Kirjoittanut
Keltaisen lehdistön lööppeihin pääsi hiljattain eräs valelääkäri. Sitten heti perässä tuli myös yksi valeopettaja. Jännityksellä odotan, mikä ammattikunta tulee seuraavana otsikoihin. Yhtään valepappia ei ole päässyt vielä lehtien lööppeihin. Leipäpappeja lienee ollut kuitenkin olemassa iät ajat.
Ensimmäinen kokemukseni ei-uskovaisesta eli ns. leipäpapista oli shokeeraava. Olin juuri tullut uskoon. Ratkaisuni myötä elintapani ja -ympäristökin olivat muuttuneet radikaalisti. Olin Sanan nälkäinen nuori mies ja janosin saada kuulla papeilta Pyhän Hengen voitelemaa julistusta. Niihin aikoihin osallistuin erään sukulaissielun kesähäihin. Keski-ikäinen pappi vihki tuoreen pariskunnan avioliittoon, jonka jälkeen kokoonnuimme hääjuhlaan.
Hakeuduin papin kanssa samaan kahvipöytään ja osallistuin ahkerasti pöytäkeskusteluun. Odotin tilaisuutta, että voisin nuorena uskovaisena hieman keskustella papin kanssa ja samalla toivoin saada kuulla häneltä jotain uskoani rohkaisevaa ja rakentavaa. Lopulta sain tilaisuuden jutella hänen kanssaan kahden kesken. Mutta suureksi hämmästyksekseni pappi pisti tupakaksi ja sanoi ykskantaan olevansa vakaumukseltaan ateisti, ja tekevänsä papin töitä vain elantonsa takia. Itse asiassa hän olisi halunnut tehdä jotain aivan muuta työtä, mutta kohtalo oli kuulemma suonut hänelle papin liperit kaulaan.
Se oli ankara isku lapsenomaiselle uskolleni ja käsitykselleni siitä, että kaikki papit olisivat Jeesukseen uskovia Jumalan palvelijoita. Olin siis pahaa aavistamatta törmännyt ateistipappiin. Hän oli pappi teologiselta koulutukseltaan, mutta hän ei ollut pappi sisäiseltä kutsumukseltaan.
Nuori uskoni joutui kriisiin. Pohdin vakavasti sitä, että kuinka voisin kuunnella seurakunnan jumalanpalveluksissa tämän papin saarnoja, joka ei itsekään omakohtaisesti usko sitä mistä puhuu. Ja voisinko sallia hänen suorittaa vihkimisen avioliittoon naisen kanssa, jota rakastin? Tai voisinko kääntyä sielunhädässä hänen puoleensa? Kyselin vakavasti myös sitä, miksi ei-uskova pappi sallitaan kirkonvirassa?
Jumala johti tieni erään toisen seurakunnan toimintaan ja menin naimisiin rakastamani luterilaisen uskonsisaren kanssa. Tieni johti myöhemmin lähetystyöhän 15-vuodeksi. Yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen ihmettelen edelleenkin sitä, että kirkossa voi toimia pappeja, jotka eivät ole itse henkilökohtaisessa uskossa. Ei heitä kutsuta valepapeiksi, koska heillähän on asian mukainen teologinen koulutus.
Kirkollisessa järjestelmässä on mielestäni kuitenkin valepapin kokoinen porsaanreikä, joka ei todellakaan suo oikeutta kaikille niille, jotka tahtoisivat kuulla Jeesukseen uskovan papin saarnoja.
