Onko Maahanmuuttovirasto ymmärtänyt tehtävänsä?

Tässä eräänä päivänä sain tekstiviestin nuorelta mieheltä, joka aikaisemmin oli pyytänyt apuani työpaikan löytämisessä. Hän on yksi niistä monista turvapaikanhakijoista, jotka tulivat Suomeen 2015.

Nyt hän kirjoitti: ”Minä haluan vaihtaa uskontoani ja tarvitsen siihen sinun apuasi, jos se on ok.” Ilmaisu ”vaihtaa uskontoa” nosti joukon ajatuksia mieleeni.

Viime vuoden lopussa tuli kuluneeksi 70 vuotta Yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen julkistamisesta. Julistuksen 18. artikla sanoo: ”Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.”

Monet viittaavat ihmisoikeuksiin tietämättä mitä ne sisältävät. Siksi siteeraan 18. artiklaa. Siis: kuka tahansa, riippumatta siitä, missä hän on syntynyt, hänellä on oikeus vaihtaa uskontoa! Tämän pitäisi olla totta ainakin meillä Pohjoismaissa!

Miten ihminen tulee hyväksytyksi seurakuntaan ja tietyn uskonkäsityksen omaavaksi, se ratkaistaan uskonnon yhteisön sisällä, ei valtion viranomaisten toimesta.

Mietin, onko Maahanmuuttovirasto ymmärtänyt tehtävänsä väärin? Nyt tutkitaan, ovatko niin sanotut käännynnäiset aitoja tunnustamassaan uskossa. Esimerkiksi tullaksesi muslimiksi, sinä toistat islamin uskontunnustusta ja saman tein sinut hyväksytään islamin harjoittajaksi. Siksi luullaan, että muslimitaustaiset henkilöt vaihtavat uskontoa, esimerkiksi kristinuskoon, hyvin helposti. Kun tosiasiassa muslimi ei voi luopua islamista ilman kuolemanvaaraa.

Mutta nyt Maahanmuuttoviraston käsittelijät ovat saaneet tehtäväkseen arvioida onko lähimmäinen aito uskossaan. Sillä, mitä uskon aitoudesta päätetään, voi olla kohtalokkaat seuraukset: esimerkiksi eräs nuori mies, joka oli ollut aktiivinen ja pitkään mukana seurakunnan toiminnassa Ruotsissa, teki vastikään itsemurhan, koska ei jaksanut toistuvia kielteisiä päätöksiä, joissa kyseenalaistettiin hänen todellinen uskonsa.

”Kuinka maallinen viranomainen, muslimin tulkatessa, voi ratkaista sen, kuka on kristitty ja kuka ei ole?

Jo keväällä kysyin mediassa ja Eduskuntatalon edessä mielenilmauksessa: ”Kuinka maallinen viranomainen, muslimin tulkatessa, voi ratkaista sen, kuka on kristitty ja kuka ei ole?

Väitän, että ei ole Maahanmuuttoviraston tehtävä arvioida kenen usko on aitoa. Ihmisoikeuksien julistus antaa jokaiselle sitä haluavalle, oikeuden vaihtaa uskontoa. Maahanmuuttoviraston tehtävä – minun ymmärtääkseni – on arvioida onko turvapaikanhakija kuolemanvaarassa siinä maassa, jossa hänen vanhempansa ovat syntyneet ja johon hänet mahdollisesti karkotetaan. Jo yksin se, että kyseinen henkilö on käynyt Euroopassa, voi saattaa hänet vaaraan, koska voidaan epäillä hänen olevan kristitty, riippumatta siitä, mitä hän itse ajattelee. Artikla 14. 1 sanoo: ”Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.”

Papit, pastorit ja muut asialle omistautuneet seurakuntalaiset ovat kirjoittaneet lukemattomia kirjeitä Maahanmuuttovirastoon ja vakuuttaneet, että eri turvapaikanhakijat ovat aitoja kristittyjä. Arvio siitä, kuka on Jeesuksen seuraaja ja kuka ei ole, on seurakuntien tehtävä, ei Maahanmuuttoviraston. Kristityt johtajat maassamme ovat kykeneviä arvioimaan jonkun uskon aitoutta. Epäilen, että suurimmalla osalla Maahanmuuttoviraston työntekijöistä, ei ole tätä osaamista. Eikä sen pitäisi olla heidän tehtävänsäkään.
Vetoan poliitikkoihin, tuomareihin ja lakimiehiin, että juridisesti arvioidaan 18. artiklan sisältö, ”jokaisella on oikeus vaihtaa uskontoa”. Tämä vaatii muutoksen Suomen turvapaikkapolitiikkaan ja Maahanmuuttoviraston toiminnan ohjaamista toimimaan vallitsevien lakien mukaan. Vai jatkammeko nykyisellään ja rikomme ihmisoikeuksia?

Jan Tunér

Raasepori