Kirjoittanut
Velociraptorista varpuseksi ?
Akateeminen yliopistomaailma pitää varpusen polveutumista dinosauruksista kiistattomana tosiasiana ja väittää todisteena tästä löytäneensä höyhenpeitteisiä dinofossiileja. Höyhenpukuisesta dinosta on vielä pitkä matka linnuksi. ”Höyhenien” aitoudesta ei myöskään ole kiistatonta näyttöä. Ne voivat olla nahan suikaleita.
Millä mekanismilla ja missä aikataulussa dinon nahka muuttuisi höyheniksi ja lentosuliksi? Mikä olisi välimuotojen tarjoama valintaetu? Siipien rakenne on tavattoman monimutkainen. Niiden käyttö edellyttää periytyvän bio-ohjelman. Pöntöstä lintu lähtee lentämään.
Jos hirmuliskot olivat vaihtolämpöisiä liskoja, niiden sydämen pitäisi muuttua nelilokeroiseksi ja aineenvaihdunnan tasalämpöiseksi. Dinon paljekeuhkojen pitäisi muuttua linnun läpivirtauskeuhkoiksi. Se, että joillakin dinoilla mahdollisesti oli läpivirtauskeuhkot tai tasalämpöisyys ei vielä kerro miten nämä rakenteelliset ja toiminnalliset ominaisuudet olisivat kehittyneet. Tuhannen dinolajin alkuperä on enimmäkseen hämärän peitossa. Vaikeasti selitettävä ongelma on myös lintufossiilien samanaikainen esiintyminen dinofossiilien kanssa.
Todistavatko dinosaurusten fossiileista löydetyt pehmytkudokset, että linnut ovat entisiä dinosauruksia?
Kun edellisessä blogissani viimeksi mainittuja dinosauruskudoksia verrattiin nykyaikaisen Emun verinäytteeseen, havaittiin viitteitä näytteiden eloperäisyydestä. On myös väitetty, että dinon pehmytkudoksen kollageeni – valkuaisaine muistuttaisi lintujen kollageenia. Tämähän ei vahvista polveutumista, mutta osoittaa, että huonostikin säilyneistä fossiileista todella löydettiin eloperäisiä, ei mineralisoituneita, kudoksia. Seuraavaksi tutkimusryhmä aikoo selvittää miten yleistä pehmytkudos huonosti säilyneissäkin fossiileissa on ja miten ne olisivat säilyneet 75 miljoonaa vuotta.
Pehmytkudokset rakentuvat pääosin valkuaisaineista
Ne voivat säilyä tunnistettavassa muodossa maaperässä joitakin tuhansia tai enimmillään niiden on arvioitu säilyvän 3 miljoonaa vuotta ihanteellisissa vakio-olosuhteissa. Tämä on helppo ymmärtää. Maaperän pieneliöt käyttävät paljon energiaa sisältävät valkuaisaine- ja muut biomolekyylit ravinnokseen. Anaerobiset bakteerit tekevät saman myös hapettomissa olosuhteissa. Vettä maaperässä on varmasti, ainakin ajoittain ”miljoonien evoluutiovuosien” aikana, bakteereita on kilometrienkin syvyydessä. ”Fossiloitunut maaperä” eli paleosoli ei tarjoa mitään erityistä suojaa 230 miljoonaksi vuodeksi. Se ei ole mikään aikakapseli vaan on alttiina eloperäisiä molekyylihelminauhoja hajottaville tapahtumille. Dinosaurusten ja muiden sukupuuttoon kuolleiden eläinten ja kasvien jäännöksiä on löydetty hyvin monilta alueilta aina Alaskaa, Etelämannerta ja Huippuvuoria myöten. DNA säilyy huonommin kuin valkuaisaineet, siksi sen eristäminen on haasteellista.
Dinosaurusten kivettyneiden luiden sisältä on nyt löydetty toistuvasti pehmytkudoksia. Dinosaurusten fossiilien ympäriltä on löydetty niiden nahkaa, sekä kivettynyttä että myös alkuperäistä. Mistä oikein on kysymys?
