Naimattomuus – armolahja, jota kukaan ei halua

Nuorena ajattelin, että kamalinta mitä minulle voisi tapahtua, olisi päätyä naimattomana lähetyskentälle. Ironista, että varsin usein nämä niin sanotut pahimmat pelkomme toteutuvat! Tällä hetkellä olen Lähetysyhdistys Kylväjän työntekijänä Israelissa. Olen sinkku ja perinteisten juutalais- tai arabiyhteisöjen silmissä kyllä aikamoinen kummajainen. Täällä elämä on hyvin perhekeskeistä, ja ”Oletko naimisissa?” on yksi yleisimpiä kysymyksiä, joita saan kuulla. Sitten tiedustellaan syitä ja kummastellaan, kun kerron, että ihan yksikseni olen tullut toiselle puolelle maailmaa.

Suomessa keskusteluilmapiiri on melko toisenlainen. Perinteinen perhe on saanut rinnalleen lukuisia variaatioita. Yhden hengen taloudet lisääntyvät koko ajan. Julkisuudessa puhutaan jatkuvasti vähemmistöistä ja niiden oikeuksista. Seksin harjoittamisesta on tullut yksilön ihmisoikeus ja terveyden edellytys.

Raamatullinen perhemalli on jäämässä taka-alalle myös kirkossa. Ajatus, että kristitty eläisi elämänsä ilman seksiä, kuulostaa useimmista täysin mahdottomalta vaatimukselta. Jokaisen tulee saada toteuttaa seksuaalisuuttaan omien taipumustensa ja arvojensa mukaisesti. Kuka enää muistaa seksuaalivähemmistöä nimeltä selibaatissa elävät sinkut?

Keskellä seksuaalisuutta pakkomielteisesti korostavaa aikaamme kaksi amerikkalaista kristittyä, Rosaria Butterfield ja Christopher Yuan, räjäyttävät pommin. Molemmat ovat eläneet ennen uskoontuloaan vuosikausia homoseksuaalisessa suhteessa. Nyt he muistuttavat rohkeasti, että Raamatun mukaan ihmisellä on vain kaksi mahdollista elämänmuotoa suhteessa seksuaalisuuteensa: miehen ja naisen välinen avioliitto tai sitten naimattomuus, jossa pidättäydytään seksuaalisesta kanssakäymisestä. Rosaria Butterfield on entinen naistutkimuksen ja kirjallisuuden professori Syrakusan yliopistosta, ja hän esittää, että identiteettikategoriat heteroseksuaalinen tai homoseksuaalinen ovat seurausta ajattelun murroksesta, joka alkoi jo 1700- ja 1800-luvuilla ensin romantiikan ja sitten eksistentialismin muodossa. Samalle jatkumolle asettui myös 1900-luvun puolivälissä syntynyt postmodernismi, joka kyseenalaistaa objektiivisen totuuden olemassaolon. Näiden aatevirtausten viesti on, että sinä olet yhtä kuin tunteesi ja kokemuksesi. Kun kristityt omaksuvat tieteellisinä tosiasioina freudilaiseen psykoanalyysiin pohjautuvat käsitteet seksuaalinen suuntautuminen ja seksuaali-identiteetti, he menettävät mahdollisuuden lähestyä kysymystä seksuaalisuudesta puhtaasti raamatullisesta näkökulmasta. Samoilla linjoilla on Christopher Yuan kirjoittaessaan, että ihmisen todellinen identiteetti ei rakennu seksuaalisille tai millekään muillekaan tunteille. Todellinen identiteetti Jumalan kuvana sisältää kutsun tuntea Jeesus, seurata häntä ja kasvaa pyhyydessä. Tämä koskee sekä naimattomia että naimisissa olevia.

Tavallisessa puheenparressa viitataan toisinaan omaan puolisoon ”parempana puoliskona.” Onko tässä takana ajatus, että ihminen ei itse asiassa ole kokonainen ilman aviopuolisoa? Valitettavasti seurakunnissakaan ei aina osata suhtautua kovin rakentavasti naimattomuuteen ja naimattomiin, mikä on hieman erikoista sitä taustaa vasten, että apostoli Paavali puhuu naimattomuuden armolahjasta. Mikä on sellainen Pyhän Hengen lahja, jota kukaan ei tavoittele? Paavalin elämän fokus oli Jeesuksessa ja evankeliumin levittämisessä: ”Minulle elämä on Kristus” (Fil. 1:21). Apostoli uskoi, että viimeiset ajat olivat käsillä. Samalla hän näyttää olleen aidosti vakuuttunut siitä, että hänen elämänosansa oli helpompi ja onnellisempi kuin avioliitto.

