Kirjoittanut
Kirjoittaja on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, joka toimii Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtajana, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtajana sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteerinä.Natoon liittyvä keskustelu on saanut aikaan voimakasta kuhinaa kristillisillä keskustelupalstoilla. Kovaäänisimmät ovat repineet vaatteitaan Suomen Nato-päätöksen johdosta, kritisoineet rajusti Natoa kannattaneita ja peräänkuuluttaneet yksinomaan luottamusta Jumalaan.
Perusteet ovat usein olleet toisessa maailmansodassa, jolloin Suomi sai huomattavan torjuntavoiton Neuvostoliitosta, ja heidän mukaansa vain rukouksen seurauksena. Näiltä ystäviltä on kuitenkin unohtunut, että Suomen tueksi itänaapuria vastaan nousi Hitlerin johtama natsi-Saksa, jota ilman sodan lopputulos olisi suomalaisittain ollut kovin erilainen.
Olen usein miettinyt, mistä juontuu monien kristittyjen – rohkenisinko sanoa – naiivi luottamus Jumalaan, ja ajattelu, ettei oma varautuminen tai tekeminen kuitenkaan mitään auta. Ymmärtääkseni nämä ihmiset kuitenkin lukitsevat kotinsa ja autonsa ovet yöksi, ottavat laajoja kotivakuutuksia, kuljettavat lapsiaan autolla ilta-aikaan suojellakseen heitä nuorisojengeiltä ja tekevät kaikenlaisia suojaavia toimenpiteitä tavallisen arkensa eteen.
Miksi he ovat niin valikoivia luottaessaan Jumalan suojelukseen?
Sama luottamus Jumalaan kaikkivaltiaana on saanut myös monet uskovat pysymään vaalihuoneistojen ulkopuolella. Tämän seurauksena suomalainen yhteiskunta on suistunut etenkin päättyneellä vaalikaudella lainsäädännön osalta historiansa antikristillisimpään vaiheeseen, ehkä juuri siksi, että niin monet pastorit ja seurakuntalaiset ovat vuosikymmenten ajan katsoneet oikeudekseen jättää yhteiskunnalliset asiat yksinomaan Kaikkivaltiaan käsiin ja ovat pidättäytyneet ottamasta niitä esiin seurakunnassa.
Eduskunnan jättänyt ja vakavaa ALS-tautia sairastava pastori Antero Laukkanen on kuvannut seurakunnan sairastuneen samaan tautiin, mikä on vienyt siltä toimintakyvyn. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä. Silloin kun julkinen keskustelu on käynyt kuumana ja siihen olisi ollut mahdollista osallistua raamatullisella kulmalla, on jähmetytty paikoilleen ja vetäydytty ylä- tai alasaliin puhumaan armosta ja rakkaudesta omalle porukalle.
Kun vastakkainasettelun pelossa pelätään ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, kuten sanan- ja uskonnonvapauteen, seksuaalieettisiin kysymyksiin ja Israeliin raamatulliselta pohjalta, herätysliikkeestä tulee hajuton ja mauton, niin sen jäsenille kuin ulkopuolisillekin.
Tilannetta pahentaa vielä se, että ryhdytään etsimään ja esittelemään teologisia kompromisseja ja kyseenalaistamaan asioita, joista Raamattu antaa yksiselitteisen kannan. Ilmestyskirjan luvut 1–3 antavat vakavan esimerkin, mitä tällaiselle seurakunnalle käy.
Jeremian kirjan 29:7 antaa meille tärkeän kehotuksen: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”
Ymmärrän, että toimiminen tarkoittaa myös yhteiskunnallista vaikuttamista ja päätöksentekoa.
Ora et labora.
Artikkeli julkaistu ensin Ristin Voitossa 21.4.2023
