Kirjoittanut
Avataan evankelis-luterilaiset kirkot muslimeille, yliopistot imaamikoulutukselle ja YLE:n hartausohjelmat muille uskonnoille kuin kristinuskolle. Siinä viimeaikaiset ehdotukset, jotka toteutuessaan kaikki vaikuttaisivat suuresti Suomen hengelliseen ilmapiiriin, elämään ja sen tulevaisuuteen.
Ehdotukset sinänsä eivät ole yllättäviä. On täysin ymmärrettävää, jos muslimit ja muut uskonnot haluavat saada toimitiloja, yliopistollista pappis- ja opettajakoulutusta ja äänensä kuuluviin hartausohjelmissa.
Yllättävää sen sijaan on, että ehdotusten takana ei suinkaan ole muiden uskontojen edustajia, vaan evankelis-luterilaisen kirkon keskeisiä toimijoita. Kirkkojen avaamista muslimeille ja yliopistollista imaamikoulusta ajaa Helsingin piispa Irja Askola. YLE:n hartausohjelmien avaamista muille uskonnoille on entisen piispan, nykyisen kansanedustajan Ilkka Kantolan ajatus. Ajatus on julkisuudessa saanut tukea Anneli Vartiaiselta, joka toimii kirkkohallituksen alaisuudessa toimivan Kirkon tiedotuskeskuksen radiotoimituksen toimituspäällikkönä.
Kirkkolain mukaan kirkon tehtävä on seuraava: ”Tunnustuksensa mukaisesti kirkko julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimii muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi.”
Hyvin sanottu. Kirkko ei todellakaan ole arvo- ja uskontoneutraali toimija, jonka tehtävä on huolehtia tasapuolisesti kaikkien Suomessa toimivien uskontojen toimintaedellytyksistä. Mainitut ehdotukset osoittavat kuitenkin, että tämä ei ole kaikille itsestään selvä asia.
Eihän edes kristillisen lähimmäisrakkauden toteuttamisen tai hyvän yhteistyön nimissä voida katsoa muiden uskontojen aktiivista edistämistä kirkon tehtäväksi.
Kirkon tehtävä on mielestäni myös aktiivisesti toimia kristinuskon puolustajana. Jo lyhyt tutustuminen kirkkohistoriaan osoittaa, mitä puolustus on tarkoittanut ja mitä se on kirkolta ja kristityiltä vaatinut. Nyt tuntuu joskus – ja valitettavasti yhä useammin – siltä, että kristinuskon puolustaminen koetaan melkeinpä häpeällisenä ja lähinnä ahdasmielisten puuhasteluna.
Alussa mainitut ehdotukset eivät mielestäni ole todistus kristinuskon puolustamisesta. Pikemminkin ne todistavat siitä, ettei kirkolla kaikkien mielestä enää ole mitään puolustettavaa. Ei ainakaan niin ainutlaatuista ja pyhää, etteikö voisi aktiivisesti edistää muiden uskontojen tarjoamia vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja, joihin ei sisälly sanoma Kristuksesta Jumalan Poikana ja maailman pelastajana.
Tuleeko kristillisen kirkon toimesta todella edistää näiden vaihtoehtojen näkyvyyttä ja kuuluvuutta? Minun mielestäni ei tule.
