Opetelkaa ihmiset Raamatun jakeita ulkoa

Ensimmäisen Raamattuni sain 10-vuotiaana kiitokseksi käyntiaktiivisuudesta tyttökerhossa. Se on sellainen pienehkö kirja, jossa on violetit muovitetut kannet. Tykkäsin käydä kerhossa, koska siellä askarreltiin kaikenlaista kivaa. Korva tarkkana kuuntelin myös uskovien kerhotätien, Alman ja Irjan, kertomuksia taivaallisesta Isästä.

Sittemmin rippikouluaikana ensiraamattuni sai koristuksekseen kaikenlaisia julistustarroja. Kirjan kansia koristaa edelleen elämäni perustasta muistuttava tarra: Minä uskon. Pyhän kirjan sisältöön en kuitenkaan vielä tuolloin oma-aloitteisesti tutustunut.

Ennen rippileiriä kävin ystävieni kanssa seurakunnan nuortenilloissa ja saatiinpa meidät houkuteltua yhdelle viikonloppuleirillekin. Se oli merkityksellinen leiri, sillä siellä pyysin Jeesusta omaan sydämeeni.

Noihin aikoihin ostin uuden punaisilla nahkakansilla ja vetoketjulla varustetun Raamatun. Vetoketju sai väliin sujautetut kuvat ja raamatunlausekortit pysymään paikoillaan.

Teini-ikäisenä luin Raamattua satunnaisesti ja aina samoja helppoja ja lohdullisia kohtia, kuten psalmeja ja jonkin verran evankeliumeja. Sitten tulikin parin vuoden jakso, jolloin kiinnostukseni kohteet löytyivät seurakunnan ulkopuolelta.

Opiskeluaikana osallistuin aktiivisesti erään kristillisen opiskelijajärjestön toimintaan. Sain uusia ystäviä ja kävin raamattupiirissä. Siinä porukassa Raamatun arvovaltaa kunnioitettiin. Raamatun tutkimiseen ja jakeiden ulkoa opetteluun kannustettiin. Kunnon kristitty: todisti, rukoili, oli yhteydessä muihin uskoviin ja luki Raamattua. Hyviä asioita kaikki, mutta Jumalan armo kirkastui myöhemmin. Silloin motiivini opetella Raamatunjakeita ulkoa oli kenties väärä, mutta myöhemmin se on osoittautunut suureksi siunaukseksi elämässäni. Suosittelen kaikille: Opetelkaa Raamatun jakeita ulkoa. Olen monesti kokenut, että Pyhä Henki nostaa mieleeni jakeita ja puhuu minulle niiden kautta.

Vuosia kului ja opiskelijariennot vaihtuivat perhe-elämään. Ja Raamattu pölyttyi yöpöydällä. Kuitenkin se oli vakiovarusteena, mihin tahansa meninkin. Sen pelkkä olemassaolo rauhoitti.

Säännöllisin aikavälein päätin lukea Raamattuni kannesta kanteen. Jonkun aikaa jaksoin tahdonvoimalla, mutta viimeistään Mooseksen kirjojen yksityiskohtaiset lainkuvaukset ja sukuluettelot saivat intoni hiipumaan. Hengellinen elämä oli kuivahkoa.

Uusi, syvempi vaihe hengellisessä elämässäni alkoi vajaa 20 vuotta sitten. Kaipasin enemmän Jumalaa ja aloin etsiä. Syksy 2001 oli mullistavaa hengellisen uudistumisen aikaa. Myös Pyhän Hengen todellisuus avautui uudella tavalla.

Sana alkoi elää. Hei, tämähän on totta! Aloin nähdä valtavia Jumalan lupauksia ja omistaa niitä omalle kohdalleni. Raamatun lukeminen ei tuntunut enää kuivalta, vaan huikealta mielenkiintoiselta seikkailulta.

Ja nyt taas kamppailen saamattomuuteni kanssa. Tiedän, mistä aarteet löytyvät, ja silti en niitä riittävästi ammenna. Ihmisen elämä on vajavaista. Onneksi olen joskus opetellut jakeita ulkoa. Ainakin jotain sanaa on sydämessä.