Kirjoittanut
Jaakko Pirttiaho on Yksin armosta ry:n toiminnanjohtaja, raamattunopettaja, kirjailija ja blogisti - www.yksinarmosta.fi”Maan äärestä minä huudan sinua, kun sydämeni nääntyy. Sinä viet minut turvaan, kalliolle, jolle itse en jaksaisi nousta.” (Ps. 61:3)
Tämä vuori on jättänyt jälkensä minuun. Voimieni tunnossa kuvittelin kiipeäväni sen päälle, lentäväni sen yli kuin kotka voimassasi, Jumala.
Mutta tässä minä nyt istun vuoren juurella. Maan tasolla. Jos katsot tarkkaan, näet kohdat, joista vielä hetki sitten lähdin niin rohkeasti nousemaan.
Onhan näitä vuoria tullut kanssasi ylitettyä. Mitä olemmekaan jaksaneet yhdessä! Monen huipun päältä olen saanut Nimeäsi ylistää. Monta laaksoa olemme jättäneet taaksemme.
Mutta nyt tämä vuori on edessäni ja minulla on sormet verillä. Olen uupunut. Ja lannistunut. Tämä vuori on minulle liian korkea.
Täältä maan tasalta minä huudan sinua, Jumalani. En jaksa enää mitellä vuoreni kanssa, se on minulle liian järkähtämätön ja pelottava.
Nosta siis Sinä minut kalliolle, joka on minulle liian korkea. Laita kätesi minun alleni, ota taitettu olemukseni ja anna armosi kantaa minut perille.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollani.
