Kirjoittanut
Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta.
Olen viime aikoina innostunut kovasti kiipeilystä. Harrastus alkoi alkuvuodesta viattomasti ja vaivihkaa helpoista seinäkiipeilyreiteistä kuntosalilla. Nyt olen ehkä hieman hurahtanut. Huomaan omistavani monenlaisia kiipeilyvälineitä, puhuvani sujuvasti erilaisista otteista ja osallistuvani kalliokiipeilykurssille.
Kiipeily on yhdessä tekemistä, itsensä voittamista ja monipuolista kuntoliikuntaa. Ennen kaikkea siinä on kuitenkin kysymys riskienhallinnasta. Turvallisuus on heikoimman lenkin varassa, ja jokaiseen tilanteeseen liittyy virheen mahdollisuus. Pahimmillaan virhe voi olla kohtalokas. On luotettava välineisiin, kiipeilykaveriin ja ennen kaikkea itseensä. Unohtamatta koskaan putoamisen mahdollisuutta.
Lääkärit ovat kiipeilypiireissä yliedustettuina. Moni kurssikaveri on viehättynyt kiipeilyn haasteista ja huveista; onpa mukana moni kokeneempi kollegakin. Luulen, että kiipeily kiinnostaa lääkäreitä, koska riskienhallinta on meille arkipäivää. Opinnoissa ja työssä harjaantuu huomaamattaan taitavaksi todennäköisyyksien puntaroijaksi. Jokaiseen lääkkeeseen ja hoitoonhan liittyy riskejä, joiden arviointi on osa työtä. Hyödyn tulee aina olla haittaa suurempi.
Kiipeilyä ja potilastyötä yhdistävät myös arvaamattomuus ja monitekijäisyys. Tilanne voi olla täysin rauhallinen ja varma ja silti riistäytyä hallinnasta silmänräpäyksessä. Köysi voi irrota ankkurista tai varmistaja herpaantunua; potilaan aiempi lääkitys voi aiheuttaa hankalan yhteisvaikutuksen tai hoidettu diagnoosi ollakin väärä. Yhden ”lenkin” varmuus ei riitäkään hyvään lopputulokseen..
Eikö koko elämäkin toisaalta ole riskienhallintaa? Kaikkeen toimintaan liittyy tietty riski. Sen kustannuksella toimimiseen on vain tottunut. Autoilu ja investoinnit ovat esimerkiksi kovin riskialttiita. Ja lähimmäiseen luottaminen. Entä rakkaus ja parisuhde sitten? Kovin riskialtista ja arvaamatonta. Ja kuitenkin ihanan välttämätöntä.
Veikaten voittaa, sanotaan. Erittäin epätodennäköisesti, tuhahdan herkästi. Varmaa kuitenkin on, että veikkaamatta ei voita ainakaan. Joskus ainoastaan kotisohvan nurkka tarjoaa riittävän pienen riskin. Tuolloin tuuli on kylmä, vastaantulijan tyly ja tie epätasainen. Toisinaan onneksi uskallan paljonkin. Silloin maailma on aurinkoinen, elämä hymyilee vastaan ja askel on kevyt.
