Onko kristinusko yksityisasia?

Silloin tällöin kristittyjä syytetään siitä, että he keskittyvät liikaa kristillisen arvomaailman puolesta taistelemiseen ja liian vähän evankeliumiin. Tällainen kritiikki kannattaa ottaa tosissaan, sillä evankeliumia emme voi julistaa liikaa, eikä se saisi jäädä sivuun minkään muun asian tieltä.

Asia ei kuitenkaan ole mitenkään yksinkertainen. Nimittäin yksi tehokas tapa vähentää kristinuskon vaikutusvaltaa on pyrkiä tekemään siitä kokonaan yksityisasia. Saat kyllä ajatella ja uskoa miten tahdot, mutta jos julkisesti sanot uskostasi jotakin niin, että sillä voisi olla vaikutusta muiden ihmisen elämään, se ei olekaan hyvä asia. Näinhän esimerkiksi Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynnissä syyttäjä pyrki argumentoimaan.

Tällöin tehdään sellainen jako julkisen ja yksityisen välille, jota Raamattu ei tunne. Jumala ei anna käskyjään pelkästään yksilöille, vaan niillä on aina yhteisöllinen ulottuvuus. Vanhassa testamentissa käskyt annetaan koko Israelin kansalle. Uudessa liitossa ne koskevat koko kristillistä kirkkoa. Käskyillä on myös universaali ulottuvuus ja lopulta ne koskettavat jokaista ihmistä. Jos Jumalan käskyt ovat hyvät ja tosia yksittäiselle kristitylle, miksi ne eivät olisi samalla parhaaksi yhteisöillemme, yhteiskunnillemme ja koko maailmalle?

Myös luterilaisessa uskonopissa Jumalan lailla on kolme käyttöä. Heti ensimmäinen käyttö tarkoittaa lain yhteiskunnallista käyttöä. Jumalan lain on tarkoitus pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden piirissä. Jumalan laki liittyy siis oleellisesti yhteiseen elämäämme ja yhteiskuntiimme, eikä se ole pelkästään yksilön tai yksityisen piirin asia.

Usein kristillisestä uskosta halutaankin tehdä lähinnä järjen alueelle liittyvä asia,  pelkästään jonkinlainen uskomus, joka kognitiivisesti hylätään tai hyväksytään. Siten sillä ei nähdä olevan juurikaan vaikutusta ihmisen elämään tai hänen toimintaansa. Ikään kuin pyhitys tai kristillinen elämä ei liittyisi mitenkään kristityn elämään. Samalla kristinuskosta tulee hyvin yksilökeskeistä ja sen yhteisöllinen ulottuvuus häviää.

Emme voi kaventaa kristinuskoa pelkästään yksilön asiaksi, vaikka se sitäkin suuressa määrin on. Augustinuksen mukaan esimerkiksi pelastus synnin vallasta koskettaa yksilön lisäksi myös hänen sosiaalisia suhteitaan. Kristitty ei voi siis ajatella siten, että kunhan minä pyrin tekemään Jumalan tahdon, tehkööt muut ihmiset sitten mitä haluavat, se ei kuulu minulle. Tämä ei onnistu, koska kristitty joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja tulee sosiaalisten suhteidensa kautta osalliseksi heidän elämästään ja toimistaan. Ihminen ei siis ole maailmasta erillinen kupla, vaan liitoksissa toisiin ihmisiin. Siksi pelastus ei koske meitä pelkästään yksilönä, vaan sillä on kollektiivinen ulottuvuus. Tämän vuoksi tarvitaan myös pelastuksen yhteisöä eli kirkkoa.

On selvää, että kristinuskolla on yhteisöllisiä, julkisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia, joista kristittyjen tulee pitää kiinni. Muuten menetämme jotain arvokasta.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina Sanansaattaja-lehdessä.