Kirjoittanut
Kirjoittaja on savonlinnalainen kirjailija ja Parikanniemisäätiön toiminnanjohtaja.Myönnän olevani väsynyt. Ei, älä vain luule, että olen palamassa loppuun. En ole ainakaan tällä viikolla palamassa loppuun. Minulla on kohtuullisen hyvät suhteet lähimmäisiini ja ystäviini. Ihana lapsen lapsi. Olen vain väsynyt. Ei, älä vain luule, että olen huonossa fyysisessä kunnossa. Tänään hiihdin yli 10 kilometriä, huomenna menen pelaamaan sählyä puoleksitoista tunniksi. Viime kesänä juoksin puolimaratonin ja keväällä kävelin 760 kilometriä 26:ssa päivässä. Silti myönnän olevani väsynyt.
Ei, älä vain luule, että en olisi innostunut uudesta työstäni. Minulla on loistavat työkaverit. Saan kehittää uutta. Saan tehdä lehden uudistusta, kotisivuja ja miettiä uusia työmuotoja. Myönnän silti olevani väsynyt. Ei, älä vain luule, että se johtuu edellisestä työpaikastani. Tein innolla kansansivistystä 13 vuotta loistavien työtovereiden kanssa ja ammattitaitoisen johtokunnan alaisuudessa. Aloittaessani työn ensimmäiseksi kysyin Opetusministeriön virkailijalta, miten tätä työtä tehdään, ja hän sanoi ”verkostoitukaa, verkostoitukaa, verkostoitukaa…” ja kun verkostoiduin, sama ministeriö lähetti tarkastajat paikalle tarkastamaan, miksi olin verkostoitunut.
Myönnän olevani väsynyt. Ei, älä vain luule, että minulla olisi huono omatunto edellisestä työpaikastani. Minä vain pyrin kouluttamaan kaikki kansanryhmät, myös marginaalit, pudokkaat, vammaiset, mielenterveysongelmaiset, vähemmistöt, syrjityt ja kaikki mahdolliset erikoisuudet. Sille en voi mitään, että tarkastajat tulkitsivat eri tavalla tavan, jolla nämä kaikki koulutimme.
Myönnän olevani väsynyt. Mihin? Tähän meidän ns. keskustelukulttuuriin, pinnalliseen mielikuvamaailmaan, toisten vähättelemisen kulttuuriin, mediamaailman tason jatkuvaan laskemiseen, toisten motiivien epäilemiseen, aivottomiin ja tunneälyltään sammuneisiin ihmisiin, erilaisuuden sietämisen kyvyn heikkenemiseen ja vaikka mihin.
Myönnän olevani siihen kaikkeen väsynyt. Ja vielä paljon muuhunkin.
Onko meillä muka joku keskustelukulttuuri olemassa? Käy katsomassa jonkun lehden tai keskustelupalstan tasoa. Väitätkö, että tämä kansa on PISA – tutkimuksella sivistyneeksi todettu. Tämä kansa on ihan täynnä täysiä kaheleita, vartti-hulluja, jotka jokaisesta mielipiteestä saavat primitiivireaktion, avaavat mokkulansa ja aloittavat pilkkaamisen. Luuletko oikeasti, että ihmiset valitsevat järkevästi. Varmasti 80 % valitsevat pelkän mielikuvan perusteella, eivätkä käytä järkeä ja aivoja, vaan pelkän tunteen perusteella valitsevat. Luuletko oikeasti, että ihmiset ovat viisaita. Tyhmiä ne ovat kuin saappaat. Ja tähän ihmisten tyhmyyteen olen väsynyt. Ja huomaan olevani kohta yhtä tyhmä kuin hekin. Ellen jo ole.
Mistä ihmeestä tämä toisten vähättelemisen, nolaamisen ja julkisen pilkkaamisen kulttuuri on tullut? Kun ennen ihmiset puhuivat toisistaan paskaa vessojen seinillä, pesäpallo-otteluiden katsomoissa ja juoruakkojen fontta-kerhoissa, niin nyt sitä tehdään missä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Tähän olen väsynyt. Näihin keltaisen lehdistön kirkuviin lööppeihin, jolla rahastetaan kiimalla, kauhulla ja kaunalla. Ja kirkollinen media yrittää olla samanlainen.
