Kirjoittanut
Kirjoittaja on ortodoksipappi, lähihoitaja ja teologian suurkuluttaja.Kristinuskossa seisominen on rukousasento ennen muita. Se on raamatullinen asento rukoilla.
Nouskaa ja rukoilkaa. Kun seisotte rukoilemassa. Näin kehotti itse Jeesus. Seisominen oli hänelle itsestään selvä asento, olkoon sitten rukoilevan asenne minkälainen tahansa (Luuk. 18:11, 13).
Ihmiset istuvat paljon. Omaa hyvinvointiaan voi edistää jo välttämällä istumista, myös vaikkapa rukoillessa.
Rukoilla voi toki myös muissa asennoissa. Ne ovat silti juuri poikkeuksia. Jos jalka on kunnolla kipeä saa istua. Maaten voi olla, jos on kuumetta. Myrskyisällä merellä veneessä istuminen rukoillessa on sallittu. Näin neuvottiin jo 200-luvulla.
Iän, uupumuksen ja sairauden vuoksi voi tietenkin istua ja olla maaten. ”On parempi istuen ajatella Jumalaa, kuin seisoen – jalkojaan”, opasti ortodoksipiispa Filaret Moskovalainen.
Seisomisessa on kyse kunnioituksesta. Esimerkiksi jo enkelien väitetään seisovan Jumalan edessä. Ihminen on Raamatun mukaan silkkaa tomua ja tuhkaa, ja silti hän rohkenee puhutella Luojaa. Syystä hän nousee rukoilemaan.
Pystyasento korostaa, että kyse on aidosta kohtaamisesta. Ihminen yrittää tajuta kenen läsnäolossa hän on. Rukouksessa ei ole kyse vellomisesta itsensä kanssa tai hokemisesta, vaan avautumisesta itse Jumalalle. Ainakin sen yrittämistä.
Seisallaan olo viestittää myös uskon keskeneräisyyden hyväksymistä. Seisominen kertoo, että ollaan yhä matkalla, eikä perillä. Tietty arkuus on aina hyvä uskonasioissa.
Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa seistään paljon. Rukousasento on sama myös kotioloissa. Näky korostaa kauniilla tavalla kirkkoa matkalla olevien yhteisönä.
Yksi kristinuskon varhaisimmista nimistä oli yksinkertaisesti tie. Itse Jeesus kutsui itseään tieksi.
Seisominen ei siis ole yritys ”ylettyä” Jumalan tykö. Ihminen on tukevasti kiinni maassa ja vasta kurottautuu täältä, vapaasti Paavalia lainatakseni.
Eräästä Egyptin erämaan vanhuksesta kerrotaan mielenkiintoista tarinaa, joka liittyy armeliaisuuteen. Kilvoituksessa ehdoton mies tapasi vanhuksen rupattelemassa niitä näitä kaveriporukassaan – ”pitämässä hauskaa veljien kanssa”.
Mies kauhisteli tätä kevytmielisyyttä.
Tällöin vanhus otti jousen ja pyysi miestä jännittämään sen. Mies teki kuten käskettiin.
– Jännitä vielä lisää, pyysi vanhus.
– En voi, sillä jousi katkeaa silloin, mies vastasi.
– Niin, samaa tapahtuu meillekin, jos jännitämme liikaa, vanhus ojensi miestä.
