Onko herätysliikkeiden aika tullut?

Herätysliikkeet ovat pysyneet pääosin kirkon sisäpuolella. Ne ovat rikastuttaneet painotuksillaan kirkkomme julistusta ja opetusta. Vanhojen herätysliikkeiden – rukoilevaisuuden, herännäisyyden, lestadiolaisuuden ja evankelisuuden – hengelliset juuret ovat kutakuinkin samat. Sieltä löytyvät arndtit ja scriverit, gerhardit ja virsikirjat, katekismukset, svebiliukset ja lutherit.

Näillä liikkeillä on ollut keskinäiset taistelunsa, mutta taistelu onkin aina kovinta niiden kanssa, jotka ovat lähimpänä. Uudempaa ainesta keittoon on tuonut viidesläinen herätysliike, jonka opetuksissa näkyy anglosaksisen kristillisyyden vaikutus. Silti viidesläisyydessäkin elää pääosin vahvana vanha luterilainen herätysliikekristillisyys, samoin kuin vanhoissa liikkeissä näkyy jossain määrin uusien tuulien vaikutusta.

Herätysliikkeet ovat muuttuneet vuosien saatossa sisäisesti. Pikakelauksena voisi tilannetta kuvata näin:

Rukoilevaisuuden jakauduttua 1984 jäljellä on enää Raamattuun pitäytyvä vanharukoilevainen suunta. Kirkollinen suunta liittyi herännäisyyteen ja kuihtui pois.

Herännäisyydellä on vahva perintö, mutta liike on etääntynyt kaikista kauimmas alkuperäisestä uskonnäkemyksestään. Olisi siunaus kirkolle, jos herännäisyys elpyisi ja alatien kristillisyys saisi jälleen kantaa heikkoja kulkijoita evankeliumin lohdutuksella.

Evankelisuus palasi vahvasti vanhaluterilaisille juurilleen 1980-luvulla ja se veti puoleensa luterilaisia herätyskristittyjä kaikista kirkollisista liikkeistä. Kiista virasta johti naispappeutta kannattavan suunnan irtautumiseen Sleystä 2008. Valtauoma pysyi Sleyn piirissä. Toiminnaltaan Sley on ennakkoluuloton. Se järjestää Pohjoismaiden suurimman hengellisen nuorisotapahtuman joka vuosi.

Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa paine nähdä valtakunnan rajat omaa liikettä laajempana kasvaa. Kirkkopoliittisesti liike on löytänyt konservatiivisia yhteyksiä. Esikoislestadiolaiset jakaantuivat kirkolliseen siipeen ja sakramentit omiin käsiin ottaneeseen vanhaan uomaan. Rauhan sana on lähentynyt kirkollisten esikoisten tavoin muita konservatiivisia luterilaisia järjestöjä.

Viidesläisyyden kuutta järjestöä yhdistää uusi laulukirja. Myös yhteisiä tapahtumia on järjestetty ja johtajat tapaavat säännöllisesti. Liike on kokonaisuudessaan melko heterogeeninen. Siihen sisältyvät kirkollisuuteen, karismaattisuuteen ja teologiseen konservatiivisuuteen taipuvat uomansa.

Kirkon luisuessa yhä liberaalimpaan suuntaan ovat Raamattuun pitäytyvät herätysliikkeet lähentyneet toisiaan. Pride-kohu sai aikaan 11 liikkeen yhteisen kannanoton. Syynä lähentymiseen on kirkon irtautuminen Raamatusta ja luterilaisesta opista ja se, että kirkossa seinät levenevät sateenkaaren päätyyn ja pidemmällekin. Kuitenkin tila kapenee, kun puhutaan niiden toimintamahdollisuuksista, jotka pitäytyvät Raamatulliseen näkemykseen virasta ja avioliitosta.

Aavistelen, että jos kirkossa ei saa tilaa enää vanha luterilainen kristillisyys, syntyy herätysliikkeitä yhdistävä ”sateenvarjo”, jonka alla liikkeet elävät itsenäisinä ja omine korostuksineen, sitoutuen toiminnassaan Raamattuun ja tunnustukseen.

Kaikkea ei kirkossa voi myydä uskovan kansan heräämättä toimimaan.

Artikkeli on Elämä-lehden 9/2019 pääkirjoitus