Totuus kuitenkin on, että naimattomuus on osa, joka tulee harvan kohdalle itse vapaasti valittuna. Useimmat ovat yksin, koska eivät jostain syystä ole löytäneet puolisoa. Me ihmiset emme ole Jumalan sätkynukkeja, ja joillakin sinkuilla elämänhistoriasta tai valinnoista saattaa löytyä syitä siihen, miksi he eivät ole avioituneet. Toisaalta samaan aikaan myös avioliittoja solmitaan heikolta pohjalta, kun kaksi rikkinäistä löytävät toisensa. Ihmissuhteiden alueelle jää aina paljon sellaista, mitä emme oikein pysty selittämään.

Joillekin meistä naimattomuus on selkeästi Jumalalta saatu elämänmittainen kutsumus. Tiedän sinkkuja, jotka Jumala on laittanut valinnan paikalle kehottaen heitä valitsemaan naimattomuuden. Se ei ole ollut pakottamista tai nuoruuden unelman riistämistä, vaan Jumala on avannut ihmisen eteen näkymän siitä, mikä on Hänen suunnitelmassaan tälle ihmiselle se paras ja onnellisin vaihtoehto. Mikä voisi olla mielekkäämpää elämää, kuin se, jonka Jumala on minulle suunnitellut? Kirjassaan Single-Minded Kate Wharton kiteyttää asian näin: Voimme sanoa elämässämme ”ei” jollekin kaipaamallemme asialle vain, jos sisällämme palaa vielä suurempi ”kyllä” jonkin muun puoleen. Tämä kyllä-vastaus asettaa prioriteettimme oikeaan järjestykseen ja määrittelee lähtökohdan, josta käsin muut valinnat tehdään.

Mitä se minulta vaatii, että voin nähdä naimattomuuden lahjana ja siunauksena? Ainakin sen, että haluan luottaa Jumalan suunnitelmaan ja hänen hyvyyteensä. Jos Jumala on oikeasti rakkaus ja hän tahtoo minulle ei vain hyvää, vaan kaikkein parasta, uskallan jättää elämäni varauksetta hänen käsiinsä. Jumalalla, joka minut loi, on oikeus määritellä, kuka olen ja mihin hän minua kutsuu – tällä hetkellä se tarkoittaa elämää naimattomana, kuka ties joskus myöhemmin avioliitossa? Pyrkimys toteuttaa Jumalan tahtoa elämässäni voi merkitä luopumista jostakin, mutta samalla se vie syvimmän mielekkyyden ja tyydytyksen lähteelle. ”Jumala ei pelasta meitä naimattomuudelta, mutta muutamat hän pelastaa naimattomuuteen,” sanoo Christopher Yuan, itsekin sinkku.

Parisuhde ei ole ratkaisu ongelmiimme; avioliitto voi olla se haastavin kutsumus. Jumalan kuvina olemme kokonaisia ihmisiä yhtä lailla perheettöminä kuin perheellisinäkin. Elämä ei ehkä ole ollut sarja toteutuneita haaveita, mutta kaikille omat mahdollisuutensa hukanneille – siviilisäädystä riippumatta – on tarjolla toivo: Jeesuksessa yksilöhistoriamme sirpaleet kootaan yhteen ja lunastetaan heijastamaan Jumalan suurempia tarkoitusperiä. Jumalan suunnitelma on parempi, kuin elämä, jonka itse lyhytnäköisyydessämme valitsisimme. Armo on totta, ja se ulottuu kaikille alueille.

Jos pahimmat pelkomme tuntuvatkin hämmentävän usein toteutuvan, yhtä usein niihin kuitenkin näyttää kätkeytyvän siunaus, jota ei osaa kuvitella etukäteen. Elämä naimattomana omassa varassa on vailla mieltä, Jumalan suunnitelmassa kulkien se on seikkailu ja täyttä elämää.