Kirjoittanut
Kirjoittaja on Suomen Vapaakirkon pastori ja voimavarakeskeinen työnohjaajaHedelmätarha on ehtymätön inspiraation lähde. On niin monta vaihetta, joista voi löytää elämän ja kasvun symboliikkaa: istuttaminen ja kastelu, lannoitus, karsiminen ja leikkaus, hedelmän kypsyminen – ja lopulta, jos hyvin käy, sadonkorjuu. Ja tänä vuonna kävi hyvin! Ainokainen omenapuumme on tänä kesänä tuottanut satoa enemmän kuin kaikkina niinä viitenätoista vuotena kun se on pihassamme seissyt.
Kurottaudun poimimaan omenan hedelmien painosta notkuvasta oksasta. Mitä Mestari sanoikaan: Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Miten ihana ja kuvaava vertaus, ja kerrankin totta myös omassa puutarhassamme. Mutta hyi olkoon! Kauniin vihreällä kyljellään luokseen kutsunut omena onkin toiselta puoleltaan ruskea ja pehmeäksi mädäntynyt. Inhosta värähtäen viskaan sen kädestäni.
Puun tarkempi tutkimus paljastaa, että kuulaiden, vihreiden omenoiden joukossa on paljon ruskeita, sairaannäköisiä omenia. Käännyn kaikkitietävän Googlen puoleen, joka kertoo, että puuhumme on iskenyt muumiotauti. Se on sienen aiheuttama sairaus, josta ei niin vain pääsekään eroon. Muumiotauti on ei-toivottu vieras, joka tulee jäädäkseen. Ja mikä pahinta, tauti leviää helposti ja saastuttaa myös lähellä olevat toiset omenapuut. Kesä etenee, omenat kasvavat ja kypsyvät, ja kaikki näyttää hyvältä. Mutta pinnan alla tauti tekee tappavaa työtään. Sairastuneen omenan tunnistaa pienestä ruskeasta laikusta, joka näyttää aluksi aivan viattomalta. Laikku leviää kuitenkin nopeasti, ja jo muutamassa päivässä koko hedelmä pilaantuu. Lopulta siitä on jäljellä enää vain musta koppura.
Muumiotauti. Tästä ei Jeesus puhunut mitään. Innostumiseni alkaa muuttua lannistumiseksi. Jo se on ollut tarpeeksi noloa, että pastorin puutarhan ainokainen omenapuu ei juuri koskaan tuota hedelmää; vuodesta toiseen sen oksat pysyvät tyhjinä. Mutta tämä on jotakin vielä pahempaa: oksat täynnä mätiä omenoita!
Muumio-omena pysyy tiukasti kiinni oksassaan. Salakavalasti se piiloutuu oksiston ruskeaan väriin, eikä sitä ole helppo huomata. Mutta kun kierrät puun toiselle puolelle, huomaat sen mikä aluksi jäi katseeltasi piiloon: lehtien takana lymyilevät ruskeat omenat. Kohtalokas erehdys on sulkea silmänsä totuudelta ja ajatella, että onhan puussa paljon ihan hyviäkin hedelmiä. Annetaan noiden huonojen olla ja poimitaan vain ne, jotka ovat hyviä ja terveitä. Mitä kauemmin sairaat omenat saavat roikkua puussa, sitä useampi hedelmä niiden lähellä sairastuu.
Google kertoo, että muumiotauti tarttuu helposti omenaan, jonka pinta on jo aikaisemmin saanut kolhuja. Jo ennestään muulla tavoin sairas omena on altis saamaan myös muumiotaudin, ja ohutkuoriset lajikkeet ovat herkempiä kuin paksukuoriset. Tämähän on kuin lukisi sielunhoidon oppikirjaa, tuumii pastori. Voisiko ihminenkin voi löytää itsestään muumiotaudin oireita? Muumiotaudin vaivaama sydän yrittää sulkea silmänsä omilta haavoitetuilta, sairailta ja hiljalleen kuolioon meneviltä kohdiltaan ja haluaa piilottaa ne myös toisten katseilta. Tarraudumme tiukasti tuttuun ja turvalliseen. Tuotamme kyllä hedelmää, mutta osa siitä on syötäväksi kelpaamatonta ja sairastuttaa myös toiset sen kanssa kosketuksiin joutuvat.
Ellei halua saada muumiotaudista joka vuosi toistuvaa vitsausta puutarhaansa, kierre on katkaistava, ja se onnistuu vain vuosien sitkeällä työllä. On aloitettava prosessi, jossa etsitään ja tunnistetaan sairaat hedelmät, kerätään ne pois ja hävitetään. Puita on myös leikattava säännöllisesti, että niiden oksisto pysyy ilmavana. Oman sydämen muumiotautikaan ei hetkessä parane. Eikä siitä yksin selviä. Sen hoitamiseksi tarvitaan paljon aikaa ja armollisuutta, jossa kipeät kohtamme uskaltavat suostua löydettäviksi. Tarvitaan lempeitä, taitavia käsiä, jotka poimivat sairaat hedelmät pois ja karsivat ja leikkaavat sieltä mistä tarpeen on.
Sellaista kärsivällistä rakkautta ja sellaista viisautta ja taitoa ei taida löytyä keneltäkään muulta kuin Isältä, joka on Ylipuutarhuri. Hän haluaa puhdistaa jokaisen oksan, että niistä voisi tulla terveitä ja ne voisivat tuottaa sitä hyvää ja pysyvää hedelmää, josta Mestari puhuu. Siksi Isä on alusta alkaen kulkenut puutarhassaan ja kutsunut kätkeytyviä sairaita, särkeviä sydämiä tulemaan esiin. Ja hän tekee sitä edelleen. Isän katseelta ei yksikään muumio-omena pysty piiloutumaan, eikä hänen lempeältä kutsultaan haluakaan piiloutua. Isälle uskaltaa paljastaa sen toisenkin posken, sen sairaan johon sattuu.
