Kirjoittanut
Kirjoittaja on Patmos Lähetyssäätiön kehityspäällikkö, raamattukouluttaja ja kirjailija. Apologetiikasta kiinnostunut Jumalan Sanan totuuksien puolustaja ja viisauden ystävä, joka haluaa rohkaista muita elämän matkalla kulkevia kanssamatkaajiaan.Oletko sinä koskaan kokenut elämässäsi niin vaikeita aikoja, että pohja elämältä on tuntunut kokonaan romahtavan? Maa jalkojesi alla sortuu ja tunnut vääjäämättä vajoavan syvemmälle ja syvemmälle maan syövereihin. Kukaan ei pysäytä vajoamistasi? Oletko pitänyt kohtaamaasi tilannetta aivan mahdottomana? Umpikujana, josta ei pääse eteenpäin eikä enää taaksepäinkään? Et ole yksin.
Varmasti jokainen meistä on kokenut samanlaisia tilanteita elämänsä varrella. Miten toimia, kun tuo pohja tuntuu sortuvan? Kysymys vie minut Pietarin elämän pariin. Matteuksen evankeliumin luku 14 kuvaa ensiksi Jeesuksen suurta ruokkimisihmettä – 5 leipää ja 2 kalaa, jotka Jeesus siunasi, riittivät tuhansille ihmisille ravinnoksi. Ruokaa jäi vielä ylikin jopa 12 täyttä vakallista. Siis enemmän kuin sitä oli alkujaan ollut.
Jumalan suuri ihme unohtuu varsin nopeasti
Pelkästään ruoan jakaminen tuhansille ihmisille on hyvin luultavasti kestänyt melko kauan. Ruokailun jälkeen vielä kerättiin tähteitäkin. Opetuslapsilla oli siis hyvin aikaa rekisteröidä Jeesuksen tekemä ihme ja seurata, kuinka yliluonnollisesti Jeesus sai ravinnon riittämään. Opetuslapset saivat todistaa valtaisaa ihmettä aitopaikalta. Jumala osoitti kaikkivaltiutensa ja voimansa heille. He olivat todellakin Mestarin seurassa. Mestarin, joka kykeni ylittämään kaikki luonnonlait.
Ihmeen jälkeen Matteus kertoo siitä, kuinka opetuslapset lähtivät yksin järvelle. Epäilys iski äkkiä heidän mieleensä heidän kohdatessaan suuria aaltoja ja heidän luultuaan järvellä kävelevää Jeesusta aaveeksi. Hukummeko me? Onko se aave? Missä Jeesus viipyy? Etkö Sinä näe, että me olemme ongelmissa? Hengellinen näkökyky sumentui kuin optikon silmätippoja silmiin pudotellessa rajoittuneen fyysisen näkökyvyn maalatessa karua kuvaansa tyhjälle verkkokankaalle. Jumala oli toiminut valtaisalla tavalla heidän elämässään, mutta epäilys iski siitä huolimatta. Huolet valtasivat opetuslasten sydämen.
Kun Jeesus johtaakin myrskyyn
Jeesus oli itse käskenyt opetuslapsiaan lähtemään järvelle. Hän siis ohjasi omansa suoraan kohti myrskyä. Miksi? Siksikö, että he hukkuisivat? He saisivat karun lopun? Jäisivät vaille vastauksia ja heidän tehtävänsä päättyisi siihen? Siksi, että kaikki tuhoutuisi? Ei, vaan, jotta opetuslapset saisivat kohdata Vapahtajan heidän elämänsä suurimpien pelkojen keskellä. Silloin, kun fyysiset aistit lähettivät viestiä, joka oli kovin suuressa ristiriidassa Jumalan kykyjen kanssa. Jeesus laittoi opetuslapset koetteelle. Jae 12 korostaa sitä: Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. Jeesus siis tuntui vaativan heitä lähtemään suoraan surman suuhun. Kyllähän Hän tiesi, mitä oli tulossa.
Mitä annettavaa noilla jakeilla on sinulle ja minulle? Miten ne auttavat meitä painiskellessamme elämän suurien haasteiden parissa? Kun elämämme korkeat aallot pyrkivät upottamaan aivan liian pieneltä tuntuvan purtilomme? Aivan kuin Pietarikin, niin mekin saatamme kohdata yllättäen elämän suuria myrskyjä. Kaikki on tuntunut siihen asti olevan hyvin. Olemme saaneet nauttia Jumalan siunauksista ja rakkaudesta – ja yhtäkkiä – tuleekin sysipimeää – elämämme aallot lyövät yli laidan ja vene alkaa vajota eikä Mestaria näy.
Kun lapsemme elämä ei suju, huoli kasvaa suureksi. Kun oma elämäni ei suju, ahdistun. Kun rukousvastauksia ei tulekaan sillä tavalla ja siihen aikaan, kun toivoisin, mieleni tehtailee kerrostalon kokoisia Miksi kysymyksiä. Missä Jeesus sinä olet? Vai onko Jeesus lähettänyt minut myrskyn silmään aivan tarkoituksella? Onko Hän peräti vaatimalla vaatinut, että menemme rohkeasti kohti vaikeuksia ja sallimme ne? Meidän uskomme on niin vajavainen. Senkin jälkeen, kun Pietari sai kohdata Jeesuksen myrskyävällä järvellä ja lähti Hänen sanansa lupauksen voimassa kävelemään järveä pitkin, korkeat aallot saivat hänen mielestään otteen.
Niin se on minunkin elämässäni. On niin helppoa katsoa elämäni jättimäisiä haasteita ja unohtaa Jeesuksen tekemä viiden leivän ja kahden kalan ihme. Unohtaa, vaikka Hänen johdatuksestaan ja avustaan ei olisi kulunut kauaakaan. Alan vajota huolieni mereen, kuten Pietari järveen. Fokus siirtyy Jeesuksen kaikkivaltiudesta ongelmiini.
