Kirjoittanut
Radio Dein päätoimittajaNaiseen kohdistuu paljon sanattomiakin odotuksia. Pitäisi olla koti siistinä, pullan tuoksua ja herkkuja keittiössä. Pitäisi olla huoliteltu ja nuorekas ulkonäkö. Pitäisi kompostoida ja kierrättää. Pitäisi pysyä ajan tasalla uusimmista trendeistä ja tekniikasta…
Kaiken suorittamisen keskellä painetta tulee jopa hyvän elämän vaatimuksista, sillä kaiken tämän shown keskellä pitäisi olla vielä flowta ja slowta.
Jos naisena ja vaimona oleminen ei ole tuonut minulle jo riittävästi paineita, niin eniten itsesyytöksiä olen kokenut äitiydestä. Koska minulla on vain yksi lapsi, niin en ole välttynyt vertailemasta kasvatustani muihin äiteihin. Tahtomattanikin seuraan, käyttäytyykö lapseni huonommin kuin muut, olenko pukenut hänelle enemmän tai vähemmän vaatteita, osaako hän puhua yhtä hyvin kuin muut, harrastaako hän yhtä paljon kuin muut jne.
Siinäpä onkin sitten loputon suo, jos vain jatkan tätä kilpavarustelua. Vertailu ei johdu siitä, että haluaisin lapseni olevan parempi kuin muut vaan siitä, että haluan lapselleni vähintään yhtä hyvän lapsuuden kuin muillakin – haluan olla riittävän hyvä äiti.
Mutta Jumala ei vertaa minua äitinä tai naisena toisiin, vaan hän rakastaa minua juuri tällaisena, keskeneräisenä.
Meidän naisten pitää armahtaa itseämme siitä, mitä meiltä yhteiskunta, historia, kulttuuri, media, seurakunta ja lähimmäisetkin odottavat sen takia, että olemme naisia. Paineiden keräämisen sijaan meidän pitää syvemmin tutkailla itseämme, kuoria sisintämme kuin sipulia ja olla tai tulla siksi ihmiseksi, miksi Jumalan on meidät luonut.
En voi täysin tunnistaa itseäni ja omia todellisia tarpeitani, jos en ensin löydä yhteyttä luojaani. Jumala tuntee minut läpikotoisin, kaikki ajatukseni ja jokaisen hiuksenikin. Hänen kanssaan saan itsekin olla tarvitseva lapsi. Hänen rakkaudestaan voin ammentaa, jotta minulla olisi jotain jota voisin jakaa muille.
Hyvää äitienpäivää!
