Kirjoittanut
Post-doc tutkija Helsingin yliopistossa ja opettaja IK-opiston Helsingin kampuksella.“Jeesus on historian eri vaiheissa omittu monenlaisten aatteiden airueksi. Nationalismista ja konservatiivisuudesta yleiseen henkisyyteen ja sosialistiseen radikalismiin tämä Nasaretin profeetta on koettu hyödylliseksi idealiittolaiseksi … Tuoreinta tällä saralla lienee Jeesuksen mieltäminen intersektionaaliseksi feministiksi.”
Näin kirjoittaa helluntailainen Jeesus-tutkija Matti Kankaanniemi Jeesuksen sosiaalietiikkaa käsittelevässä luvussaan, joka löytyy tuoreesta teoksesta Jeesus Kristus – Jumala ihmisenä (Aikamedia 2022). Teos on kolmas osa Suomen helluntaikirkon, Iso Kirja -opiston, ja Aikamedian kirjasarjaa, joka sanoittaa ja syventää kotimaisen helluntailiikkeen teologiaa. Kyseessä ei ole mikään perinteinen, omaan opilliseen napaan tuijotteleva systemaattinen teologisten totuuksien julistus. Ennemminkin sarjasta on muotoutumassa moniääninen, kriittinen ja kokeileva yritys tarkastella historiallista teologiaa, nykyajan ilmiöitä ja arjen kristillisyyttä Suomen helluntaiseurakuntien uskon pääkohdat -julkilausuman pohjalta.
Mutta takaisin aiheeseen. Mitä intersektionaalinen feminismi oikein on? Esimerkiksi YK:n tasa-arvojärjestön Unwomen.fi -sivustolla ilmiötä kuvaillaan seuraavasti:
“Intersektionaalinen lähestymistapa osoittaa, että sama henkilö voi kokea syrjintää useammasta eri syystä, jolloin syrjinnän kokemukset kasautuvat. Esimerkiksi sukupuolesta tai etnisyydestä ei voi puhua irrallisina, toisistaan riippumattomina tekijöinä, jos ne ovat molemmat osa ihmisen identiteettiä ja syrjinnän kokemusta.”
Tämän kuvaus saa intersektionaalisuuden kuulostamaan vain vaikealta nimeltä sille tosiasialle, että kahden vähemmistöroolin kanssa eläminen on hankalampaa kuin yhden. Suomessa on vaikeampaa olla irakilainen nainen kuin irakilainen mies. On vieläkin vaikeampaa olla irakilainen transnainen. Tätä voitaisiin kutsua löyhäksi tulkinnaksi.
Toisaalta intersektionalisuuteen on yhdistetty myös moraalisesti kyseenalaisia vaatimuksia. Esimerkiksi toimittaja Sanna Ukkola kirjoittaa tapauksesta, jossa professori uhattiin erottaa, koska hän ei suostunut arvioimaan tummaihoisia opiskelijoitaan kevyemmin perustein kuin valkoisia. Intersektionalisuuteen on liitetty myös tietynlainen käänteinen hierarkia, jossa historiallisesti etuoikeutettujen ryhmien – ennen kaikkea valkoisten miesten – tulee olla hiljaa tehdä tilaa vähemmistöjen äänelle. Vaikkapa aborttikeskustelun suhteen pitäisi olla itsestään selvää, että miesten tulee pitää turpansa kiinni. Tätä voitaisiin kutsua vahvaksi tulkinnaksi.
Mitä tekemistä Jeesuksella on ilmiön kanssa? Esimerkkinä yrityksistä tehdä Jeesuksesta intersektionaalinen feministi Kankaanniemi viittaa Maaseudun tulevaisuus -lehden kolumnisti Anni Takon kolumniin. Takko toteaa:
”Jeesus hakeutui aktiivisesti yhteiskunnassa epäsuosiossa ja huonossa asemassa olevien ihmisten pariin ja kaatoi vaikka pöytiä, jos ei saanut sanomaansa selväksi. Jeesus puolusti vammaisia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, köyhiä, naisia, lapsia.”
Tähän voinee helluntailaiset ja muut konservatiivikristityt sanoa aamenen. Toisena esimerkkinä Jeesuksen intersektionaalisuudesta voitaisiin mainita myös dosentti Jyri Komulaisen huomiot siitä, miten Jeesus kohtelee syntistä naista Sykarin kaivolla (Joh. 4).