Miten niin meidän pitää koko ajan epäillä toisten motiiveja, että sillä toisella on vain itsekkäät ajatukset, että hän pyrkii huijaamaan ja hän valehtelee koko ajan. Miten niin me muka kestämme ja siedämme erilaisuutta. Heti kun yksi maahanmuuttaja uskaltaa sanoa, että tämä on rasistinen maa, niin heti kaikki palstat ovat täynnä asiantuntijoita sanomassa, että eikä ole ja saihan se Umaja itsekin nauttia tästä meidän sosiaaliturvasta. Tähän olen väsynyt.
Siihen, että emme me ole mikään suvaitsevainen kansa, vaan moukkamainen metsäläiskansa, joka pelkää erilaisuutta, halveksii sitä ja me luulemme, että kirkoissa ja seurakunnissa tilanne olisi yhtään parempi. Ei ole. Ne, jotka pitävät suurinta ääntä omasta suvaitsevaisuudestaan, ovat juuri niitä ahdasmielisimpiä. Juuri siihen olen väsynyt.
Ja kun me luulemme, että julkisen sektorin virkamiehet ne osaavat kuitenkin, niin ei sekään pidä paikkaansa. Edellisessä työpaikassani kävi neljä Opetushallituksen tarkastajaa. Yksi piruili ja oli ilkeä. Toinen vähätteli erikoisryhmien koulutuksen tasoa ja kristittyjen sunnuntain jumalanpalveluksia. Kolmas ei saanut tietokonetta auki ja neljäs puhui välillä omasta pojastaan ja ex-anopistaan ja hänelle piti samaan asiaan vastata neljä kertaa. Tällaisia ovat meidän suvaitsevaiset ja sivistyneet virkamiehet. Juuri heihin olen väsynyt.
Luuletko sinä oikeasti, että hallinto kohtelee ihmisiä hyvin. Siellä turvataan vain oma selusta, suojellaan muita ja ollaan valmiita kaikkeen, jotta oma tie pysyy turvattuna. Luuletko oikeasti, että kirkko, ylähallinto ja sen seurakunnat sekä uskovat ovat malliesimerkkejä suvaitsevaisuudesta ja toisten hyväksymisestä. Siellä kähmitään, pelataan, jaetaan paikkoja ja mielistellään piispojen ympärillä samalla tavalla, kuin missä muualla tahansa mielistellään muiden ympärillä. Juuri siihen olen väsynyt.
Luuletko, että ne jotka ovat valmiita poistamaan lähetysmäärärahoja, – niiltä jotka menevät niihin maihin mihin muut eivät mene, jotka hoitavat lesket, orvot ja AIDS-potilaat, jotka edistävät naisten asemaa, köyhyyden poistamista ja oikeudenmukaisuutta, – että juuri he ovat niitä pahimpia naisten vihaajia ja tasa-arvon tappajia. Juuri siksi olen väsynyt näihin seurakuntien tönkkösuolattuihin luottamushenkilöihin, liituraitapieru virkamiehiin ja kaikkien kohdalla kumarteleviin kenokauloihin, jotka luulevat olevansa kirkon eturivin uudistajia. Älä edes mainitse heidän nimiä minulle.
Juuri heihin olen väsynyt. Olen väsynyt valmiisiin kokouksiin, jossa kaikki on jo päätetty, jossa sinun puolestasi kaikki tiedetään, jossa olet tervetullut, kunhan et avaa suutasi ja kysy liian hankalia kysymyksiä. Olen niihin niin väsynyt. Näihin selän takana panetteleviin kirkkoherroihin, toimittajiin, kirjailijoihin, kasvatusalan ammattilaisiin ja muihin hanttapuleihin. Tähän haisevaan tekopyhyyteen, niljakkaaseen nilkkimäisyyteen ja jatkuvaan jankuttamiseen.
Ja olen väsynyt siihen, että meidän aina pitää sanoa jotakin, kommentoida, kertoa facebookissa ja twitterissä mitä me teemme ja lässyttää fantastista ihanuutta. Ihana blogi! Ei, älä nyt vain ala…
Olen väsynyt siihen, että minulla pitäisi aina olla mielipide, minun pitäisi koko ajan ottaa kantaa, osallistua keskusteluun ja sanoa jotain uutta.
Lähden uudestaan hiihtämään.