Ensimmäiset löydöt tehtiin jo vuosikymmeniä sitten, 1960-luvulla, jo paljon ennen Mary Schweitzerin tekemiä tutkimuksia. Schweitzer on vain yksi kymmenistä samoja havaintoja tehneistä tutkijoista. Science–tiedelehti julkaisi vuonna 2005 hänen kuvansa läpinäkyvistä ja haarautuvista verisuonista, joissa näkyy veren punasoluja. Kuvaavaa tiedemaailman ”uneliaisuudelle” on, että vasta näiden värikuvien (!) julkaiseminen ”herätti” biokemistit protestoimaan! Tämä paljastaa myös fossiilien tutkijoiden tietämyksen pelottavan kapea-alaisuuden. Biokemisti ymmärtää heti pehmytkudoksien säilymisen aikataulun. Fossiilien tutkija ei välttämättä ymmärrä tai halua ymmärtää asiaa, joka on itsestäänselvyys jo kansakoulupohjalta! Maaperässä olevat pehmytkudokset eivät säily vuosimiljoonia edes kivettyneen luun sisällä eivätkä meripihkan kappaleet kerroskivilajeihin hautautuneissa maakerroksissa (paleosoleissa).
Jos fossiilien tutkija tekisi biokemian lainalaisuuksien mukaisen johtopäätöksen fossiilin iästä, hän saisi välittömästi potkut
Näin kävi tutkijalle, joka eristi Triceratopsin sarvesta pehmytkudosta. Tämä selittää Schweitzerin kommentin, jonka mukaan ”kreationistit väärinkäyttävät” hänen tutkimustuloksiaan. Kyse ei ole väärinkäytöstä vaan eloperäisten kudosten ja valkuaisaineiden iän tulkinnasta. Vain evolutionistinen tulkinta on sallittu Schweitzerille, muussa tapauksessa hänestä tulee työtön.
Kuvia on julkaistu myös muista kudoksista kuten jänteistä, luukudoksen soluista, suomuisesta nahasta ja Triceratopsin sarvesta. Science- lehden kuvat Tyrannosaurus rexin pehmytkudoksista ovat nähtävissä osoitteessa: http://creation.com/schweitzers-dangerous-discovery-finnish. Katso myös: http://www.cbsnews.com/videos/b-rex/ Tässä videojaksossa nähdään muun muassa löytöpaikka ja epäilijöille kuvaa venyvistä pehmytkudoksista.
Suomalainen lääketieteellinen julkaisu Duodecim raportoi myös pehmytkudoslöydöksistä
Sitaatti Duodecim-lehden artikkelista:
“Tutkijat löytävät ikivanhan Tyrannosaurus rexin luurangon pohjoisilta Kalliovuorilta. He demineralisoivat (= luu liuotetiin happoon) aseptisissa oloissa reisiluun palan ja onnistuvat eristämään läpinäkyviä, taipuisia ja onttoja verisuonia. Suonia voi venyttää useita kertoja niin, että ne palautuvat alkuperäiseen kokoonsa. Suonet muodostavat luulle tyypillisen haarautuvan Haversin kanavien näköisen rakenteen. Suonen sisäpinnalla näkyy endoteelisolun tuman kaltaisia pullistumia ja mahdollisesti endoteelisolujen välisiä liitoksia. Suonten sisältä löytyy punaruskeita verisoluja tumanmuotoisine rakenteineen. Immunologisissa kokeissa tyrannosauruksen luujauho reagoi evoluutiossa hyvin säilyneisiin antigeeneihin (kanan kollageeni ja lehmän osteokalsiini) kohdistuvien vasta-aineiden kanssa osoittaen, että näyte sisältää jonkin verran liskon alkuperäisiä proteiineja. Tutkijat jäävät selvittämään, onko tästä poikkeuksellisen hyvin säilyneestä fossiilista eristettävissä liskon DNA:ta.
Kyseessä ei ole uuden tieteiselokuvan prologi vaan paleontologiryhmän Science-lehdessä julkaisema raportti. Pehmytkudosten, kuten taipuisien suonten ja verisolujen näin erinomainen säilyminen viittaa siihen, että näytteissä olisi jäljellä alkuperäisiä proteiineja ja jopa DNA:ta. Tästä olisi kuitenkin vielä pitkä matka siihen huikeaan mahdollisuuteen, että nämä orgaaniset molekyylit olisivat todella säilyneet ehjinä. Kuusikymmentäkahdeksan miljoonaa vuotta vanhat verisuonet ja -solut näyttävät kuvissa kuitenkin niin samanlaisilta kuin nykyisin laboratoriossa eristetyt tuoreet vastineensa, että mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan.“
Tyrannosaurus rexin valkuaisaineiden säilyminen on vahvistettu vuoden 2009 julkaisussa, jossa raportoitiin esimerkiksi orgaanista kollageenia T. rexin, triceratopsin ja hadrosauruksen fossiileista
Dinosauruksen jäänteet, joissa oli vielä ”muumioitunutta” lihaa, löydettiin Yhdysvalloissa. Näin tiedemiehille avautui ennen näkemätön tilaisuus tutkia pehmytkudoksia, jotka ovat miltei aina hävinneet näiden suurten eläinten kivettyessä. Eläinten pehmytkudokset tuhoutuvat nopeasti kuoleman jälkeen, koska mikrobit käyttävät valkuaisaineet ravinnokseen. Tämä koskee tietysti myös luita, jotka rakentuvat kollageeni-valkuaisaineen muodostamalle verkostolle. Tutkijat arvelevat, että Dakotaksi ristityn fossiilin on täytynyt hautautua nopeasti ja juuri oikeissa olosuhteissa jotta sen nahka säilyi. ”Kivettymiseen johtava tapahtumasarja oli nopeampi kuin kudoksen hajoaminen ja näin monet pehmytkudoksen rakenteet säilyivät”, tutkija Manning totesi.
