Opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa

On monia näkemyksiä siitä, kuinka yhtenäisiä ensimmäisten vuosisatojen seurakunnat olivat opetuksessaan. Oliko kristikunnalla, kuten Paavali kirjoittaa, ”yksi Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi Jumala, kaikkien Isä!” (Ef. 4:5.)? Vai, olivatko kaikki käsitykset sekaisin kuin alkukaaoksessa? Niin jotkut väittävät. Oliko olemassa yhteinen oppi ja traditio, joka välitettiin apostolien ja heidän seuraajiensa kautta kaikille seurakunnille ympäri silloista tunnettua maailmaa?

On aivan selvää, että kirkkolaiva seilasi kaikenlaisten harhojen ristipaineessa. Pahassa maailmassa oli muun muassa nikolaiittoja (mainitaan Ilmestyskirjassa), doketisteja ja gnostilaisia (ylihengellistäjät), markiolaisia (kielsivät VT:n) ja ”judaisteja” (vaativat ympärileikkausta) …. Apostolinen usko, todistus ja opetus oli kuitenkin se, mistä kristityt pitivät kiinni. Uskon sääntö, Regula fidei, yhdisti kristittyjä, ja se myös erotti harhaoppiset apostolisesta kirkosta. Tämä yhteinen uskonoppi välitettiin aina eteenpäin. Tämä näkyy jo UT:ssa, ja varsin selvästi heti varhaisimpien kirkkoisien kirjoituksissa. Esimerkiksi apostoli Paavali välitti perustamiinsa seurakuntiin sen uskon ja opin, jonka hän oli aiemmin itse saanut vastaanottaa.

Ehtoollisesta kirjoittaessaan Paavali lausuu näin: ”Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän…” (1. Kor. 11.) Samoin Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta Paavali välittää Korintin seurakunnalla todistuksen, minkä hän on itsekin kuullut: ”… palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni…” (1. Kor. 15.)

Paavali selvästi välitti seurakuntiin yhteisiä opetuksia, jotka koskivat monia tärkeitä asioita. Jakeessa 1. Kor. 7:17, puhuessaan kristityn ulkoisesta asemasta, Paavali toteaa apostolin auktoriteetillaan, että ”tämän ohjeen minä annan kaikissa seurakunnissa.” Jakeessa 1. Kor. 4:17 Paavali lähettää Korintin seurakuntaan palvelijansa Timoteuksen, jonka tehtävänä on palauttaa teidän mieliinne ”mitä minä kaikkialla eri seurakunnissa opetan.” Filippiläiskirjeessään Paavali ohjeistaa: ”Tehkää sitä, mitä olette minulta oppineet ja vastaanottaneet, mitä olette minulta kuulleet…” (Fil. 4:9.) He ovat vastaanottaneet sen, niin kuin oppitradition, viestikapulan. Vastaavia kohtia löytyy paljon Paavalin kirjeistä, ja ne todistavat, että näille eri seurakunnille ”Jerusalemista Illyriaan saakka” oli välitetty sama usko ja opetus – uskontraditio.

Nykyään kuulee välillä väitettävän, että tällainen hallittu, selvästi johdettu, apostolien auktoriteettiin nojaava yhteinen uskonoppi ja sen välitys, ja valvonta, ei ole kuulunut varhaisimpaan kristinuskoon. Ajatellaan, että kristityt vapaasti kehittivät itselleen oman mielensä mukaisia käsityksiä Jeesuksesta ja siitä, kuinka kristityn tulisi elää. Jotkut väittävät, että yhteinen, koko Kristuksen kirkkoa sitova uskonoppi ja traditio – Regula fidei (tai miksi sitä nyt kutsutaankaan) – on peräisin vasta kirkkoisien ajoilta. Kun nyt kuitenkin katsomme tämän kansojen apostolin kirjeitä, huomaamme, että Paavali oli ottanut vastaan, hän välitti eteenpäin, piti kiinni ja sitoutti eri seurakunnat pitämään kiinni tästä apostolisesta uskosta ja opista. Niin kutsutuissa pastoraalikirjeissä tämä on ilmiselvää: 1. Tim. 4:6; 6:3, 20; 2. Tim. 1:13–1 4; 2:2; 4:3; Tit. 2:1.

