Kirjoittanut
-Äiti, sä et sanonu sitä!
Tyttäreni naama on mutrussa.
-Sä et sanonu että siunaa serkkuja! Nyt Jumala ei tiedä sitä!
Selitän, kuinka Jumala kyllä kuuli pyynnön jo silloin, kun hän pyysi minua rukoilemaan serkkujen puolesta.
Se ei kuitenkaan ole sama asia, tytön alahuuli väpättää, ja kyllähän minä sen tiedän. Kun minulla on asiaa Jumalalle, saatanhan itsekin pyytää ystävääni rukoilemaan puolestani ennen kuin itse laitan sormia ristiin asian hyväksi.
Toisen rukous tuntuu tehokkaammalta. Varsinkin, jos omin korvin kuulee toisen rukoilevan puolestaan, todennäköisyys siihen, että Jumalakin sen kuulee, tuntuu suuremmalta.
Monissa seurakuntien tilaisuuksissa ja tiloissa voi kirjoittaa rukouspyyntöjä. Se on hyvä, mutta uskon ihmisen sielua hoitavan erityisesti sen, kun kuulee lähimmäisen sanoittaman rukouksen puolestaan – parhaimmillaan siinä tuntee tulleensa kuulluksi tavallisella ja taivaallisella tasolla.
On ihmisiä, joiden rukouksia uskon Jumalan kuuntelevan tarkemmin kuin toisten. He eivät aina ole menestyneitä oman elämänsä sankareita, vaan usein juuri päinvastoin. Jumalan läsnäolo ja läheisyys on kenties parhaiten aistittavissa heistä, jotka ovat sen varaan elämänsä joskus joutuneet laskemaan.
En ole ainoa, joka etsii puolestaan puhujaa. Tähän ajatteluun varmaan perustuu stadionit täyttävien saarnamiesten suosio; jos joku suuri Jumalan mies (useimmiten aina mies, kyllä) rukoilee puolestani, Jumalan on pakko kuulla! Evankelistan antama paranemislupaus otetaan Herran sanana ja pettymys pettäneestä toivosta puretaan Jumalalle, joka ei totellutkaan sankarisaarnaajaa.
Maailman yksinkertaisimmat asiat ovat lopulta niitä vaikeimpia. Rakkaus, rukous. Kuinka vaikea voi olla rukoilla? Joskus hyvin vaikea.
Kokemus siitä, että Jumala ei kuule, voi särkeä ihmisen.
Epäoikeudenmukaisessa maailmassa elävinä me tiedämme, että emme koskaan saa kaikkea, mitä haluamme, emme aina edes kaikkea mitä tarvitsemme, mutta miten kestää se, ettei Jumala vastaa sydämen syvimpään toiveeseen? Joku elää elämänsä löytämättä koskaan rinnalleen puolisoa, kokematta läheisyyttä ja niitä avioliiton iloja, joita Jumalan sanotaan suunnitelleen. Toiset eivät saa lapsia, toiset saavat niitä liikaa, joku haluaisi kokea yhden kivuttoman päivän, joku nähdä oikean isänsä edes yhden kerran. Tällaisille ihmisille en haluaisi ensimmäiseksi sanoa, että ”Jumala on kuullut rukouksesi”, vaikka ehkä Hän onkin.
Menin toisen tyttöni kanssa ensimmäisen adventin messuun. Miehelläni oli työkiireitä, eikä hän ehtinyt mukaan, mutta pyysi minua välittämään kirkossa kiitoksen Jumalalle siitä, miten Hän on auttanut miestäni tämän työkysymyksissä. Ehkä ei merkitse siis ainoastaan se, kuka rukoilee, vaan myös missä – kenties kirkossa on tehokkaampi etäyhteys taivaaseen kuin meillä kotona!
