Kirjoittanut
”Ehkä tärkein yksittäinen tekijä ja varmasti silmiinpistävin piirre Nepalin kirkon lyhyessä historiassa on sen rukouselämä”, kirjoittaa John Barclay analysoidessaan Nepalin kirkon nopeaa kasvua. Kiinnostava lausuma vaikka vaikeasti todistettava. Toki on muitakin syitä siihen, että tässä Himalajan juuressa sijaitsevassa maassa on yksi maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja. Yksi tekijä lienee se, että kirkko ei ole ulkomaista tuontitavaraa, vaikka toki ulkomaiset lähetykset ovat olleet läsnä alusta asti ovien avauduttua täysin suljettuun maahan vuonna 1951. Mitä kaikkea liittyy tähän kirkon kasvuun, sitä koetan selvittää tulevien kuukausien aikana.
Mutta tuo rukoileva kirkko jäi minua puhuttelemaan. Niinpä saavuttuani Kathmanduun rukoilin: ”Jumala, opeta minua rukoilemaan.” Ensimmäinen vastaus tuli yllättävältä taholta. Lähetysseuran vierastalon kirjahyllystä tarttui käteeni Wilfrid Stinissenin kirja Sana on lähellä sinua. Monet olivat kehuneet Stinisseniä, mutta minä olen ollut ennakkoluuloinen. Mikä lie katolinen mystikko ja vielä ruotsalainen!
Tartuin kuitenkin kirjaan ja aloin lukea. Pakko myöntää, että se osoittautui yhdeksi parhaimmista hengellisistä lukuelämyksistä pitkään aikaan. En tosin ole mikään hartauskirjojen suurkuluttaja, joten monta muutakin hyvää kirjaa on varmasti tullut ohitettua. Mutta tämä Stinissen, sehän meinasi jopa vaikuttaa minun rukouselämääni. Kirjassa on viehättävän vahva luottamus Raamattuun Jumalan sanana. ”Me voimme milloin tahansa päästä hyvin konkreettiseen yhteyteen Jumalan kanssa, me voimme milloin tahansa kuulla hänen puhuvan meille. Meidän tarvitsee vain avata Raamattu ja lukea.”
Raamatun lukemisesta Stinissen sanoo, että ”on tarkoituksetonta opiskella ja tutkia tietä, jollei aiota koskaan kokeilla kulkemista tuolla tiellä”. Vanha testamentti on Stinissenille yhtä täydesti Jumalan sanaa kuin Uusi, eikä siinä ole mitään sellaista, jota Jumala ei ole sinne halunnut. Augustinusta siteeraten hän kirjoittaa, että ”Uusi testamentti on salattuna Vanhassa, ja Vanha testamentti on avattuna Uudessa”. Kristus on koko Raamatun ykseys ja kaikki siinä tähtää häneen. Raamatun mietiskely on hyödyllistä silloinkin, kun sitä ei paljonkaan ymmärrä. Kirjassa on hauska sitaatti Teresa Avilalaiselta, joka ihmettelee Laulujen laulun kirjan ensimmäisiä sanoja: ”En ymmärrä, miten se, mitä siinä sanotaan, tapahtui, ja se että en ymmärrä sitä, on minulle suurta juhlaa.”
Rohkaistessaan päivittäiseen Raamatun lukemiseen Stinissen kirjoittaa: ”Useimpiin asioihin löydämme aikaa. Vain ne kymmenen tai viisitoista minuuttia puuttuvat, jotka olimme aikoneet omistaa Raamatun lukemiseen. Vuorokausi on täsmälleen viisitoista minuuttia liian lyhyt!”
Stinissen rohkaisee rukoilemaan Psalmien sanoilla. Tähän hänellä on aika hyvä perustelu: niin Jeesuskin teki. ”Rukoukset joita itse laadimme, ovat usein melko ahtaita, aivan yksinkertaisesti siitä syystä, että meidän sydämemme on ahdas. Kun rukoilemme psalmeilla, emme ole omien subjektiivisten tunteidemme varassa. Menemme sisään objektiiviseen rukoukseen, joka annetaan meille.”
En siteeraa enempää tätä belgialaisyntyistä Ruotsissa asuvaa karmeliittamunkkia. Sain hänen pienestä kirjastaan hyvän päivittäishartauskirjan Nepalissa oloni alkupäiviin. Edelleen rukoilen, että oppisin rukoilemaan. Koetan tehdä jotain myös sen eteen, esimerkiksi avata Raamatusta Psalmien kirjan, ja liittyä sen ikiaikaisiin rukouksiin.
