Kirjoittanut
Vanhan ajan liikemies oli kovalla työllä, onnella ja välillä kyseenalaisillakin keinoilla luonut pienen yritysimperiumin. Nyt hän haki kirjanpitäjää. Etuhuone oli täynnä innokkaita hakijoita. Johtajalla oli yksi kysymys hakijoille: paljonko on kaksi ynnä kaksi? Kolme, neljä ensimmäistä vastasivat hämmästyneinä: neljä. Seuraava paikanhakija esitti vastakysymyksen: paljonko johtajan mielestä pitäisi olla? Hän sai paikan.
Kuitenkin on niin, että kaksi ynnä kaksi on aina neljä vaikka kuinka haluaisimme, että se olisi kolme, viisi tai jotakin muuta. Tiettyjä tosiasioita ei voida sen enempää hyvällä, pahalla kuin kovallakaan tahdolla muuttaa. Ne pysyvät ja ne on hyväksyttävä ja niitä on kunnioitettava. Muuten ei hyvää seuraa. Niin kuin J.K. Paasikivi aikanaan totesi: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Kirkossa ja kirkosta käytävissä keskusteluissa olisi myös muistettava tietyt tosiasiat. Kuten esimerkiksi, että kirkon perusta ei ole ihmisen laskema eikä kirkon selviäminen ole ihmisten käsissä. Kirkon perusta on Jumalan sana ja kirkko on ja pysyy niin kauan kuin se rakentaa sille perustalle. Kirkko ei voi kysyä jäseniltään tai ihmisiltä yleensä, mitä he haluaisivat kirkon uskovan ja opettavan.
On aivan eri asia, että kirkon on aina sopeutettava toimintatapansa ja muotoiltava sanojaan siihen todellisuuteen, jossa se kulloinkin toimii. Se on osa sitä viisautta, joka lähtee tosiasioiden tunnustamisesta.
Keskustelu on kuitenkin osoittanut sen, että muodon ja sisällön välinen raja usein tuntuu olevan kuin kuuluisa veteen piirretty viiva. Kiusaus sopeuttaa myös sanomansa ajan vaatimusten ja hengen mukaisiksi on suuri.
Keskustelu on myös osoittanut, että silloin tosiasioita yritetään selittää toisenlaisiksi. Sellaisiksi, että ne sopivat paremmin ihmisten korviin. Tämä tapahtuu hyvin vanhalla ja Raamatustakin tunnetulla retoriikalla.
Muistatteko, mitä käärme paratiisissa sanoi Eevalle kun houkutteli syömään kiellettyä hedelmää? Käärme ei kiistänyt sitä Eevan esittämää tosiasiaa, että Jumala oli kieltänyt syömästä hedelmää. Käärme sanoi: Onko Jumala todella sanonut … Siis, oletko nyt ihan varmasti ymmärtänyt Jumalaa oikein? Ja sitten käärme selittää miten Jumala kaiken lisäksi yrittää huijata Eevaa ja Aatamia tarkoituksenaan riistää heiltä mahdollisuuden nousta Hänen kaltaisekseen.
Lopputuloksen me tiedämme.
Emmekö tänä päivänä aika usein kuule tätä ”käärmellistä” retoriikkaa kun vastaan tulee sellaista mikä ei tunnu meidän mielestämme järkevältä tai toivottavalta: Onko Jumala todella sanonut … Ja jos ei päästä hankalan kohdan yli tai ympäri: Olisiko Jumala todella tarkoittanut mitä Hän on sanonut…?
Emmekö tänä päivänä usein kuule viittauksia siihen vajanaiseen tietoon, jolla Raamattu on kirjoitettu verrattuna siihen mitä me tänään tiedämme? Ja miten tämä uusi tieto kumoaa tai oleellisesti muuttaa Raamatun opetusta?
Voimme kukin tahollamme pohtia sitä, mistä tämä tarve asettaa Jumalan sana kyseenalaiseksi tulee. Minusta yksi osaselitys on, kuuntelemme enemmän heitä, joille kaksi ynnä kaksi on jotakin muuta kuin neljä. Ja siitä, että jopa kysymme heiltä mitä se tulisi olla.
