Kirjoittanut
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja entinen europarlamentaarikko.Hyvää jouluaattoa. Tänään yritän löytää sanoja sille, miksi joulu on kristitylle niin tärkeä juhla. Kyse ei ole joulutunnelmasta tai koristeista, vaikka ne ovatkin kivoja. Kristinuskon radikaali viesti on, että Jumala tuli ihmiseksi, tuli maailmanhistoriaan, ajanlaskuumme, jopa muutti sen, eli täällä ihmisen elämän, sai nimen, osoitteen ja ammatin, kuoli ja voitti kuoleman. Ajatus on suoranainen skandaali, ja muuttaa asetelman niin, ettei kristinuskoa voi verrata mihinkään uskontoon. Itse asiassa on reilumpaa ja rehellisempää sanoa, ettei kyse ole uskonnosta. Uskonnossa ihminen tavoittelee jumalaa ja jumalallisuutta. Se kääntyi nyt toisinpäin. Jumala tuli tavoittamaan meidät.
Jeesuksen lisänimi oli Immanuel – Jumala kanssamme. Jumala rinnallamme ihmisen osan eläen on kristinuskon kallein aarre ja salaisuus. Universumin Luoja syntyy pienen ihmisen hahmoon, kipuun, köyhyyteen ja syrjäytyneisyyteen, voidakseen saada luoduilleen sanottavansa perille. Suojautumattomana hän antautuu rakastamiensa ihmisten käsiin: ota syliin – tai tapa.
”Minua liikuttaa ajatus, että kaikkialla maailmassa juhlitaan Jeesuksen syntymää. Moni ei toki tajua sitä juhlivansa, moni on unohtanut sen merkityksen, mutta silti.”
Maailman kärsimys ja vääryys on jotakin sellaista, joka painaa haavana ihmiskuntaa. Emme ole päässeet siitä eroon, ja pahuus meissä ottaa uusia muotoja joka päivä. Jos Jumala olisi lähettänyt meille vain liikuttavia ja lennokkaita rakkaudentunnustuksia, voisimme oikeutetusti kysyä, mitä teemme sellaisella Jumalalla, joka sallii viattomienkin kärsimyksen ja kaiken pahan. Onhan helppo sanoa: minä rakastan sinua. Wilfrid Stinissen pohtii tätä ja vastaa: Jumala on kuitenkin esittänyt rakkaudentunnustuksen, joka on niin ratkaiseva, ettei mitään selvempää ja havainnollisempaa voida edes ajatella. Stinissen kirjoittaa: ”Kun Jumala katsoi poikaansa ja maailmaa, kun hän käänsi katsettaan vuoroin Poikaansa ja maailmaan, hän asetti etusijalle maailman. Ei sen tähden, että se olisi ollut arvokkaampi, vaan sen takia, että se oli niin suuressa hädässä.”
Ranskalaiskirjailija Bernanos’n Maalaispapin päiväkirja sanoo tämänkin asian mestarillisesti: ”Jos Jumala olisi pakanoiden tai filosofien Jumala, voisi hän paeta mahdollisimman korkealle taivaaseen, ja meidän kurjuutemme suistaisi hänet alas sieltä. Mutta te tiedätte, että hän on tullut meitä vastaan. Voitte puida hänelle nyrkkiä, sylkeä häntä kasvoihin, ruoskia häntä ja lopuksi naulata hänet ristille, se ei merkitse mitään. Se on jo tapahtunut…”
Ihmiset melkein kaikissa kulttuureissa ovat ymmärtäneet palvoa Luojan majesteettisuutta, saavuttamattomuutta ja korkeutta. Mutta Betlehemin ja Getsemanen öiden jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen: tuo ylittämätön osoittaa olevansa myös alittamaton. Maailmassa ei ole mitään niin vähäistä, etteikö se koskettaisi häntä. Maailman kurjuus ja kärsimys voisi syöstä Jumalan korkealta valtaistuimeltaan – mutta ei sellaista Jumalaa, joka itse tuli ottamaan sen harteilleen.
Hyvää joulua. Minua liikuttaa ajatus, että kaikkialla maailmassa juhlitaan Jeesuksen syntymää. Moni ei toki tajua sitä juhlivansa, moni on unohtanut sen merkityksen, mutta silti. Enkelit ilmoittivat suuren ilon, joka koskee kaikkia kansoja, ja onhan todella syytä juhlia suurta iloa. Kun tuo seimen lapsi sitten tulee eräänä päivänä kuninkaana, moni havahtuu, että meille kyllä kerrottiin mutta me ohitimme sen. Älä sinä tee niin.
Eija-Riitta Korholan radiokolumneja kuullaan Radio Deissä torstaisin klo 8.45 ja 12.50.