Jos intersektionaalisuus tulkitaan löyhästi erilaisten vähemmistöroolien kasaantumisen näkökulmasta, voi näissä lausumissa olla järkeä. Mutta mitä historiallisen Jeesuksen tutkija asiasta sanoo? Vaikka Kankaanniemen mukaan Jeesusta ei tulisi herkästi kategorisoida nykyajan ideologisilla mittareilla, on kysymys “oliko Jeesus intersektionalisti?” hänestä järkevä. Luvussaan hän kirjoittaa muun muassa näin:
“Jeesus opetti miehiä ja naisia samalla tavoin – olipa kyse julkisesta tai yksityisesti tapahtuneesta opettamisesta. Kertomus Martasta ja Mariasta (Luuk. 10:38–42) kuvaa tätä kulttuurisia rajoja rikkonutta toimintatapaa. Kertomuksessa Martta hoitaa perinteistä naisen roolia Marian istuessa Jeesuksen jalkojen juuressa kuuntelemassa hänen opetustaan. Jeesus vahvistaa Marian oppilasroolin toteamalla hänen valinneen hyvän osan, jota ei oteta häneltä pois.”
Jeesuksen tasa-arvoinen suhtautuminen oli toki radikaalia aikanaan. Mutta epäselvää on – eikä Kankaanniemikään näin väitä – voiko tällaisilla kertomuksilla leipoa Jeesuksesta intersektionaalista feministiä.
Intersektionalisuuden läheinen sukulainen tai ala-allegoria on niin sanottu kriittinen rotuteoria. Jeesuksen suhdetta tähän nykyilmiöön Kankaanniemi kommentoi seuraavasti:
“Mikäli rasismi määritellään niin kutsutun kriittisen rotuteorian mukaisesti yhteiskuntarakenteissa piileskeleväksi, monelta osin tiedostamattomaksi valtasuhdeilmiöksi, Jeesusta on turha valjastaa antirasismin edelläkävijäksi. Jeesuksen ensisijaisena tavoitteena olivat yksilöissä eivätkä niinkään yhteiskuntarakenteissa tapahtuvat muutokset: Jeesus kohtasi ihmiset yksilönä, ohitti ihonvärit ja ryhmäkoodit ja haastoi ihmisiä ottamaan vastuun omasta elämästään ja päätöksistään. Tämä ei tarkoita, ettei Jeesuksella ollut mitään opetuksellista sanottavaa rotujen tasa-arvokeskusteluun.”
Mitä sanottavaa Jeesuksella sitten oli? Kankaanniemen mukaan Jeesuksen opetuksessa ja toiminnassa korostuu yksilössä tapahtuva sisäinen muutos, joka seuraa Jeesuksen opin ja halakhan eli elämäntavan omaksumisesta. Tähän sisältyy myös radikaali lähimmäisenrakkaus sekä vastuunottaminen omasta elämästä.
Helluntailaiset korostavat, että ihmisen sisäinen muutos ei tapahdu ”omassa voimassa” ponnistelemalla, vaan Pyhän Hengen luonnetta muokkaavan vaikutuksen myötä. Kankaanniemi kuvaakin kiinnostavasti karismaattisten kokemusten vaikutusta yksilön ja yhteisöjen moraaliseen toimintaan:
“Antropologit ovat havainneet, että karismaattiset hengelliset herätykset lisäävät vahvasti ihmisten individualismia ja siten muun muassa vastuun ottamista … Voimakas emotionaalinen kokemus Jumalan hyväksytyksi tulemisesta vaikuttaa usein ikään kuin automaattisesti oikeanlaista käyttäytymistä … Tullijohtaja Sakkeuksen päätös jakaa omaisuuttaan köyhille ja korvata rosvoukset uhreilleen nelinkertaisesti on osuva esimerkki tästä dynamiikasta.”
On syytä huomata, miten tämä kristinuskoon liittyvä kokemus Pyhän Hengen vaikutuksesta ja Jumalan rakkauden kokemisesta ja siitä seuraava elämäntavan muutos suhteutuu sekulaareihin pelastuskäsityksiin. Kirkko & Kaupunki -lehden haastattelussaan dogmatiikan yliopistonlehtori Olli-Pekka Vainio toteaa, että maailman ja ihmisen pelastamiseen tähtäävissä ideologioissa on fasismin siemen:
“Perinteisessä kristillisyydessä suhtauduttiin nihkeästi siihen, että ihminen tässä ajassa jalostuisi paremmaksi ja kykenisi muuttamaan maailmaa ainakaan kovin nopeasti. Lopullinen oikeudenmukaisuus jätettiin Jumalalle. Maallistuneessa pelastuskertomuksessa taas ei ole tuonpuoleisuutta, jossa lopullinen oikeudenmukaisuus voisi toteutua. Tällöin pelastus jää kokonaan ihmisen vastuulle, ja hänelle syntyy moraalinen pakko tuoda taivas maan päälle.”
Voidaan väittää, että myös intersektionaalinen feminismi on esimerkki sekulaarista pelastuskertomuksesta. Ainakin, jos määrittelemme ilmiön vahvan tulkinnan mukaisesti.
Matti Kankaanniemi on yhtenä esitelmöijänä Helluntaiteologisessa symposiumissa 4.-5. marraskuuta. Symposiumin aiheena on Jeesus: Naisten nostaja, islamin profeetta, syntien sovittaja.
