Kirjoittanut
Kirjoittaja on Sana-lehden päätoimittaja.Tuon ensimmäisen teesin selityksessä piispat ovat kirjanneet ylös sen merkittävimmän syyn, mihin yhteytemme perustuu – tai sen ainakin pitäisi perustua: ”Kristittyinä olemme yhtä, koska meidät on kasteessa liitetty Kristukseen. Samalla meidät on toivotettu tervetulleiksi Jumalan ja toistemme lähelle. Kirkon yhteys perustuu Jeesuksen tahtoon, toimeksiantoon ja myös yhteisömme tunnusmerkkeihin. Yhteys toteutuu, kun keskitymme Kristukseen”.
Kasteen osalta tilanne lieneekin yhä ennallaan. Maailmasta löytyy tuskin ainuttakaan kristillistä kirkkoa, jossa siihen kuulumisen edellytyksenä ei ole kaste. Minkälainen sisältö tai muoto kasteella on, on toki hyvinkin erilainen eri kirkoissa, mutta yhtä mieltä olemme siitä, että kaste on välttämätön.
Toinen piispojen ilmaisema edellytys kristittyjen välisen yhteyden toteutumiselle on keskittyminen Kristukseen. Tämäkin ajatus on periaatteessa selvä, mutta käytännössä alkaa ilmetä yhä kasvava määrä ongelmia. Yksi suurimmista vaikeuksista on ymmärtää yhdessä, mitä tarkoitamme Kristuksella.
Perinteinen käsitys on ollut se, että uskomme Kristukseen sellaisena kuin Raamattu hänet ilmoittaa. Olemme myös pukeneet uskomme tunnustuksen muotoon, johon olemme koonneet keskeisimmät asiat Kristuksesta.
Mutta oman aikamme Kristus alkaa olla pilkottu niin pieniin palasiin, ettei kohta kukaan ota selvää, kenestä tai mistä puhumme, kun puhumme Kristuksesta.
Uskontunnustuksen kertomaan Kristukseen näyttää uskovan yhä harvempi. Hänestä on pilkottu palaset alusta ja lopusta. Ensin meni usko neitseestäsyntymiseen, sitten usko hänen ylösnousemukseensa. Vähitellen on alkanut putoilla palasia siitä väliltäkin. Jeesuksen historiallisuuden ylle on kasattu epäilyn pilviä. Hänen tunnustetaan kyllä eläneen, mutta monella tavoin erilaista elämää kuin mistä evankeliumit kertovat. ”Fiksut” kristityt pitävät evankeliumien Jeesusta kovin epähistoriallisena.
Kriittisellä Raamatun tutkimisella Jeesusta tutkineet ovat päätyneet johonkin mahdollisen ja luultavan välille. Pahimmillaan eivät tutkijat näytä löytävän evankeliumeista tuskin ainuttakaan lausetta, jonka historiallinen Jeesus olisi sanonut. Osa meistä kristityistä epäilee sitäkin, onko hän kuollut sovittavan kuoleman ihmisten puolesta.
Uuden aikakauden myötä on kirkkommekin jäseninä myös heitä, joiden mukaan Kristus on jotain muuta, erilaista kuin Jeesus. Kyse on enemmänkin jonkinlaisesta periaatteesta, jostain henkisestä todellisuudesta, joka vaikutti Jeesuksessa ja voi vaikuttaa meidänkin aikanamme.
Piispojen sinänsä ehdottoman tärkeä näkemys siitä, että kristittyjen välinen yhteys toteutuu keskittymällä Kristukseen edellyttää rinnalleen jonkinlaisen näkemyksen siitä, mitä me Kristuksella tarkoitamme. Meidän protestanttien näkemys, joka korostaa Raamattua kaiken keskuksena, mutta joka väheksyy tradition merkitystä, avaa nykyään ovet kaikille kukille kukkia. Kun näkemys Raamatusta hajoaa lukemattomiin tulkintoihin ilman minkäänlaista yhteistä pohjaa, Kristuksesta on lupa ajatella aivan mitä tahansa.
Piispojen julkilausuman teksti tuntuu laaditun sellaiseksi, että sen voivat periaatteessa hyväksyä hyvinkin kaukana toisistaan olevat tahot. Kukapa ei toivoisi yhteyttä, ainakin sitä yhteyttä, jossa te muut tulette minun yhteyteeni. Mutta samainen teksti jättää ehkäpä jopa liiankin kanssa arvailujen varaan siinä, mitä nuo keskeiset kristilliset käsitteet tarkoittavat. Niin kuin vaikkapa se, mitä me tarkoitamme, kun puhumme Kristuksesta.
