Nykyhetken kultti

Kirjoitin edellisessä blogissani siitä, kuinka konservatiivisuuteen taipuvat kristityt tekevät helposti menneisyydestä haavekuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Tämä voi olla kristityn kiusaus. Yleisesti ihmisille on kuitenkin paljon suurempi kiusaus palvoa nykyhetkeä ja tehdä siitä jonkinlainen kaikkien asioiden tuomari. Ihan niin kuin historia päättyisi tähän hetkeen ja meillä olisi nyt kaikki valmiina.

Nykyhetken kultin myötä kaikki vanhempi nähdään alempiarvoisena ja hylättävänä. Menneisyys halutaan kieltää. Nykyhetkestä tulee ainoa mittari, jonka valossa vanhaa arvioidaan. Uutuudesta tulee epäjumala. Traditiota ja aiemmilta sukupolvilta perittyjä asioita kohtaan vallitsee vihamielisyys. Ajan hengestä tulee ainoa arvojemme ja ajattelumme kriteeri.

C. S. Lewis puhuu tähän liittyvästä yleisestä ajatusvirheestä: kronologisesta snobismista. Se tarkoittaa oman aikamme älyllisen ilmaston kritiikitöntä omaksumista ja siitä seuraavaa oletusta, että mikä tahansa asia, joka on mennyt pois muodista, on sillä perusteella osoitettu vääräksi. Toisin sanoen kaikkea nykyhetken ajattelua pidetään automaattisesti ja lähtökohtaisesti parempana kuin entisaikojen ajattelua perustelematta miksi näin on. Emme kuitenkaan voi sanoa, että kaikki, mitä entisaikojen ihmiset pitivät totena, oli harhaa, vaan meidän täytyy tarkkaan määritellä, missä he olivat väärässä ja miksi. Muuten sorrumme älylliseen laiskuuteen ja argumentointivirheeseen. On monia asioita, joissa ihmiset saattoivat olla ennen meitä viisaampia. Jokaisena aikakautena on omat harhansa ja sokeat pisteensä. Meidän aikamme ei sen suhteen ole yhtään parempi kuin aiemmat ajat.

Hyvä esimerkki kronologisesta snobismista on se, että perinteistä kristillistä moraalia saatetaan nimittää 1950-lukulaiseksi tai 1800-lukulaiseksi ja käyttää tuota vuosilukua jonkinlaisena asian kumoajana ja haukkumasanana. En tiedä oletetaanko tässä, että 1800-luvulla ihmiset olivat läpeensä pahoja ja ovat tyyliin nyt kaikki helvetissä vai mitä tällaisella argumentaatiolla halutaan viestittää. Kronologista snobismia se joka tapauksessa on, eikä siksi kestä kriittistä tarkastelua. Pelkkä vuosiluku ei voi olla moraalinen perustelu mihinkään suuntaan.

Kronologiseen snobismiin liittyy moraalinen progressivismi, joka olettaa, että ihminen paranee moraalisesti vuosisatojen saatossa ja nykyajan ihmiset ovat moraalisesti parempia kuin aiemmat ihmiset. Aiemmat sukupolvet edustivat monia pahoja asioita ja vasta nyt vihdoin omana aikanamme järjen valo on tullut maailmaan. Siksi perinteisistä moraalikäsityksistä on luovuttava ja niitä vastaan taisteltava. Siksi nykyhetki on oikeassa ja sitä on palvottava.

Tällaista ajattelua kuvaa oivasti yhdysvaltalaisen Notre Damen yliopiston professori Patrick J. Deneen kirjassaan Why Liberalism Failed: ”Liberalismin tuleminen merkitsi yön aikakauden loppua, ihmisen vapauttamista pimeydestä, sorron ja epätasa-arvon ylittämistä, monarkian ja aateliston häviämistä, vaurauden ja modernin teknologian etenemistä ja lähes loputtoman kehityksen tulemista esiin. Liberalismin kunniaksi luetaan uskonnollisten sotien lopettaminen, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon ajan saavuttaminen, yksilön mahdollisuuksien ja sosiaalisen kanssakäymisen alueiden kasvattaminen, mikä tänään tiivistyy globalisaatiossa, sekä meneillään oleva voitto seksismistä, rasismista, kolonialismista, heteronormatiivisuudesta ja monista muista käsittämättömistä ennakkoluuloista, jotka jakavat, alistavat ja orjuuttavat.” Näin Deneenin mukaan länsimainen ihminen on taistellut tiensä tähän hetkeen ja voittanut menneisyyden haamut, jotka pyrkivät häntä alistamaan. Tällaisen maailmankuvan moni on omaksunut.

