhlat ovat pyhää aikaa, siis Jumalalle erotettua aikaa. Sama pätee lepopäivän viettoon. Jos sunnuntai ei eroa millään tavalla viikon muista päivistä, on kaikki tasaista pötköä. Samalla kadotetaan jotakin oleellista Jumalan luomistyön syvyydestä. Lepopäivän pyhittäminen Jumalan sanalla antaa pikantin lisämausteen, jota ei voi korvata mikään muu.
Jospa kokeilen tänä jouluna erilaista lähestymistapaa. Laitan somen tauolle ja irrotan TV:n virtajohdon. Osallistun pakollisiin pikkujouluihin, mutta syön niissä tavallista vähemmän. Annan enemmän omastani, vaikka se tekeekin kipeää. Märehdin joulun ihmeeseen liittyviä raamatunkohtia. Säästän suklaat joulupäivälle. Luulen, että silloin joulu maistuu enemmän joululta.
