Kirjoittanut
Maalaistytön muisteluksiaOPKO juhlii jo kuusikymppisiään – uskomatonta, miten tuo aika kuluu. Tuntuu kuin viisikymppisetkin olisivat olleet vasta eilen. Silloin sain pitää juhlakalulle pienen puheen Astoria-salissa. Puheessani kuvasin suhdettani opiskelijatyöhön näin: ”Ylioppilaslähetys oli vasta 10 vuotta vanha, kun minua pyydettiin ensimmäistä kertaa tähän järjestöön töihin (1974). Sen jälkeen olen saanut olla opettamassa opiskelijoita Japanin työkausieni välissä 80-luvulla, 90-luvulla ja vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen kokonaan, yhteensä parikymmentä vuotta. Kun siihen lisätään neljä vuottani Japanin opiskelijalähetyksessä KGK:ssa, tulee tulokseksi melkein neljännesvuosisata kristillistä opiskelijatyötä.
Nuo vuodet ovat olleet elämäni parasta aikaa, josta olen Jeesukselle sydämestäni kiitollinen. Olen kiitollinen myös OPKO:lle, joka pyysi minua töihin yhä uudelleen, ja Kylväjälle joka lainasi minua OPKO:lle kerta toisensa jälkeen. Japanin KGK opetti sitä paitsi minulle evankelioivan raamattupiirin idean, josta sitten kehkeytyi varsinainen elämäntyöni: ilosanomapiiri. Siitäkin olen siis velassa kristilliselle opiskelijatyölle.” Sitaatti loppu.
Ei ole varmaan liioiteltua sanoa, että olen rukoillut OPKO:n puolesta enemmän kuin minkään muun järjestön puolesta koskaan. Olen pyytänyt sitä, että tämä minulle niin rakas järjestö saisi pysyä uskollisena Jumalan Sanalle. Suuri oli siis hämmästykseni, kun luin Uudesta Tiestä OPKO:n eronneen STI:stä. Miten se on mahdollista? Miksi OPKO haluaa yhtäkkiä livetä yhteisestä rintamasta? Koko STI:hän oli alun perin sen oma idea! Aivan varmasti OPKO on saanut paljon siunausta STI:n kautta näiden kolmen vuosikymmenen aikana. Aikooko se tästä lähin rekrytoida työntekijöitä niiden teologien joukosta, jotka eivät ole tarvinneet STI:tä opiskeluaikanaan?
Päätöksen takana täytyy olla jokin selvä syy. Ei ole kuin kolme mahdollisuutta: syy on taloudellinen, kirkkopoliittinen tai teologinen. Jos jäsenmaksun suuruus on käynyt OPKO:lle liian raskaaksi, olisi se voinut informoida asiasta meitä ”OPKO:n ystäviä”. Vai oliko takana ehkä se, ettei OPKO tahdo kuulua enää konservatiivien porukoihin, koska kirkon viralliset tahot eivät katso tätä joukkoa hyvällä silmällä? Pelätäänkö OPKO:ssa, että kirkkohallitus saattaa lopettaa taloudellisen kannatuksensa?
Vai ovatko syyt sittenkin teologisia? Eikö OPKO ole enää STI:n kanssa samoilla linjoilla, mitä tulee raamattunäkemykseen ja virkakysymykseen? Vai haluaako se ottaa hajurakoa luterilaiseen teologiaan ja siirtyä tunnustustenvälisempään suuntaan? Jos asia on näin, olisi siitä pitänyt informoida rehellisesti ja avoimesti meitä OPKO:n ystäviä ja kannattajia. Ei ole oikein tehdä näin suurta päätöstä sammutetuin lyhdyin.
Olenkin ollut huomaavinani OPKO:n julkaisuja lukiessani jonkinlaista teologisen painopisteen muutosta. Ovatko lain ja evankeliumin erottaminen, uskonvanhurskaus ja ristin teologia siirtymässä pikku hiljaa periferiaan? Puhutaanko ihmisen kokemuksista enemmän kuin Jumalan työstä? Onko ristinnaulittu Kristus kaiken toiminnan keskuksena? Niin, onko OPKO enää se sama OPKO, jossa me harmaantuneet OPKO:n ystävät saimme muinoin levon sielullemme?
Lainaan tähän vielä pätkän kymmenen vuotta vanhasta juhlapuheestani: ”Jeesus sanoo: ’Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.’ Huomatkaa sana kaikki. Mitään ei saa jättää pois. Pienintäkään käskyä ei saa päivittää saati sitten purkaa. Jeesus tietää hyvin, että meillä kaikilla on kiusaus vaieta niistä käskyistä, jotka ovat räikeimmässä ristiriidassa yleisen mielipiteen kanssa. Kysymys siis kuuluu: uskaltaako OPKO julistaa tulevina vaikeina vuosina Jumalan sanaa kokonaisuudessaan, mitään pois jättämättä. Myös silloin, kun kansan ja jopa kirkon enemmistö on asiasta eri mieltä. Uskaltaako se valita ristiriitatilanteessa Jeesuksen sanat ja suostua kärsimään?
Ja vielä: myös opiskelijoiden jumalasuhteen perustan on oltava Sanassa ja sakramenteissa, ei ihmeellisissä kokemuksissa. Mistä minä tiedän, että Jumala rakastaa minua? Sanasta. Mistä saan voiman todistaa Jeesuksesta surujeni ja syntieni keskellä? Sanasta. Sanassa on riiputtava kiinni silloinkin kun mikään ei tunnu miltään. Jeesus on lihaksi tullut Sana, ja kun riipumme kiinni Raamatussa, riipumme kiinni hänessä. Tätä OPKO:ssa on viiden (nyt jo kuuden) vuosikymmenen aikana opetettu, ja luulen meitä olevan monta, jotka toivovat, että niin tehtäisiin jatkossakin.
Tämä pieni puheenvuoro on varmaan minun joutsenlauluni kristillisessä opiskelijatyössä. Haluan sanoa viimeisiksi sanoikseni OPKO:lle: Älkää antako Raamatun sanasta periksi! Älkää tehkö yhteistyötä niiden tahojen kanssa, jotka ovat luopuneet Jumalan sanasta! Näyttäkää opiskelijoille, että Jumalan sanan tähden kannattaa vaikka kärsiä! Onhan toki miljoona kertaa tärkeämpää, että Jeesus on kanssanne ja siunaa työtänne, kuin että teillä olisi maailman ja virallisen kirkon siunaus puolellanne.”
Näin sanoin OPKO:lle kymmenen vuotta sitten ja näin haluan sanoa sille myös tänä päivänä.