Kuitenkin Jeesus kasvatti opetuslapsiaan nimenomaan aaltojen raivotessa ympärillä. Ei pelkästään tyynessä ja tyvenessä. Ei pelkästään viiden leivän ja kahden kalan ihmeen aikana, vaan pimeällä järvellä. Moni ihminen kokee tänä päivänä hukkuvansa. Taloudelliset haasteet. Mielenterveyden haasteet. Terveyden haasteet. Ihmissuhdehaasteet. Haasteet avioliitossa. Haasteet työssä. Haasteet opiskelupaikassa – jopa sosiaalisessa mediassa. Aikamme ihmiselle myrskyävillä aalloilla on monen monta erilaista pelottavaa nimeä.
”Minä se olen, älkää peljätkö”
Jeesuksen opetuslapset eivät kuitenkaan olleet yksin myrskyssä. Jeesus rauhoittaa pelokkaita opetuslapsia sanoillaan ”Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö”. (Matt.14:27) Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen, älkää peljätkö. Mestarin rauhoittavat sanat palauttivat luottamuksen Hänen kykyihinsä. Jopa niinkin hyvin että Pietari vastasi hänelle ja sanoi: ”Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten”. Hän sanoi: ”Tule”. Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. (Matt.14:28,29)
Pietari lähti Jeesukseen kohdistuvan uskon varassa rohkeasti liikkeelle. Aallot eivät estäneet, vaan hän astui luonnonlakeja uhmaten veneestä ja lähti myrskyn keskellä kulkemaan kohti Jeesusta. Mitä tapahtui sitten? Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: ”Herra, auta minua”. Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: ”Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?” (Matt. 14:30-31)
Monenlaisia kädenojennuksia tarjolla
Ajassamme tarjotaan hukkuvalle ihmiselle monenlaisia kädenojennuksia. On tarjolla uushenkisyyden enkelioppeja. Mindfulnessin rentoutusharjoituksia. Itsensä toteuttamista. Omien tunteiden liian pitkälle eksyvää tutkistelua ja niiden mukaan elämän ojentamista. Hukkuvalle ihmiselle on monta ojennettua käsivartta ojolla. Jotkut ohjaavat hetkelliseen nautintoon ilman pohdintaa tulevasta. Jotkut erilaisiin riippuvuuksiin. Jotkut epätasapainoiseen kristillisyyteen. Vaikka ne tuntuvatkin aluksi tarjoavan nopeaa helpotusta elämäämme, niin monet noista ojennetuista käsivarsista painavatkin meitä vain syvemmälle aaltojen myrskyäviin pyörteisiin. Ne johtavat alemmas ja alemmas. Ne eivät pysty nostamaan meitä vaikeuksiemme yläpuolelle.
Me emme useinkaan ymmärrä elämämme vaikeuksia, mutta Jeesus ymmärtää. Joskus Hän on jopa tarkoituksella ohjannut meidät keskelle myrskyä yksinämme tai siltä meistä ainakin tuntuu. Hän on ehkäpä jopa vaatinut meitä menemään keskelle myrskyä. Hän kuitenkin muistuttaa tuon myrskyn keskellä: Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö … Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö.
Naulan lävistämä käsivarsi kestää
Vain yksi ojennettu käsivarsi kestää ja kykenee. Se on käsivarsi, joka on naulan lävistämä. Jeesuksen sanomien sanojen jälkeen asettui tuuli ja venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: ”Totisesti sinä olet Jumalan Poika (Matt.14:33). Kun mietin Jeesuksen toimintaa eri tilanteissa, huomaan, että Jeesus ei saapunut parantamaan Lasarusta ajoissa. Hän paransi hänet, kun inhimillisesti ajateltuna oli jo aivan liian myöhäistä. Ei Jeesus saapunut synagogan esimiehen Jairuksen kotiin ajoissa parantaaksensa hänen lapsensa, vaan vasta, kun hän oli jo kuollut. Eikä Jeesus käskenyt opetuslapsiaan lähtemään hyvän sään aikana järvelle, vaan sellaiseen aikaan, että he joutuisivat kovaan myrskyyn.
Ehkä sinäkin koet, että Jeesus ei tule ajoissa apuun! Hän ei tule, kun Häntä eniten tarvitset ja odotat. Sen sijaan hän pistää odottamaan tuskallisen pitkiä hetkiä elämän koetusten parissa, kuten Lasarusten omaiset joutuivat kestämään. Hän ohjaa elämääsi entistä synkempään pimeyteen. Asiat vain menevät vaikeammiksi, kun rukoilet.
Kuitenkin tuuli asettui ja veneessä olijat tunnustivat Jeesuksen Jumalan Pojaksi. Elämämme vaikeudet ovatkin nimenomaan toivon ja luottamuksen kasvumaata. Kun meidän omat luulomme ja toivomme on otettu pois, avautuvat silmämme. Tartumme siihen ojennettuun, naulan lävistämään käsivarteen. Käsivarteen, joka kykenee tyynnyttämään elämämme myrskyn ja muistuttamaan siitä, että Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö. Siihen käsivarteen, joka on Mestarin käsivarsi. Käsivarteen, joka saa meidät tunnustamaan ristiinnaulitun Jeesuksen Jumalan pojaksi.
Useinkin luottamus myrskyn tyynnyttävään Herraan kasvaa parhaiten myrskyn keskellä eikä poutailman hallitessa. Muista se naulan lävistämä käsivarsi. Sen varassa kestää koko maailma. Hän ei päästä sinua hukkumaan.
