Myanmarin vähemmistöt ja vaalit

Viime sunnuntaina Myanmarissa pidettiin ensimmäiset reilut vaalit 25 vuoteen. Nobelin rauhanpalkinnon saanut ja vuosikausia kotiarestissa istunut Aung San Suu Kyi puolueineen sai olla mukana vaalissa.

”Reiluus” saattaa meidän mielestämme olla kaukana, kun tiedämme, että parlamentin paikoista neljäsosa kuuluu automaattisesti armeijalle. Tai että monissa hajallaan vuoristossa sijaitsevissa kylissä ei kulkuvaikeuksien vuoksi järjestetty vaaleja. Tai että rohingat eivät saaneet äänestää. Tai että munkit ja muut uskonnolliset johtajat eivät saaneet äänestää. Länsimaiset uutistoimistot varmasti keskittyvät johonkin näistä aiheista.

Katseltuani ja kuunneltuani vähemmistöasiaa myanmarilaisten näkökulmasta saatan hieman ymmärtää, miksi vähemmistöt eivät ole helppo nakki.

Jotkut Myanmarin raja-alueilla olevista vähemmistöistä ovat olleet toiveissa saada jonkinlaista liitovaltioasemaa, sen jälkeen kun Myanmar itsenäistyi Iso-Britanniasta. Brittien valtakaudella maahanmuuttoa nykyisestä Intiasta ja Bengalin alueelta suosittiin, koska tarvittiin lisää työvoimaa viljelyksille.

Aung San Suu Kyin isä uumoilikin ennen itsenäistymistä muodostaa silloisesta Burmasta liittovaltioperusteista maata. Kenraali Aung San kuitenkin surmattiin muutamaa kuukautta ennen itsenäisyysjulistusta.

Kun siis maa, jonka asukkaista ainakin kolmannes kuuluu vähemmistöön (joista jotkut ovat suuriakin, esimerkiksi shaneja on kuusi miljoonaa), on suorastaan ihme, että voi syntyä yhtenäinen kansakunta. Tarvitaan yhdistäviä tekijöitä, joita Myanmarin tapauksessa ovat kieli ja uskonto.

Siksi eri kielet ja eri uskonnot, kuten islam ja kristinusko, joihin kumpaankin kuuluu neljä prosenttia väestöstä, voivat muodostua uhkaksi yhtenäisyydelle.

Muutaman viikon sisällä saamme tietää Myanmarin vaalien lopullisen tuloksen. Useimmat vähemmistöt, kristityt mukaan lukien, toivovat Suu Kyin ja hänen puolueensa voittavan, koska he uskovat, että tavallisen ihmisen äänen kuuleminen ja pääsy vaikuttamaan asioihin on tärkeää.