Sitten kun katsomme heti UT:n jälkeistä aikaa, huomaamme, että kristityille oli tärkeää, että uskonoppi oli yhteinen ja apostoleilta peräisin. Apostolisten isien kirjoituksiin kuuluvasta Kirjeestä Diognetekselle löytyy historian ensimmäinen maininta ”apostolien traditiosta”. Tuossa kirjeessä lukee, että Kristuksen kirkossa noudatetaan sitä, mitä ”apostolit ovat perinnöksi jättäneet” (Diogn. 11:6). Tämä Diogneteksen kirjeen kirjoittaja on anonyymi, mutta monet asiaa tutkineet ovat sitä mieltä, että kirjoittajana on ollut Smyrnan piispa Polykarpos. Hän kuoli marttyyrina roviolla 150-luvulla. Piispa Polykarpos kutsuu itseään ”apostolien opetuslapseksi”. Piispa Polykarpos kirjoittaa kirjeessään filippiläisille: ”jättäkäämme siis suuren enemmistön tyhjänpäiväisyys ja valheelliset opetukset ja palatkaamme siihen sanaan, joka alun perin meille on uskottu.” (Polyk. Fil. 7:2.)

Kun siirrymme historiassa vähän eteenpäin, näemme, kuinka tämä apostolinen oppitraditio muodostui tosi tärkeäksi, kristittyjä yhdistäväksi asiaksi. Kirkkoisä ja piispa Irenaeus kirjoitti 180-luvulla näin:

”Apostolien oppitraditio on koko maailmalle ilmeinen. Jokainen, joka haluaa nähdä to­tuuden, voi katsella sitä jokaisessa seurakunnassa. Me voimme luetella ne piispat, jot­ka apostolit asettivat kuhunkin seurakuntaan ja heidän seuraajansa, aina meidän ai­kaam­me asti. He eivät ole koskaan opettaneet sellaisia oppeja, joita nämä ihmiset (gnos­tilaiset) ovat sepustaneet kokoon. (Irenaeus, Adv. Haer. III, 3, 1)

Tertullianus kirjoittaa 200-luvulla, että 12 apostolia lähetettiin ensiksi Juudeaan,

”todistamaan uskostaan Jeesukseen Kristukseen ja perustamaan seurakuntia, ja sitten heidät lähetettiin maailmaan julistamaan kansoille samaa oppia tuosta samasta uskosta. Taas he perustivat kirkkoja jokaiseen kaupunkiin, joista sitten myöhemmin muut kirkot lainasivat uskon välityksen ja opin siemenet, ja jatkoivat niiden lainaamista joka päivä, jotta niistä tulisi kirkkoja. Näin ne luetaan apostolisiksi, sillä ne ovat apostolisten kirkkojen jälkeläisiä. Kaikenlaiset asiat luokitellaan niiden alkuperänsä mukaan. Nämä kirkot, vaikka niitä on todella monia, ovat identtisiä sen yhden ja alkuperäisen apostolisen kirkon kanssa, josta ne ovat saaneet alkunsa. Kaikki ovat vanhoja ja kaikki ovat apostolisia. Jaettu kommuunio (ehtoollinen) todistaa niiden keskinäisestä ykseydestä, samoin kuin veljeys ja keskinäinen lupaus huolenpidosta. Nämä oikeudet säädetään vain sillä periaatteella, että niillä on yksi traditio yhteisestä uskontunnustuksesta.”

Kirkon yhtenä tunnusmerkkinä on apostolisuus. Apostolisuudella tarkoitetaan montaa asiaa, mutta sillä tarkoitetaan myös uskollisuutta sille todistukselle ja opetukselle, jonka itse apostolit ovat välittäneet seurakunnille. Varmasti tärkein apostolin tunnustus ja todistus kajahti Pietarin suusta: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan Poika.”