Kirjoittanut
Samuli Siikavirta on pastori Suomen evankelisluterilaisessa lähetyshiippakunnassa. Hän on väitellyt Cambridgen yliopistossa Paavalin kasteteologian ja etiikan suhteesta.Tänä pyhänä viikkona koko maailma kääntyy päälaelleen.
Kiirastorstaina Maailman Valo vangitaan puutarhan pimeydessä. Vain päiviä palmusunnuntain hurmahuudoista on kulunut, kun kansansuosio jo vaihtuu rakkaiden opetuslasten raukkamaiseen pakoon.
Vapahtaja menettää vapautensa. Kunnian Kuningas alistuu pilkattavaksi. Lyötyjen puolustajaa lyödään. Syljellä parantanutta päin syljetään. Kirkon kallioksi tunnustettukin kieltää Tunnustajansa.
Pitkäperjantaina Syytön tuomitaan syyllisenä. Rakkauden Ruumiillistuma tulee vihan ruoskan raatelemaksi. Kaikkivaltias nöyrtyy perimmäiseen heikkouteen.
Tuonpuoleinen ja Pyhä roikkuu ristillä alastonna, häpeällisenä katsella. Tuomari kantaa itse rikollisten rangaistuksen. Kaltoinkohdeltu anoo väärintekijöilleen armoa. Tuskan naulojen läpäisemä huolehtii siitä, jonka sydämen lävitse nyt käy miekka: ”Vaimo, katso, poikasi!”
Isä hylkää rakkaan Poikansa. Elämän Leipä antaa henkensä. Taivaan Herra astuu alas tuonelaan. Koittaa hiljaisen viikon ainoa hiljainen hetki.
Pääsiäisaamun valjetessa kaikki jo päälaelleen kääntynyt mullistuu vielä kerran. Surun kyynelet vaihtuvat ilon hämmennykseksi. Se, mikä näytti menneen aivan väärin, näyttääkin menneen aivan oikein.
Kaikki olikin rakkautta.
Häpeän ruoskan arpiviirut näyttävätkin meille tiekartan kunniaan.
Vartijoiden pilkkalauseet osuivatkin aivan oikeaan.
Kuolemanrangaistuksen puu onkin nyt elämän puu.
Tuon puhtaan kyljen vesi peseekin meidän likamme ja veri elävöittääkin meidän kuoleman ruumiimme.
Hänen häpeällisestä alastomuudestaan tuleekin meidän kallein vaatteemme.
Tuonelassa ei kärsittykään rangaistusta, vaan lausuttiin tämän maailman omavaltaiselle ruhtinaalle: aikasi on ohi–minun verelläni merkittyihin et voi kajota.
Tässä valossa rikkonainenkin näyttää eheältä.
Tässä Valossa mikään ei ole entisensä.
Ei edes yhä päivittäin laskeutuva pimeys.