Ei ole kuitenkaan mitään takeita siitä, että ihminen kehittyy moraalisesti paremmaksi. Teknologia kyllä kehittyy, mutta teknologian myötä kehittyvät myös moraaliset ongelmat. Kun ydinvoima keksittiin, keksittiin myös ydinpommit. Teknologiaa voi käyttää sekä hyvään että pahaan eikä se ole itsessään tae moraalin kehittymisestä. Tiede ei ratkaise moraalisia ongelmia, vaan luo niitä lisää.

Teknologisen kehityksen ja moraalisen kehityksen samaistamisen ongelma on siinä, että moraali ja teknologia ovat eriluonteisia asioita. Teknologinen kehitys nojaa aina aiemmalle kehitykselle ja edellisten sukupolvien työlle. Siksi se kumuloituu aikojen saatossa. Meidän ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan voimme käyttää sitä seuraaviin keksintöihin. Moraali on kuitenkin asia, jossa jokainen sukupolvi lähtee nollasta liikkeelle: jokaisen ihmisen on tehtävä samat moraaliset valinnat, joita ei voi tehdä valmiiksi seuraavien sukupolvien puolesta. Tämän vuoksi ihminen on syntyessään moraalisesti aina samalla tasolla teknologian kehittymisestä huolimatta. Syntiä ei pääse pakoon teknologisesti kehittyneessäkään maailmassa.

Erich Fromm kuvaa kirjassaan Pako vapaudesta kuinka yksilö yksinäisyyttä ja voimattomuutta paetakseen keksii suojautumiskeinon: automaattisen yhdenmukaisuuden. Tällöin ihminen lakkaa olemasta oma itsensä ja omaksuu täysin sen, mitä ympäröivä kulttuuri hänelle tarjoaa. Hänestä tulee täysin se, mitä muut ihmiset ovat ja odottavat hänen olevan. Ero minän ja maailman välillä katoaa. Ihminen luopuu näin omasta ajattelustaan ja omaksuu vallitsevan totuuden. Silloin hänen ei tarvitse enää tuntea olevansa yksin ja ahdistettu. Kuitenkin tässä operaatiossa hän kadottaa täysin itsensä ja vapautensa. Frommin mukaan enemmistö modernin yhteiskunnan ihmisistä tekee tämän ratkaisun.

Näin kuvattuna nykyhetken kultti on eräänlainen suojautumiskeino ihmisen omaa ahdistusta vastaan. Nykyhetken palvonta johtaa laumasieluisuuteen, luovuuden tuhoon ja kritiikittömyyteen. Ihminen ei uskalla haastaa vallitsevaa mielipideilmastoa, koska pelkää paljastuvansa tyhmäksi ja yksinäiseksi. Tätä pelkoa hiljentääkseen hän menee massan mukana.

Ihminen ei kuitenkaan saa yksinäisyyteensä apua tai löydä lopullista arvoaan siitä, että hänellä on massat tai yleinen mielipide puolellaan. Todellinen arvomme voi olla vain siinä, että Jumala on luonut meidät ja rakastaa meitä. Vain Jumala voi antaa yksinäisyyteemme lopullisen lohdutuksen. Kaikki korvikkeet, joilla yritämme yksinäisyyttämme paikkailla, vain lisäävät ihmisen yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta. Nykyhetkeä palvova ihminen ei ole onnellinen.

Kristitylle ajan hengen nielaiseminen karvoineen päivineen voi olla hengellisesti hyvin vaarallista. Miten kritisoit nykyhetkeä, jos ainoastaan sen oletetaan olevan totuuden mittari? Kristinuskon näkökulmasta totuuden mittarit ovat jossakin aivan muualla kuin siinä, miltä asiat nyt näyttävät tai mikä juuri tällä hetkellä on yleinen mielipide.

Nykyhetkeä palvova jumittuu tähän hetkeen. Hänellä ei ole tietä ulos siitä, vaan hän jää sen vangiksi kadottaen vapautensa. Ihmiselämän päämäärä ei kuitenkaan ole nykyhetki vaan ikuisuus. Vastustakaamme siksi nykyhetken tyranniaa!