Leonardoksi ristityn fossiilin kivettynyttä luurankoa peittävät pehmytkudokset 90-prosenttisesti – nahkaa, kynsikudosta, suomuja, lihasta, jalan anturoita – jopa sen nauttima viimeinen ateria eläimen vatsalaukussa. Dinosauruksen pehmytkudoksista kertoo myös Science-tiedelehti.
Muita raportteja fossiililöydöistä
”Molekyylitason jäänteiden säilyminen on ollut kiistanalainen asia niissä dinosauruksissa, joita ei pidetä lintujen esi-isinä. Esittelemme tässä useita todisteita alkuperäisen valkuaisainemateriaalin säilymisestä luissa ja pehmytkudoksissa 80 miljoonan vuoden ikäisessä Hadrosauruksessa, Brachylophosaurus canadensis [Museum of the Rockies (MOR) 2598]. Immunologiset ja mikrorakenteisiin liittyvät tutkimustulokset vahvistavat monien luu- ja verisuonikudosten valkuaisaineiden säilymisen ja massaspektrometrin avulla tehty fylogeeninen analyysi Brachtlophosauruksen kollageenista tukee lintu-dinosaurus luokitusta ja tämä vahvistaa alkuperäisten kollageeni-peptidien (kollageeni-valkuaisaineen jaksojen) olemassaolon. Nämä tutkimustulokset täydentävät aikaisempia tuloksia, jotka saatiin Tyrannosaurus rexistä (MOR 1125) ja vahvistavat, että molekyylien säilyminen liitukauden dinosauruksissa ei ole ainutkertainen tapahtuma.”
Dinosauruksen pehmytkudosta ja valkuaisainetta – lisävahvistusta asialle!
En tietenkään vääristele Mary Schweitzerin tutkimuksia kun kerron, että hän julkaisi myöhemmin lisää vakuuttavia todisteita säilyneistä valkuaisaineista; tällä kertaa nokkalisko-dinosauruksen fossiilista (duckbilled dino fossil) ja lisäksi hämmästyttävän hyvin säilyneitä verisuonia ja solurakenteita. Myöhäisliitukauden linnunluukudokset Argentiinasta osoittavat poikkeuksellista säilymistä. Luut ovat säilyneet osittain toisiinsa niveltyneinä ja ovat kolmiulotteisesti keskikarkeassa hiekkakivessä, mikä viittaa poikkeuksellisiin kuolinolosuhteisiin. Myös mikrorakenteet ja molekyylit ovat säilyneet.
Luukudosta voidaan hajottaa kollagenaasi-entsyymillä ja se voidaan värjätä histokemiallisesti. Suoraan kudokseen tehty immunologinen tutkimus paikantaa linnun kollageenin vasta-aineiden kiinnittymiskohdat. Immuunitutkimus ei kuitenkaan takaa molekyylien täydellistä säilymistä. Valkuaisaineella voi olla jäljellä riittävästi antigeenisyyttä, jotta vasta-aine sitoutuu siihen siitä huolimatta, että sen alkuperäinen toiminto voi hajoamisen vuoksi olla menetetty. Tämän vuoksi käytettiin erityistä pyyhkäisyelektroni-mikroskopiaa (SEM) fossiilista löytyneiden orgaanisten rakenteiden säilymisen ja toimintakyvyn selvittämiseksi. Kollageeni mittaukset (Collagen pull-off measurements) eivät ainoastaan tukeneet kollageenin säilymisen immunologista todistusaineistoa vaan viittasivat koko molekyylirakenteen ehjänä säilymiseen. Fossiilien ja tuoreiden luunäytteiden välillä ei voitu havaita mitään eroja fysiologisissa olosuhteissa.
Luettelo löydetyistä pehmytkudoksista on nähtävissä alla. Seuraavassa blogissa otan esiin evolutionistien ”kootut selitykset” ja lähdeviitteet.
http://www.icr.org/fresh-fossils
