Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaaja’Jeesus tuli ihmiseksi tähän maailmaan levittääkseen toisiinkin ihmisiin omaa elämäänsä – ”hyvän tartunnan” välityksellä.’ Näin kirjoittaa C. S Lewis, yksi aikamme tunnetuimmista kristityistä ajattelijoista, kirjassaan Tätä on kristinusko (suom. Marja Liljeqvist. Kirjaneliö 1985). Lewis jatkaa toteamalla, että myös jokainen kristitty on tarkoitettu olemaan tämän hyvän tartunnan levittäjä ympärilleen. Kuitenkin niin kovin harvoin enää kuulemme kenenkään saaneen uskon ”hyvän tartunnan”.
Olisi helppoa syyttää tästä rakenteita ja strategioita tai niiden puutetta, mutta syy saattaa löytyä paljon lähempää. Voisiko olla, että meiltä Jeesuksen seuraajilta puuttuu motivaatio ja into tartuttaa uskoa eteenpäin? Eräänlaisena ”uskon ammattilaisena” teen parhaani työroolissani toimiessani, mutta pahoin pelkään, että muina aikoina hyvä tartunta leviää kauttani vain hyvin vähän, jos ollenkaan.
Mutta olipa kerran aika elämässäni, jolloin kipinää tartunnan levittämiseen löytyi. Se oli aikaa, jolloin Pyhä Henki toimi voimakkaasti Jumalan maailmanlaajuisen seurakunnan keskellä. Sydämemme olivat auki, ja Jumala sai tehdä niissä työtään. Oli syviä kohtaamisia Jeesuksen kanssa, joissa koin tulevani nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Sain häneltä lempeää nuhtelua ja kehotusta. Tulin rakastetuksi sellaisena kuin olin ja rohkaistuksi eteenpäin. Elämä Jeesuksen kanssa oli elävää, tuoretta todellisuutta, joka pakottamatta ja puristamatta halusi tulla minusta myös ulos. Joskus jopa sanoina. Silloin tuntui luontevalta puhua siitä mitä Jumala oli elämässäni tehnyt, myös ihmisille, joille sellaiset asiat olivat vieraita.
Sydämen kyllyydestä suu puhuu, sanoi Jeesus kerran. Ehkä meillä ei ole sanoja, koska sydämemme on nälkäinen ja tyhjä. Ehkä siksi emme myöskään uskalla luottaa siihen lupaukseen, että meille annetaan eri tilanteisiin juuri ne oikeat sanat, joilla voimme kutsua ihmisiä lähemmäksi Jeesusta. En kaipaa tuota vuosien takaista Pyhän Hengen erityisen läheisyyden aikaa sen voimakkaiden tunnekokemusten vuoksi vaan siksi, että silloin tiesin ja tunsin, että en ollut koskaan enkä missään tilanteessa yksin enkä vain oman viisauteni varassa. Se oli aikaa, jolloin sain puhua sydämen kyllyydestä. Se oli aikaa, jolloin lähelleni osuvilla ihmisillä oli todellinen tartuntavaara!
Toivon festivaalilla, Vapaakirkon tämän vuoden kesäjuhlilla, pastori Kenno Leier toi esiin puhuttelevan ajatuksen vapaakirkollisesta liikkeestä ja sakramenteista: jos Vapaakirkko olisi sakramentaalinen kirkko, sillä olisi vain yksi sakramentti, Jeesuksen kohtaamisen sakramentti. Kohtaamisessa Jeesuksen kanssa hyvä tartunta syntyy, vahvistuu ja leviää. Eikä kohtaaminen Jeesuksen kanssa ole vain yksi hetki, vaan se on alku ja se on loppu ja se on kaikki siltä väliltä. Kyseessä on koko elämän mittainen ja kokoinen asia, ja vielä sitäkin enemmän.
Meille luvatun yltäkylläisen elämän alkulähde ja voimanlähde on suhde Jeesuksen kanssa. Jos tuo suhde on elävä, silloin elävä vesi saa virrata meissä ja meistä vapaasti. Kustakin meistä toki omalla tavallaan: toisista kuohuvan putouksen lailla, toisista iloisesti pulputen, toisista pisara kerrallaan. Mutta jos lähde on avattu ja auki, se ei voi olla kumpuamatta esiin. Ja taas leviää hyvä tartunta.
Edelleen Jeesus kutsuu meitä tulemaan lähelleen, kohtaamiseen hänen kanssaan. Hän haluaa olla kanssamme ja tehdä meissä työtään, rauhassa ja kiireettä. Muistatko vielä, millaista oli olla näin Jeesuksen kanssa? Sen ei tarvitse olla vain ”olipa kerran” -elämää. Se voi olla totta tänäänkin.
